Amnestyn juhlat

Juha Hurme | 22.2.2012

Vuonna 1961 englantilainen asianajaja Peter Bonenson käynnisti muutaman ystävänsä kanssa Lontoossa kampanjan, josta paisui Amnesty International. Samana vuonna kaksikymppinen Robert Zimmermann matkusti katu- ja kahvilalaulajaksi New Yorkiin ja vaihtoi nimensä Bob Dylaniksi.

Joku Amnestyssa äkkäsi tämän ajallisen yhteyden, ja tuloksena on vastajulkaistu, Amnestyn - ja miksei Bob Dylaninkin - 50-vuotista uraa juhlistava tuhti paketti, jossa yli 70 artistia esittää versionsa jostakin Dylanin laulusta. Kaikki tulot menevät lyhentämättöminä Amnestyn toimintaan.

Bob Dylan oli Amnestylta oikea valinta muutenkin kuin toiminnan pituudessa ja yhdenaikaisuudessa. Dylanin laulut, joita on levytettyinä julkaistu 800, ovat taiteellinen monumentti, jota voi perustellusti verrata vaikkapa Shakespearen näytelmiin tai Picasson tuotantoon. Ja Dylanin taiteen keskeinen huoli on ihmisyksilön horjuvassa kyvyssä säilyttää vapautensa, arvonsa ja kunniansa tässä monimutkaisessa maailmassamme.

Filosofi John Deweyn lausahdus ”jos haluat muodostaa käsityksen jostain yhteiskunnasta, käy katsomassa, keitä sen vankiloissa istuu” on selvästi innoittanut niin Dylania kuin Peter Bonensoniakin.
Juutalainen Dylan on imenyt musiikkiinsa mustien orjien ja heidän jälkeläistensä blueslaulujen protestihengen, rohkeuden, ilkikurisuuden ja hyvin herkän tajun absurdille. Hulluja lauluja hullusta maailmasta, joka on kuitenkin ihmisten maailma, paikka, josta on oikeus esittää mielipiteitä, paikka, johon meidän kaikkien on mahduttava.

Vuonna 1963 Dylan kirjoitti ja sävelsi poliittisen murhan mekanismin lauluunsa Only a Pawn in Their Game, Aivan yhtä poliittinen kannanotto on sarkastinen viisu It’s All Good vuodelta 2009, 46 vuotta myöhemmin. Tässä jälkimmäisessä rallissa tietty, Nalle ”Björn” Wahlroosmainen kyyninen katsanto saa ansaitsemansa ruoskinnan.

Shakespearen näytelmät on suomennettu. Miksei Dylania saa suomeksi?

Testaamme asiaa äsken mainituilla kappaleilla. Only a Pawn in Their Game. Vain nappula heidän pelissään. Pelkkä pelinappula. Vain mosuri sakkilaudalla. Hmm? Entä tuo toinen. It’s All Good. Se on kaikki hyvää. Sepä on maanmainiota kaikki tyynni. Tai vapaammin käännettynä: Tässä parhaassa mahdollisessa kapitalistisessa maailmassa!

Dylanin suomentaminen on vaikeaa, mahdotonta.

Annamme Dave Lindholmin, pätevimmän kotimaisen Dylan-asiantuntijan, kommentoida: ”En mä voisi tänä päivänäkään kääntää mitään Dylania. Ne on niin hyviä juttuja, että en pystyisi lähtemään siihen. Sitä on ehdotettu mulle, mutta mä olen sanonut, että ei siitä tule mitään. Hävettää ajatuskin.”

Ja Dave jatkaa: ”Mulle on tärkeää, että biisit jättää mielikuvitukselle varaa. Olenhan mä itsekin kirjoittanut sellaisia valmiiksi pureskeltuja, joissa on se tarina ja se siitä, mutta useimmiten mä pyrin siihen, että saan biisiin erilaisia visioita. Sen on pakko olla Dylanin vaikutusta. Jos ajatellaan jotain Tombstone Bluesia, niin siellä mennään ihan miten päin vaan.”

”Ihan miten päin vaan” on tarkka kuvaus Dylanista lyyrikkona, perspektiivin vaihtajana, maton alta vetäjänä, pinttymien liuottajana, sanataikurina.

Bob Dylan -laulu merkitsee monta asiaa yhtä aikaa. Hän teki tiettävästi kappaleen Forever Young nuorelle tyttärelleen. Ja siltä myöhemmin julkaistu demo kuulostaakin: pysy aina nuorena, rakas lapsi.

Virallisessa julkaisussa levyllä Planet Waves laulusta kuullaan kaksi versiota. Hidas sovellutus on muuttunut rakkauslauluksi, ja nopea rynkytys on kärttyisää kritiikkiä: älä vanhene, kalkkiaivo!

Amnestyn levyllä 90-vuotias poliittisen laululiikkeen amerikkalainen isä Pete Seeger esittää kappaleen Forever Young lapsikuoron avustuksella. Nyt laulusta on tullut, tavuakaan muuttamatta, kehotus Amnesty Internationalin hengessä: et ole ikinä liian vanha tai nuori muuttamaan maailmaa parempaan suuntaan!