yle.fi

Luovan talouden 11 käskyä

Ma 22.11.2010 klo 15.15, uusinta klo 21.15

Maanantain Kultakuumeessa keskustellaan siitä, miten luova talous saadaan kukoistamaan. Kultakuumeessa pohditaan myös sitä, millaisia roolimalleja elokuvat ja tv-sarjat tarjoavat seksuaalista suuntautumistaan pohtiville nuorille. Kulttuurilehtikatsauksessa selviää, miksi zombiet eivät enää ole elokuvasuosikkeja.

Jos paljon puhuttu luova talous halutaan saada kukoistamaan, ihmisten pitää ansaita sillä elantonsa. Opetus- ja kulttuuriministeriökin hoksasi tämän ja tilasi entiseltä työministeriltä Tarja Cronbergilta selvityksen luovan työn tekijöiden toimeentuloedellytysten parantamiseksi .Cronbergin selvitys sisältää yksitoista ehdotusta, joiden toteutuessa taiteilijat eläisivät paremmin - tai ainakin selviytyisivät nykyisessä tuki- ja eläkeviidakossa. Cronberg on Kultakuumeen vieraana kertomassa, mitä hän ehdotti, miksi, ja ovatko ehdotukset poliittista realismia vai utopiaa.
Homoseksuaalit tv-sarjoissa ja elokuvissa

Ajankohtaisen kakkosen homoilta on synnyttänyt viime aikoina runsaasti keskustelua homoseksuaalien ja kirkon suhteesta. Samalla aihe on laajentunut koskemaan muutenkin homoseksuaalien oikeuksia ja näkyvyyttä yhteiskunnassa. Kultakuumeessa selviää, miten homoseksuaalisuus on esillä valtavirtaviihteessä eli tv-ohjelmissa ja elokuvissa. Entä millaisia roolimalleja elokuvat ja tv-sarjat tarjoavat nuorille, jotka pohtivat seksuaalista suuntautumistaan?

Kulttuurilehdet

Kulttuurilehdet paljastavat, miksi zombiet eivät enää ole elokuvasuosikkeja. Ja hyvään sisustukseen kuuluvat myös villiintyneet sopukat.

Lähetä:

Kultakuume

Maanantaista perjantaihin klo 15.05 - 15.55.

Kulttuurin ajankohtaisohjelma. Kulttuuria kuten me sen ymmärrämme.

Yhteystiedot: kultakuume(a)yle.fi

Kultakuumeen uusimmat kuunneltavat

Kultakuume: Kirjailijat kuvaavat murtuvien muurien maailmaa. (Koko ohjelma)
Kultakuume: Se oli ilon ja kapinan vuosikymmen (koko ohjelma)
Kultakuume: Vaivaisukkojen uusi tuleminen
Kultakuume: Graffitista tuli uuskansantaidetta (koko ohjelma)
Kultakuume: Valokuvat etsivät ihmisarvoa

Kultakuumeen kolumnien uusimmat kuunneltavat

Kultakuumeen kolumni: Kummisetä on koottu viisaus
Kultakuumeen kolumni: Påminnelse
Kultakuumeen kolumni: Reilu meininki
Kultakuumeen kolumni: Tuttavani Peppi Pitkätossu