Ruoka ja miten se tehdään

Pasi Heikura | 8.2.2012

Nykyihminen on kärsimätön olio. Uusiin asioihin kyllästytään nopeammin kuin niihin ehditään tottua ja vanhoihin asioihin nyt ei kosketa tikullakaan. Tämä näkyy mm suhtautumisessa omaan ruokakulttuuriimme.

Ihailemme sankarimatkailijoita, jotka syövät paahdettuja torakoita ja tiedämme perinpohjaisesti pizzan syntyhistorian mutta ajatuskin klimppisopasta saa aikaan halveksivan tuhahduksen.

Tämä oman ruokaperinteen laiminlyönti aiheuttaa myös sekaannuksia kielikuvissa, joissa perinneruokia käytetään vertauksen perustana. Näin kävi pohjalaisessa Ilkka-lehdessä viime lokakuussa, kun se kirjoitti Venäjän presidentti Putinista näin:

Kerran niin tervetullut Putin on kuin uudelleen lämmitetty pappilan hätävara. Se ei enää maistu.

Ilmiantajakuulijamme Toini Lapualta tietää, miten pappilan hätävaraa tehdään ja hän huomasi Ilkan vertauksessa ristiriidan. Toini kirjoittaa: "Pappilan hätävara on jälkiruoka, jossa on kerroksittain keksin tai kakun muruja, hilloa – esim. puolukkahilloa – ja kermavaahtoa, ja se on siis kylmänä syötävä herkku, joka ei todellakaan lämmitettynä maistu". Ja aivan oikein, netistäkin löytyy ohjeita, joissa valmistusohjeen olennainen osa menee näin: Anna vetäytyä jääkaapissa useita tunteja, mieluummin yön yli.

Aristoteleen kantapään perinneruokafraasirikosten valvontayksikkö toteaa rikkeen tekijän syylliseksi rikkeen tekemiseen ja määrää hänet rangaistukseksi opettelemaan miten tehdään lanttusupikkaita, lapskoussia ja rössypottua, ja sen jälkeen miettimään, miten niitä voisi verrata presidentti Putinin valtiovierailuihin. Buon appetito!

Pasi Heikura

aristoteles@yle.fi

Kommentoi Lähetä:

Viikon fraasirikos

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Viikon fraasirikoksen tekijät nostetaan häpeäpaaluun!

Oletko havainnut jossain fraasirikoksen?
Tee oma ilmiantosi täällä!
Lue myös muiden tekemiä ilmiantoja.

Pasi Heikura
Muualla Yle.fi:ssä