Torstaisin klo 10.05 - 11.00

Televisio

Ma 26.9.2011 klo 12.15

Television erottaa muusta medista monta tekijää, kertoo mediatutkija Mari Pajala. Sarjallisuus ja episodisarjat kuuluvat television olemukseen, mutta niihin on saatu vaikutteita myös radion puolelta.

Yleisradioyhtiöt, esimerkiksi BBC, ottivat tehtäväkseen valistaa, tuottaa tietoa ja viihdyttää. Suomen television historia oli kuitenkin jo alussa myös kaupallinen, ja se leimasi osaltaan tv-tuotantoa.

Mari Pajala tarkastelee laajasti aihettaan: kuinka televisiota katsellaan, mitä kokemuksia siitä saadaan ja kuinka televisio pystyy antamaan aidon tuntuisen, dokumentaarisen kuvan maailmasta?

Televisiota kritisoidaan usein kaiken viihteellistämisestä, mutta tosiasiassa se toimii myös valtavana muistipankkina - historiana, josta ihmiset ammentavat elämänsä kokemuksia. Uudet mediat jyräävät, mutta televisio ei ole kuolemassa, vaikka jotkut sitä julistavatkin.

Kommentoi Lähetä:

Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin.

Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

Kalle Haatanen - uusimmat kuunneltavat

Kalle Haatanen: Hyvä ja paha aggressio
Kalle Haatanen: Ihmislajin synty
Kalle Haatanen: Vuokratyön ongelmat
Kalle Haatanen: Risto Rytin muistelmat
Kalle Haatanen: Suomalainen muinaisusko
Kalle Haatanen: Kirjoittamisen vaikeus

Kalle Haatanen Facebookissa

Uusia keskusteluja

Muualla Yle.fi:ssä