Torstaisin klo 10.05 - 11.00

Hyvinvointivaltion kahdet kasvot

Ma 14.3.2011 klo 12.15

Hyvinvointivaltio on aina kaksijakoinen: se sekä mahdollistaa uusia vapauksia että tuottaa erilaisia rajoitteita tai kieltoja. Tutkija Johannes Kananen selvittää väitöstutkimuksessaan erilaisia hyvinvointivaltion synty- ja kehitysprosesseja.

Tutkimuksen erityisenä kiintopisteenä on 1970-luvulta alkanut murros, joka jatkuu edelleen. Öljykriisin ja muiden taloudellisten ongelmien edessä vanhat taloudelliset mallit murtuivat, ja sosiaalipolitiikka joutui etsimään suuntaansa uudelleen.

Työllisyyspolitiikassa huomio alkoi kiinnittyä yhä enemmän työvoiman aktivointiin, ja suurikin rakenteellinen työttömyys alkoi näyttää tavalliselta ilmiöltä. Kanasen mukaan näin on syntynyt kontrollitoimien alainen työvoimareservi, joka pitää epävarmuutta yllä niin työttömien kuin työllistenkin parissa.

Kommentoi Lähetä:

Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin.

Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

Kalle Haatanen - uusimmat kuunneltavat

Kalle Haatanen: Hyvä ja paha aggressio
Kalle Haatanen: Ihmislajin synty
Kalle Haatanen: Vuokratyön ongelmat
Kalle Haatanen: Risto Rytin muistelmat
Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko
Kalle Haatanen: Kirjoittamisen vaikeus

Kalle Haatanen Facebookissa

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä