Sananlaskut herraa myöten

Suomalaisten suhde hallitsijoihinsa on kuuluisa. Tai oikeammin aivan vastakkaisetkin näkemykset tästä aiheesta ovat vuorotellen myyttisen tosia: joko suomalaiset ovat nöyriä hännystelijöitä, jotka eivät osaa valvoa oikeuksiaan ja jotka nielevät mitä vaan, eivät tee vallankumousta vaikka junat myöhästyisivät puoli tuntia ja television katselusta täytyy maksaa. Tai sitten suomalaiset ovat nuijasodan talonpoikien kaltaisia kärkkäitä maakunnan miehiä, jotka herkästi keräävät karvalakkilähetystön hankoineen ja puntareineen antamaan palautetta törpölle vallanpitäjälle.

Suomalaisesta johtamistaidostakin vallitsee vahva yhteisymmärrys. Kaikki tietävät, että se perustuu armeijamaiseen alaisten käskemiseen ja ylempien tottelemiseen. Tätä management by perkele –myyttiä hoetaan yhä uskollisesti ainoana totuutena, vaikka kaikki tunnistavat myös reilun, joukkojen keskeltä ponnistavan esimiesmallin Tuntemattoman sotilaan Koskelan tapaan.

Tunnetuimmat Suomen herrat ovat tietenkin maamme valtiaat, eli Helsingin herrat. Se, että tällainen naseva alkusointuilmaus on ylipäänsä olemassa on oivallinen onnenpotku, koska maamme pääkaupunki oli alunperin Turussa. Helsingin herrat –ilmauksella on hienoinen katkera sivumaku, ja se alkaa olla tyyliltään jo hiukan vanhahtava: Helsingin herrojen henkinen etäisyys maakunnista on jo niin vakiintunut tosiasia, että kädet on kehä kolmosen pohjoispuolella ehkä nostettu sen edessä pystyyn.

Tänään pohdimme sitä, mitä suomalaiset sananlaskut kertovat suomalaisten suhteesta herroihinsa. Vihaavatko suomalaiset herrojaan? Poikkeavatko herra-aiheiset sananlaskumme muiden maiden herroja ja hidalgoja käsittelevistä sananlaskuista? Tutkija Eija Stark on tutkinut asiaa, joten kysytään häneltä.

Kommentoi Lähetä: