Väärin arvosteltu

No niin, nyt on ”mestaribaritoni” Jorma Hynninen liittynyt kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen ”kovasanaisiin arvostelijoihin”, kerrottiin joka paikassa eilen. Siitähän onkin jo viikko, kun tähtisopraano Karita Mattila oli median mukaan arvostellut kovasanaisesti ministeriä.

Touhun aloitti kohukapellimestari Esa-Pekka Salonen, joka tokaisee aina yhtä raikkaasti jotain heikosti perusteltua mediassa silloin, kun käy kääntymässä entisessä kotimaassaan.

Mutta mitä nämä taiteilijat itse asiassa sanoivat? Hynninen ihmetteli, miksi kulttuuriministerin salkkua ei pidetä poliitikoiden keskuudessa painavana, Salonen kummasteli poliittisen kentän muuttumista, kun korkeakulttuurin julkinen tukeminen ei enää ole asia, jota vasemmisto ajaisi. Ja Karita Mattila sanoi, että olisi ihan mukavaa, jos Arhinmäki kävisi oopperassa, kun häneltä sitä Kansallisoopperan pressitilaisuudessa kysyttiin. ”Pitäisikö Paavo Arhinmäen tulla katsomaan tämä ooppera?” olikin ainoa kysymys, mitä suomalaisilla kulttuuritoimittajilla Mattilalle oli esittää. Hynninen on minusta väärässä – Paavo Arhinmäki on painava poliitikko, joka nimenomaan halusi kulttuuriministeriksi. Salonenkin on väärässä, sillä vasemmistoministerin aikana tuki klassiselle musiikille ei ole vähentymässä. Ja Mattila vain vastasi kysymykseen soimaamatta ketään.

Ensi vuoden talousarvioesitys ilmestyi pari viikkoa sitten. Paavo Arhinmäen ensimmäisessä taiteen ja kulttuurin budjetissa eivät näy hänen henkilökohtaiset mieltymyksensä, mikäli niitä voi median jutuista päätellä. Hänestähän on tehty jonkinlainen keskenkasvuinen jätkä, joka viihtyy kadulla graffitien parissa paremmin kuin kilistelemässä laseja oopperan väliajoilla. Mutta eipä vain näy rahaa menevän valtion budjetista katutaiteille. Sen sijaan Kansallisooppera, Kansallisteatteri, valtionosuuden tuen piirissä olevat teatterit, orkesterit ja museot hoidetaan yhtä hyvin kuin ennenkin. Samoin kirjastot. Paikoillaan budjetissa ovat myös suosikkini ”vähälevikkisen laatukirjallisuuden hankkimistuki yleisille kirjastoille” ja tuki ”eettiselle ja yhteiskuntavastuulliselle huippu-urheilulle”. Taiteilija-apurahoissa on korotus, kirjastojen aukioloaikoja lisätään ja kirjahankintoja nostetaan yhdellätoista kirjalla tuhatta asukasta kohden.

Muistatteko vuoden 2005, jolloin kulttuuriministerinä oli sosionomi Tanja Karpela? Tuon kaukaisen ajan, jolloin Suomen taiteessa kaikki oli vielä hyvin, eikö niin? Seitsemän vuotta sitten valtion taidebudjetti oli huomattavasti pienempi kuin nyt, siis nyt, kun elämme tätä ahdingon aikaa, jolloin ”korkeakulttuuri” on kielletty sana ja jolloin klassinen musiikki ja muut vanhat taiteet ajetaan alas uusien pilipalitouhujen alta. Vuonna 2005 valtion budjetti taiteille oli 344 miljoonaa euroa. Ensi vuonna se on 445 miljoonaa euroa. Kasvua on noin neljännes. Taiteilija-apurahoissa ja orkestereiden ja teattereiden valtiontuessa kasvua on jopa 40 %. Koko potissa riittää jaettavaa, yhä enemmän myös vapaille taiteille, joiden aseman parantaminen on erikseen kirjattu valtion kulttuuripolitiikan yhdeksi tavoitteeksi – kuten syytä onkin.

Kulttuuripolitiikan keinoja valtion tasolla ovat lainsäädäntö, hallintorakenteiden kehittäminen, rahoitus ja strateginen ohjaus. Valtion lisäksi tähän osallistuvat merkittävällä tavalla kunnat, jotka eivät välttämättä jaa valtion rahoja niin kuin antaja on säätänyt, sekä kotitaloudet, siis te siellä, sillä Suomen kansalaiset tukevat taiteita ja mediaa kuusi kertaa niin suurella summalla kuin valtio ja kunnat yhteensä.

Paljon mielenkiintoisempaa on siis se, missä Suomen kansa käy kuin se, missä kulttuuri- ja urheiluministeri ei käy. Tämänkin kertoo valtion talousarvioesitys, joka sisältää tilastollisen yhteenvedon tukemiensa taidelaitosten toiminnasta. Valtion tukemat teatterit ovat viime vuosina hieman lisänneet esitystensä määrää ja säilyttäneet yleisönsä. Orkesterit ovat vähentäneet konserttien määrää mutta lisänneet merkittävästi yleisöään. Kotimaisten elokuvien määrä on kasvanut, mutta katsojamäärät ovat vähentyneet. Kirjastoja on koko maassa nyt neljä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten, eikä vähennystä viime tai ensi vuoteen ole lainkaan. Lainausmäärät ovat kasvaneet, niin verkossa kuin paikan päällä.

Menköön Arhinmäki minne haluaa niin kauan kuin hän jatkaa vakaata, monipuolista ja hyvään suuntaan kehittyvää kulttuuripolitiikkaa. Siihen kuuluu myös ensi vuonna lainmukaisten tukien lisäksi entisestään kasvanut valtion harkinnanvarainen tuki vapaille taiteille sekä useita selvityksiä ja kehityshankkeita, jotta julkinen taiteen tuki pystyisi muuntumaan sen mukaan, miten taiteen kenttä elää ja kehittyy. Monipuolinen ja kaikkien saatavilla oleva taide, joka tuottaa taiteilijoille työpaikkoja ja kohtuullisia tuloja, näyttää olevan myös Arhinmäen kaudella valtion tavoite. Budjetista päätellen Suomessa on ensi vuonna entistä enemmän taiteilijoita, entistä monipuolisempaa taidetta ja entistä suuremmat yleisöt eri taiteille. Niin, ja sen harvoin esitetyn, tsekinkielisen oopperan esitykset, joissa Karita Mattila laulaa, on kaikki myyty loppuun.

Minna Lindgren

Kommentoi