Putrui, brändi, putrui!

Brändi ja brändääminen ovat viime vuosien muotisanoja. Milloin etsitään maabrändiä, milloin meitä kehotetaan brändäämään itsemme. Yhteistä kaikille brändihankkeille on se, että niiden ajajilla on hommasta selvä käsitys, mutta kaikille muille brändääminen on hokema vailla täsmällistä sisältöä

Brändihän on alunperin mainosihmisten työkalu, jolla halutaan ilmaista, onko jollain tuotteella, henkilöllä tai organisaatiolla hyvä karma tai aura. Klassinen selitys brändi-sanan alkuperästä on se, että se tulee karjan polttomerkitsemisestä, jonka nimi on englanniksi brand. Tämä Villin lännen mytologiaan kuuluva tapa merkitä eri omistajien karja erilaisilla polttomerkeillä tuo sanalle brändi hienon maanläheisen brändin cowboyineen ja jylhine maisemineen. Toisaalta ei ole ihme, että monille brändääminen tuo kuitenkin mieleen pölyn, väkivalloin maahan kaadettavat laumaeläimet ja palavan karvan sekä nahan pistävän hajun.

Polttomerkintä on tarkoituksenmukainen menetelmä, kun suuret karjalaumat laiduntavat aitaamattomalla preerialla. Mutta miten karjan brändääminen on meillä Suomessa vanhastaan hoidettu?

Vastaus on tietenkin karjan kutsuhuudot. Meillä tämä alkuperäinen brändääminen ei tapahtunut nautojen väkivaltaisella kohtelemisella vaan iloisesti laulelemalla, niin, että karja oppi tunnistamaan kotiväen huhuilut ja lähti laitumeltaan lypsypaikalle itse. Meillä brändi ei siis ole hiiltynyt jomottava kuvio eläimen nahassa, vaan opittu sosiaalinen toimintamalli naudan korvien välissä; ei pakotettua passiivista merkin kantamista, vaan opittu taito!

Tässäpä kaikille suomalaisille brändien rakentajille miettimistä, miten tätä muinaisten lehmänhoitajiemme innovaatiota voisi soveltaa nykyaikaan. Nyt tutustumme, miten karjan kutsuhuuto -niminen informaatiotekniikka toimi. Oppaaksemme olemme saaneet Sibelius Akatemian musiikin tohtorin kansanmusiikin alalta, Vuoden 2011 Wäinön, Anneli Asplundin.

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Kommentoi Lähetä: