Torstaisin klo 10.05 - 11.00

Raamatullinen sota 1918

Ma 21.2.2011 klo 12.15

Vuoden 1918 sisällissota on jättänyt syvät arvet suomalaiseen kulttuuriin. Miten Raamatuntulkinnat ja teologia vaikuttivat tuona ajanjaksona? Dosentti Niko Huttusen tutkimuksessa korostuvat oppi käsillä olevasta tuomiopäivästä, rikosten suhteuttamisopista sekä esivaltaopista, jonka mukaan kristityn tulee totella esivaltaa. Vaikeaksi kysymykseksi nousee kuitenkin, mitä on laillinen esivalta.

Raamatuntulkinnat ovat moninaisia, ja joskus voisi kuvitella, että niitä käytetään myös mielivaltaisesti oikeuttamaan oma kantansa. Uudempi teologia pyrkii kuitenkin suhteuttamaan Raamatun tekstejä historiaan kriittiselläkin tavalla. Niko Huttusen tutkimuksessa esiin nousee myös kysymys koston oikeelllisuudesta sekä omatunnon äänestä.

Kommentoi Lähetä:

Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin.

Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

Kalle Haatanen - uusimmat kuunneltavat

Kalle Haatanen: Hyvä ja paha aggressio
Kalle Haatanen: Ihmislajin synty
Kalle Haatanen: Vuokratyön ongelmat
Kalle Haatanen: Risto Rytin muistelmat
Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko
Kalle Haatanen: Kirjoittamisen vaikeus

Kalle Haatanen Facebookissa

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä