Maanantaisin klo 17.55 - 18.10
Commedia dell'arte
Miten commedia dell'arte ja Alexander Stubb liittyvät toisiinsa? Onko aikansa poliittista teatteria edustavalla teatterimuodolla enää mitään sanottavaa tänä päivänä?
Ekspressionismi
Ekspressionismi levittäytyi kuvataiteen lisäksi myös esimerkiksi musiikkiin ja elokuvaan. Ekspressionistinen musiikki on riitasointista ja terävää, mutta minkälaisia ovat tuota tyylisuuntausta edustavat elokuvat?
Impressionismi
Se taisi olla kriitikko, joka käytti ensi kerran sanaa impressionismi. Impressionismin määritelmiä voisivat olla vaikkapa sisäinen kokemus ja ohitse menevä hetki. Mutta minkälaisia tunnuspiirteitä on impressionistisessa taiteessa?
Kaanon
Pyhiä tekstejä, mittatikku ja Jaakko-kulta. Kaanon tarkoittaa kaikkea tätä ja paljon muuta, selittävät tutkija Mikko-Olavi Seppälä, vanhan musiikin lehtori Anssi Mattila ja kulttuurihistorian professori Hannu Salmi.
Hollywood
Hollywood herättää elokuvan ystävissä ristiriitaisia tunteita. Miksi? Millainen oli Hollywoodin synty?
Montaasi
Elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard on sanonut, että ohjaus on katsetta ja leikkaus sydämensykettä. Kuinka syke syntyy? Koottujen selitysten ensimmäisenä terminä on montaasi. Selittäjinä ovat leikkaaja Antti Isoaho, elokuvakriitikko Markku Varjola ja opiskelija Hanna Suvio.
Auteur
Vain harvoihin elokuvaohjaajiin liitetään sana auteur. Millä perusteella tämän arvonimen saa? Koottujen selitysten elokuvateema jatkuu.
Taiteen termistö tutuksi.
Kimurantti sivistyssana kääntyy vartissa selkokielelle, kun sen kimppuun käyvät vaikkapa näyttelijä, tutkija ja taidemaalari.
Toimittajina ovat Katri Henriksson, Tuomas Karemo, Jonni Roos, Emma Vainio ja Liisa Vihmanen.
Ohjelmat on lähetetty ensimmäisen kerran vuosina 2008-2009.


