Voiko runoudella vaikuttaa yhteiskuntaan?
Millaisiin poliittisiin kysymyksiin ja yhteiskunnallisten epäkohtien käsittelyyn runouden keinot riittävät? Nykyrunouden vaikutusmahdollisuuksista keskustelevat runoilijat Teemu Manninen ja Olli-Pekka Tennilä.
"Runoilla ei ratkaista konkreettisia yhteiskunnallisia ongelmia. Näin ollen tuntuisi edelleen olevan järkevintä tai käytännöllisintä ajatella, ettei runous voi vaikuttaa yhteiskunnallisesti", kirjoittaa Teemu Manninen runouden ja yhteiskunnan suhdetta käsittelevässä kirjassa Puheenvuoroja. Nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta. Poesia -yhteisökustantamon kirja on ladattavissa täältä.
"Pohjolan valo, lumiset maisemat ja elämyksellinen luontokuvaus ovat suomalaisen kuvakirjallisuuden vientivaltteja", toteaa lastenkirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä Kuvittajat ry:n 10-vuotisnäyttelyn Metka matka esitteessä. Lastenkirjakuvitukset ovat Suomessa kuvituksen tunnetuin laji. Vaikka kustannusala elää murroksessa, kuvitetut tarinat säilyvät esitysmuotojen muuttuessa. Miten kuvittaja tekee arjen työtä ja valintoja? Kultakuumeen haastateltavana kuvittaja Ilja Karsikas.
Kultakuumeen kolumnisti Otso Kantokorpi tarkastelee katutaidetta ja taiteen hierarkioita. Porin taidemuseon katutaidenäyttely herättää hänessä ristiriitaisia tunteita ja tulkintoja.
Juontajana on Tuomas Karemo.
Kommentit: Uusin ensin Vanhin ensin
Kultakuume
Arkisin klo 15.05 - 15.55. Ohjelma kuunneltavissa kokonaisuudessaan netistä lähetyksen jälkeen.
Mistä puhutaan ja kohutaan kulttuurimaailmassa? Kulttuurin ajankohtaisohjelma kertoo.
Kultakuumeen uusimmat kuunneltavat
- Kultakuume: Kultakuume kyseenalaistaa kirkon ajattelua Kuopiossa (koko ohjelma)
- Kultakuume: Kyllikki Villan postuumi lokikirja vie hitaan matkustamisen maailmaan (koko ohjelma)
- Kultakuume: Hulluuden historia (koko ohjelma)
- Kultakuume: Alueooppera toimii talkoohengellä
- Kultakuume: Ylen venäjänkieliset uutiset on tarkoitettu myös suomalaisille katsojille ( Koko ohjelma )


