Pienet otukset

Pienet otukset lähestyvät. Ne asettuvat ympärilleni piiriin ja tuijottavat minua vaativin katsein. Niillä ei ole aikomustakaan päästää minua helpolla. Tästä ei nyt selvitäkään rutiinilla eikä konsulttipokerilla. On pantava kaikki peliin.

Vilkaisen kelloa. Se on jo minuutin yli. Nielaisen tyhjää. Sitten kaivan lateksipossun repusta, koiran purulelun, se röhkäisee kun sitä painaa kyljestä.

Tämä on Kustaa, sanon, kun se röhkii niin teidän pitää olla hiljaa, silloin tulee jotain tärkeää asiaa. Kustaa röhkäisee pari kertaa. Ahnas rinki katselee sitä tietyllä kunnioituksen sekaisella kiinnostuksella. Tartun vapisevin käsin tukevaan satukirjaan ja annan paukkua.

Annantalo on oikein tyylikäs talo Helsingissä, Kampissa, Annankadun päässä. Sinne on erityisen tervetullut, jos sattuu olemaan lapsi tai muuten nuori. Siellä värkätään kaikenlaista mukavaa. Sieltä kuuluu aina iloinen hälinä. Ja Annantalon kahvilasta saa tuoretta pullaa.

Valitsen ensimmäiseksi saduksi Itkosen Jukan nerokkaan viritelmän sorsasta norsun räätälinä. Pikkujengi kuuntelee kohtalaisen keskittyneesti tarinan hienoja käänteitä. Tilannehan on alussa mitä koskettavin. Norsun vaimo on kuollut ja norsu vie vaimovainaan nahkan sorsaräätälille, jotta tämä tekisi siitä norsulle kukkaron, jossa norsu voisi säilyttää vaimon valokuvaa. ”Niin norsuilla on tapana: kun elämänkumppani kuolee, ne tallettavat sen nahkan, etteivät itse kuolisi ikävään.” Sitten stoori ryöstäytyy hienosti käsistä, kun sekopää sorsa työstää nahkasta leskimiesnorsulle milloin mitäkin, kunnes lopulta noustaan uljaalle kuumailmapallolennolle taivaan tuuliin ja lohdulliseen tunnelmaan.

Sadun jälkeen treenaamme hieman norsuna olemista ja sorsana vaappumista. Rinki alkaa hajota kaikkiin ilmansuuntiin, joten Kustaan on taas röhkäistävä ja tartun seuraavaan satuun. Vetäisen jutun hiirestä kissan räätälinä, takuuvarmaa kansanperinnettä siis. Jotkut rinkiläiset hoksaavat, että tämähän on se sama satu eri sanoin, varhaisempana versiona, ja niitä naurattaa. Mutta puolet porukasta puuhaa jo aivan omiaan eikä kuuntele yhtään.

Yritän koota rintaman sadun jälkeen leikkimään hiirtä ja kissaa, mutta hajaannus jatkuu. Pari pientä heppua piipittää ja naukuu kanssani, mutta suuri pienten enemmistö sinkoilee jo seinillä aivan omissa hankkeissaan.

Kustaa röhkii. Saan hetkeksi ringin ympyrään ja Grimmin velipoikien stilisoimaan urheiluselostukseen jäniksen ja siilin kilpajuoksusta. Siilipariskunta vedättää hölmöä jänistä mielin määrin, mutta se ei tunnu kiinnostavan ketään. Satu on ihan älyttömän pitkäkin. Kaaos salissa sakenee, kämmeneni hikoavat, mutta kovennan ääntäni kun en muutakaan keksi ja luen sadun pitkäjäykkiseen loppuun asti. Kukaan ei kuuntele enkä itsekään ymmärrä lukemaani. Hyvä eläinsatu meni harakoille.

Vilkaisen kelloa. Vielä on aikaa jäljellä. Siirrän ryhmän saamani ohjeen mukaan viereiseen huoneeseen, jonne on rakennettu hauska metsä. Yritän toistamiseen saada porukkaan rotia Grimmin veljesten työstämällä folklorella ja valitsen metsäkulisseihin soveliaan kauhutarinan aasin, koiran, kissan ja kukon bändistä, eli Bremenin kaupungin soittoniekoista.

Kustaa röhkii, vähemmistö hiljenee, enemmistö ei ole moksiskaan. Satu on onneksi niin jännittävä, että jonkin vaikutuksen se tekee joka iikkaan, ja luen sen läpi vähän turhankin aggressiivisesti saadakseni tilanteen jonkinlaiseen hallintaan.

Katson kelloa. Huh, se on tarpeeksi. Eka satsi oli siinä. Tunnin päästä tulisi toinen mokoma. Lähden Digeliukselle ostamaan yhden harvinaisen rokkilevyn, että rauhoittuisin. Eläinaiheinen levy sekin, Captain Beefheartin Bat Chain Puller. Mulla on soitin sopivasti nahkarotsin povitaskussa, joten saatan kuunnelle tätä suurenmoista taideteosta astellessani takaisin Annantalolle. Tajuan jotain siinä kävellessäni ja kunnon kapteenia kuunnellessani.

Odottelen rauhallisesti, kun toinen pienten ihmisten rinki kerääntyy ympärilleni. Ahnain katsein, täynnä tarmoa ja tulevan elämän nälkää. Hyviä tyyppejä, pieniä ihmisiä, tulevaisuuden tekijöitä, vielä aivan ennakkoluulottomia ja rämäpäisiä elämän tutkimusmatkailijoita.

Esittelen heille kaverini Kustaan, joka otetaan tälläkin kertaa erittäin myönteisesti vastaan. Annan kirjan jäädä reppuun ja alan kertoilla samoja satuja vapain sanoin. Keksin omia juttuja mukaan. Kun kirja ei kahlitse käsiäni ja teksti aivojani, rentoudun ringin keskelle leikkimään norsua ja sorsaa ynnä muuta faunaa ja biodiversiteettiä. Pikkukaverit leikkivät kanssani. Lennämme täysillä taivaalle norsun kuumailmapallolla. Katselemme kauniita maisemia ja näemme kauas horisonttiin, aina sademetsään ja savannille asti.

Sitten siirrymme seuraavaan satuun. Ja sitä seuraavaan. Kerron Hotakaisen Karin lehmästäkin, joka perusti navettaansa tatuointistudion ja sai burn outin. Meillä on kivaa. Ja miksei olisi. Olemmehan Annantalon alle kuusivuotiaiden taideneuvolan eläinsatutyöpajassa.

Lähden kotiin huojentunein mielin. Kerrankin olen tehnyt jotain hyödyllistä.

Kommentoi