Kulttuuritunnilla perjantaisin klo 17.20 – 18.15, uusinta lauantaina klo 10.05

Muistissa Krokotiilimeri

Kulttuuritunnilla pe 3.2.2012 klo 17.20, uusinta la 4.2. klo 10.03

Ruotsalaiskirjailija Torgny Lindgren kieltäytyi ensin kustantajalleen kirjoittamasta muistelmiaan, koska hän ei sanojensa mukaan muista mitään. Hän julkaisi kuitenkin teoksen Muistissa, ja sen Liisa Ryömä suomensi viime vuonna. Tämän vuoden alussa suomeksi julkaistu teos on hämmentävä tarina niistä asioista, joita Torgny Lindgrenille on tapahtunut tai sitten ei ole tapahtunut. Kirjailija leikkii ilkikurisesti lukijan kustannuksella, hämää ja koettelee lukijan luottamusta muistikuvien aitouteen. Suomentaja Liisa Ryömä toivoo, ettei kirja jäisi Lindgrenin viimeiseksi.

Italialainen kirjailija Fabio Geda tapasi muutama vuosi sitten kotimaassaan afganistanilaisen nuoren miehen, joka oli aikoinaan paennut Afganistanista. Hän haastatteli nuorta Enaiatollah Akbaria useaan kertaan ja pyysi häntä kertomaan pakomatkastaan. Näin syntyi romaani 'Krotiilimeri'. Se kertoo kuinka äiti pakotti noin 10-vuotiaan pojan pakomatkalle Pakistanin, Iranin, Turkin ja Kreikan kautta Italiaan. Monta vuotta kestäneeseen pakomatkaan kuuluivat työskentely orjapalkalla rakennustyömailla, vuorten yli kävely lumituiskussa ja ahtautuminen rekan alapohjaan kolmeksi päiväksi liikkumatta.

Näistä kirjoista keskustelevat Anne Karppinen ja Matti Saurama. Lisäksi suomentaja Liisa Ryömä kertoo puhelinhaastattelussa Torgny Lindgrenin tuotannosta.

Ohjelman on toimittanut Seppo Puttonen.

Lähetä:

Ajankohtainen kirjallisuusohjelma, joka keskustelee, punnitsee ja väittelee.

Toimittajina Eeva Luotonen, Jukka Kuosmanen, Seppo Puttonen ja Tarleena Sammalkorpi.

Kirjakerhon uusimmat kuunneltavat

Kirjakerho: Naiskertojat: Herta Müller - muistin sokkeloista kirkkauteen
Kirjakerho: Naiskertojat: Annie Proulx - Jylhän maiseman kohtalontarinat
Kirjakerho: Naiskertojat: Alice Munro - novellin mestari
Kirjakerho: Naiskertojat: Christa Wolf - Kassandran ja Medeian, sodan ja rauhan kertoja
Kirjakerho: Kirjailija Thomas Bernhard
Kirjakerho: Norjalaisen onnelan tuska
Kirjakerho: Rehtimies Jeesus, kieromieli Kristus
Kirjakerho: Muistissa Krokotiilimeri
Muualla Yle.fi:ssä