Kuttu juttu

Joulu merkitsee monien muiden asioiden muassa sitä, että eduskunnassa on saatu budjettipuheet pidettyä ja seuraavan vuoden talousarvio valmiiksi. Jokin vuosi sitten tämän perinteisen puhesavotan yhteydessä raportoitiin eräässä lehdessä, miten kansanedustaja Mikko Alatalo oli budjettikeskustelussa jatkanut monikymmenvuotista perinnettä, jonka mukaan joku pirkanmaalainen kansanedustaja pitää joulun alla ylistyspuheen kutulle - eli vuohelle - budjetin maataloutta käsittelevän pääluokan yhteydessä.

Jutussa kerrottiin, että edustaja Alatalo oli tässä kuttupuheessaan ylistänyt kutun maitoa, muttei ollut varma, saadaanko sitä rinnoista vai utareista. Sitten Alatalo oli pohtinut kutusta saatavien tuotteiden vaikutusta ihmisen kututukseen. Raportin mukaan täysistuntosalin kuulijat hihittelivät ja totisia olivat ainoastaan puhuja itse ja eduskunnan puhemies.

Juttu hämmästytti: harrastetaanko eduskunnassa tosiaan julkista leikinlaskua täysistunnossa ja vielä monen vuoden perinteellä? Onhan loppuvuoden hysteria tuttua monelta muultakin työpaikalta ja kun syksyn politikointikausi huipentuu budjetin läpirunnomiseen, niin oikeastaan on ihme, jos jotain kollegiaalista humoristista perinnettä ei eduskunnassa olisi syntynyt. Mutta että tällainen hupsutteluperinne olisi vakiintunut puhe kutunkasvatuksesta. Eihän se nyt ehkä aivan ole suomalainen avainala paperiteollisuuden ja matkapuhelinten valmistamisen tavoin, mutta tuhansien ihmisten vakava elinkeino kuitenkin.

Virka-avunpyyntö eduskuntaan tuottaa joukon kopioita kuttupuheista vuosien varrelta. Kaikissa viitataan eduskunnan arvokkaisiin perinteisiin, toisissa mainitaan kuttupuheen perinteeseen kuuluvan puheen lisäksi myös saunomisen. Jonain vuonna puhuja on huomannut, että vaikka kyseessä on pirkanmaalaisten kansanedustajien perinne, kukaan ei ole tänä vuonna puhetta pitänyt, joten ”minäpä ylistän nyt kuttua”. Osa taas on ollut harmissaan yhden minuutin puherajoituksesta: ”Tässä ei kuttupuheesta tule yhtään mitään, tämmöisessä meiningissä.”

Kukin puhuja on käsitellyt kuttupuhetta omien vahvuusalueittensa mukaisesti: maanviljelijäedustaja on löytänyt kutusta ja kuttukulttuurista kotimaisen ruoan ja elävän maaseudun keulakuvan, lääkäriedustaja on kuttupuheessaan huolehtinut maanviljelijöiden työuupumuksesta ja viihdetaiteilija-edustaja on ehdottanut kuttuasioita siirrettäväksi maatalousministeriöltä kulttuuriministeriölle.

Puheiden lukija huomaa joutuneensa keskelle jonkinlaista suuren työpaikan monivuotista sisäpiirinvitsiä. Mutta onko kyseessä vitsi? Voiko eduskunnassa laskea leikkiä ja parodioida kansanedustajan työtä? Mistä kuttupuheessa on kysymys?

Kaikki kuttupuheen muistavat mainita, että kuttupuheen isä on vammalalainen Timo Roos, joka toimi Sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana kolme kautta vuodesta 1983. Lopetetaan arvailu siitä, mitä kuttupuhe on ja istutaan alas kuttupuheen isän kanssa muistelemaan mistä kaikki sai alkunsa. Sillä onhan uroskuttu se kuuluisa pukki, joka on antanut nimensä Joulupukille, joulun toiselle päähenkilölle Jeesus-lapsen lisäksi.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Pe 24.12.2010 klo 9.05, uusinta la 25.12. klo 17.40

Kommentoi

Aristoteleen kantapää
Ohjelmat

Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on Yle Radio 1:n hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta.

Aristoteleen kantapää kuullaan Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.20 - 17.45, ja uusintana lauantaisin klo 8.30.

Tältä sivulta voit kuunnella Aristoteleen kantapään aikaisempia lähetyksiä.

Aristoteleen kantapään uusimmat kuunneltavat

Aristoteleen kantapää: Kaikki paitsi purjehdussanaston laatiminen on turhaa
Aristoteleen kantapää: Ei nimi ihmistä, kasvia tai eläintä pahenna
Aristoteleen kantapää: Kesän alku aina vaikeaa, vapussa kiitos seisoo!
Aristoteleen kantapää: Koodin onni
Aristoteleen kantapää: Kirjaimellisesti
Aristoteleen kantapää: Painonvartijat
Aristoteleen kantapää: Sananani ain ananas!
Aristoteleen kantapää: Kevätuhri
Aristoteleen kantapää: Sunfaraa
Aristoteleen kantapää: Kemppaisesta Kempiksi
Muualla Yle.fi:ssä