Kulttuuritunnilla perjantaisin klo 17.20 – 18.15, uusinta lauantaina klo 10.05

Kirjakerhon kymmenluvut: Muuttunut Suomi ja 90-luvun lama

Pe 29.7.2011 klo 13.00, uusinta la 30.7. klo 8.05

Kirjakerhoon arkistosta valittujen kirjailijahaastattelujen perusteella voisi väittää, että 1990-luvun kotimainen kirjallisuus oli jonkinlaisessa murrosvaiheessa. Osa kirjailijoista teki pesäeroa menneen Kekkosen ajan yhteiskuntaan ja joidenkin teoksissa oli enteitä jo tulevasta taloudellisesta murroksesta ja lamasta.

Vuosikymmentä voisi pitää myös melko kantaaottavana. Kirjailijat kirjoittivat taloudellisista epäkohdista, kulutusyhteiskunnan ylikorostumisesta, jatkuvasta kasvun ajatuksesta ja myös - hieman yllättävää kyllä enteellisesti myös oman alansa kustantamoiden toiminnasta. Arkistoista on Kirjakerhoon poimittu: Leena Lander, Monika Fagerholm, Sisko Istanmäki, Antti Tuuri, Joni Skiftesvik, Kari Hotakainen, Pirkko Saisio, Jari Tervo, Hannu Raittila, Juha Seppälä, Mari Mörö ja Pentti Holappa. Ohjelman on toimittanut Seppo Puttonen.

Lähetä:

Ajankohtainen kirjallisuusohjelma, joka keskustelee, punnitsee ja väittelee.

Toimittajina Eeva Luotonen, Jukka Kuosmanen, Seppo Puttonen ja Tarleena Sammalkorpi.

Kirjakerhon uusimmat kuunneltavat

Kirjakerho: Naiskertojat: Herta Müller - muistin sokkeloista kirkkauteen
Kirjakerho: Naiskertojat: Annie Proulx - Jylhän maiseman kohtalontarinat
Kirjakerho: Naiskertojat: Alice Munro - novellin mestari
Kirjakerho: Naiskertojat: Christa Wolf - Kassandran ja Medeian, sodan ja rauhan kertoja
Kirjakerho: Kirjailija Thomas Bernhard
Kirjakerho: Norjalaisen onnelan tuska
Kirjakerho: Rehtimies Jeesus, kieromieli Kristus
Kirjakerho: Muistissa Krokotiilimeri
Muualla Yle.fi:ssä