Mikä levy oli vuoden paras?

Kultalevyjä seinällä. Kuva: YLE

Pe 10.2.2012 klo 15.05, uusinta klo 21.15

Perjantain Kultakuumeessa selviää mikä levy on vuoden paras. Lisäksi kuullaan miksi ihmisen ei pitäisi voida elää ilman teatteria. Lähetyksessä on myös raportti Berliinin elokuvajuhlilta, joiden ohjelmisto keskittyy tänä vuonna poliittiseen elokuvaan.

Ken on maassa...? Yleisradion musiikkiosasto valitsee vuoden äänilevyn. Kultakuumeen lähetyksessä kuullaan tuoreeltaan voittajaäänitteen tekijöiden kommentit ja ajatuksia.

"Ilman teatteria voi elää, muttei pitäisi". Teatterinjohtaja, ohjaaja Vivica Bandler oli suomalaisen teatterin voimanainen. Bandlerin elämästä kertova näyttely avautuu perjantaina Teatterimuseossa Helsingissä. Kultakuumeessa kertovat näyttelyn käsikirjoittanut Katarina Lindholm ja sen visualisoinnin tehnyt lavastaja Ralf Forsström, joka oli vuonna 2004 kuolleen Vivica Bandlerin työtoveri ja ystävä.

Berliinin elokuvajuhlat keskittyvät tänä vuonna poliittisiin sitoutuneisiin elokuviin. Kultakuumeessa kuullaan Janne Sundqvistin raportti Berliinistä maailman suurimmilta yleisöfestivaaleilta.

Juontaja on Tuomas Karemo

Lähetä:

Muualla Yle.fi:ssä