Kohti valkolakkia

Kulttuuritunnilla ke 8.2.2012 klo 17.20, uusinta la 11.2. klo 8.30

Paljon onnea ylioppilastutkinto! Tämä tunnettu kouluinstituutio täyttää tänä vuonna 160 vuotta, mutta vanhus on virkeämpi kuin moni puolet nuorempi. Kun ensimmäisinä vuosina 1800-luvun puolivälissä kokeen suoritti vuodessa seitsemisenkymmentä ylioppilasta, nyt lukema on noin 35 000.

Ruotsissakin ylioppilastutkinnolle kävi tylymmin, se lopetettiin 1960-luvun koulu-uudistusten melskeissä. Ainakin Saksassa ja Tanskassa vastaavanlainen koe kuitenkin yhä järjestetään, joten ei lukion päättävä hysteriaa aiheuttava testi ihan suomalainen keksintö ole; vaikka meillä kokeen suorittaakin poikkeuksellisen suuri osa ikäluokasta.

Ylioppilaskirjoitus on uudistunut vuosikymmenten varrella moneen kertaan. Vanhasta klassisesta perinteestä kielivät silti arvosanojen nimet improbatur (suomeksi: hylättävä), approbatur (hyväksytään), lubenter approbatur (mielihyvin hyväksytään), cum laude approbatur (kiitoksin hyväksytään), magna cum laude approbatur (suurin kiitoksin hyväksytään), eximia cum laude approbatur (erinomaisin kiitoksin hyväksytään) ja laudatur (kiitetään).

Tämän kevään kirjoitukset ovat parhaillaan alkamassa. Jos teitä kiinnostaa tietää, miten kirjoituksissa tänä vuonna käy, voin paljastaa salaisuuden: Ylioppilastutkintolautakunta jakaa tänäkin vuonna arvosanoja näin: laudatureja 5 %, eximia cum laude approbatur 15 %, magna cum laude approbatur 20 %, cum laude approbatur 24 %, lubenter approbatur 20 %, approbatur 11 % ja improbatur 5 %.

Kirjoitusurakka alkaa äidinkielen kokeen tekstitaidon kokeella. Vanha perinteinen kaksiosainen äidinkielen ainehan on nykyään jaettu aineistopohjaiseen tekstitaidon kokeeseen ja esseekokeeseen.

Kirjallisuudentutkija, tietokirjailija ja esseisti Olli Löytty on toiminut viime vuodet ylioppilaslautakunnan äidinkielen sensorina. Miten kirjallisuudentutkija, tietokirjailija ja esseisti lukee ylioppilasaineita? Mitä kirjallisuudentutkija, tietokirjailija ja esseisti löytää ylioppilasaineista? Olli Löytty kertoo.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/150/
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2305

Kommentoi Lähetä:

Aristoteleen kantapää
Ohjelmat

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on YLE Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta.

Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.30.

Tältä sivulta voit kuunnella Aristoteleen kantapään aikaisempia lähetyksiä.

Aristoteleen kantapään uusimmat kuunneltavat

Aristoteleen kantapää: Kukasta kukkaan
Aristoteleen kantapää: Kommarivitsejä!
Aristoteleen kantapää: Kusahtakaamme kyntsöttämään!
Aristoteleen kantapää: Klähvitt, sanoi lehtopöllö
Aristoteleen kantapää: Tuotannon rattaat ja kuningaskuluttajat
Aristoteleen kantapää: Paskhan reissut - eli pääsiäismysteerien äärellä
Aristoteleen kantapää: Paskhan reissut - pääsiäisen mysteerien äärellä (KORJATTU VERSIO)
Aristoteleen kantapää: Miks' laulaa lintunen?
Aristoteleen kantapää: Miten tanssia kirjoitetaan?
Aristoteleen kantapää: Iso d
Muualla Yle.fi:ssä