Torstaisin klo 10.05 - 11.00

Häpeä

Ma 4.4.2011 klo 12.15

Häpeän tunne on tuskin kenellekään täysin vieras. Sitä on kuitenkin koko ihmisen historian ajan käytetty myös väkivaltaisesti: häpeärangaistuksina, nöyryyttämisenä ja merkitsemisenä, kertoo FT Satu Lidman.

Häpeän avulla on kahlittu ihmisiä, ja esimerkiksi naisten ja miesten häpeällisinä pidetyt teot ovat poikenneet vahvastikin toisistaan.

Toisaalta tietty "terve häpeä" kuuluu aikuiseksi kasvamiseen ja on välttämätöntä. Pahimillaan häpeä kuitenkin pureutuu ikuisesti ihon alle, ja ihmiset saattavat jäädä siihen vellomaan ikiajoiksi.

Myös kunniamurhat vahvistavat tukahduttavan yhteisön moraalikäsityksiä ja oikeuttavat sillä raa'at teot ja rangaistukset.

Kommentoi Lähetä:

Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin.

Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

Kalle Haatanen - uusimmat kuunneltavat

Kalle Haatanen: Hyvä ja paha aggressio
Kalle Haatanen: Ihmislajin synty
Kalle Haatanen: Vuokratyön ongelmat
Kalle Haatanen: Risto Rytin muistelmat
Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko
Kalle Haatanen: Kirjoittamisen vaikeus

Kalle Haatanen Facebookissa

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä