Torstaisin klo 10.05 - 11.00
Myrsky-hanke. Nuoret taiteen tekijöinä.
Myrsky-hanke pyrkii kannustamaan nuoria, myös marginaalissa olevia nuoria taiteen tekemiseen, kertoo erikoistutkija Katriina Siivonen.
Laajassa Suomen Kulttuurirahaston hankkeessa nuorille pyritään antamaan itsetuntoa ja -arvostusta palkkaamalla taiteilijoita eräänlaisiksi nuorisopedagogeiksi.
Yhdessä tekeminen tuo taiteeseen lisää mieltä, ja ystävyyssuhteiden synty onkin nuorten parissa keskeinen ilmiö. Samalla esiin nousee itsetunnon korkein muoto, itsensä toteuttaminen.
"Iloa ja voimaa elämään" on projektiin kytkeytyvä tutkimus, jossa seurataan hankkeen vaiheita, merkityksiä ja vaikutuksia. On kuitenkin kysyttävä, voiko taiteen liittää suoraan hyvinvointiin, vai tulisiko sillä olla itseisarvo. Katriina Siivosen mukaan nämä määritelmät eivät ole ristiriidassa; ne tukevat toisiaan.
Kommentoi Lähetä:
Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin.
Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.
Kalle Haatanen - uusimmat kuunneltavat
- Kalle Haatanen: Hyvä ja paha aggressio
- Kalle Haatanen: Ihmislajin synty
- Kalle Haatanen: Vuokratyön ongelmat
- Kalle Haatanen: Risto Rytin muistelmat
- Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko
- Kalle Haatanen: Kirjoittamisen vaikeus
Kalle Haatanen Facebookissa
Uusia keskusteluja
- Suurin osa radio-ohjelmista on Areenassa
- Rohkeus on tavallista
- Vihapuhe ei kieltämällä lopu
- Hyvä ja paha aggressio
- Uusi tarvitsee ystäviä
- Verkkolehdet ja lehdet verkossa
- Eurooppa-ministerillä iso vaalipiiri
- Myanmar-Burman avautumisen ongelmia
- Pienet otukset
- Musiikkiopistoon pitäisi päästä ilman pääsykoetta
- Ruislinnun laulu korvissani
- Näemme, mutta emme välitä
- Orbanistan
- Maahanmuuttajien rikollisuustilastot mustavalkoisia?
- Eläköön autotune
- Keskustele Brysselin koneen ohjelmista ja EU:sta ylipäänsä - tai ehdota uusia aiheita
- Ilmianna fraasirikolliset!


