Jaffa-pulloja kankaalla ja norppia julisteissa

Erik Bruun. Kuva: YLE / Juha-Pekka Huotari

Ti 7.2.2012 klo 15.05, uusinta klo 21.15

Tiistain Kultakuumeessa vieraillaan graafikko Erik Bruunin kotona Suomenlinnassa. Bruun on 60 vuotta kestäneen uransa aikana suunnitellut lukuisat kaikelle kansalle tutut julisteet kuten hymyilevän norpan ja nyt kankaiksikin painetut Jaffa-pullot. Lähimpänä mestarin sydäntä ovat kuitenkin linnut.

Berliner Ensemblen näyttämöllä esiintyvät niin nobelkirjailija kuin Saksan korkein poliittinen johto. Bertolt Brechtin entinen nimikkoteatteri Berliner Ensemble uhkasi Saksojen yhdistyessä muumioitua poliittisen menneisyytensä tomuun. Mutta toisin kävi: tänään BE on käyttöasteeltaan Berliinin puhenäyttämöiden kärjessä. Teatteri on tarvittaessa myös poliittista, mutta Berliner Ensemblen menestyksen salaisuus on siinä, että se teki itsestään todellisen kulttuurin monitoimitalon. Teatteria tehtäessä kutsutaan yleisö suoraan kontaktiin taiteilijoiden kanssa.

Vanhoista koulujen opetustauluista on kiinnostuttu uudelleen. Idea opetustauluista kulkeutui Suomeen ulkomailta kansakoulu-uudistaja Uno Cygnaeuksen mukana. Karstulan kunnantalolla sijaitsevaan Galleria Himmeliin on koottu 50 taulun näyttely.

Tiistaisin soi folk! Kultakuumeessa kuullaan viikoittain sekä jazz- että kansanmusiikin helmiä. Iso osa ohjelmassa kuultavista kappaleista on ns. uniikkitavaraa Yleisradion tuottamina tallenteina. Tiistaisin soi kansanmusiikki ja huomenna vuoronsa saa Kantele Continuum.

Lähetä:

Muualla Yle.fi:ssä