Maanantaisin klo 17.20, toinen lähetys sunnuntaina klo 12.05.

Tasapainoilijat ja akrobaatit

Sirkustaiteilija.Kuva: Heli Sorjonen / Yle

Tasapaino ja siihen liittyvä kehonhallinta on yksi niistä taidoista, joilla ilmiömäiset sirkustaiturit ovat suorastaan pröystäilleet. Myös voltteja kepeästi heittelevät akrobaatit ovat saaneet katsojien ihon kananlihalle. Akrobatia sai alkunsa muinaisessa Kiinassa, mutta ketkä huikeita akrobatiatemppuja siellä kehittivät? Ja miten Imatran koski liittyy nuorallakävelyyn?

Sirkusharrastaja Tanja Turpeinen on haastattelussa pää alaspäin, ja breikkauksesta liikekieltä lainaava akrobaatti Kalle Lehto venyttää sivuspagaattia.

 

Sirkusfriikit

Kuva: Heli Sorjonen / Yle

Miksi sirkusfriikki Jussi Paradise haluaa hakata naulan nenäänsä? Ja kuka lettipää on Suomen vahvimman naisen, Kati Luodon idoli? Vielä jokin aika sitten voimanaisten ja -miesten kykyjä mentiin ihailemaan sirkukseen. Muita erikoisia vetonauloja ovat olleet kääpiöt, jättiläiset, parrakkaat naiset ja tummaihoiset ihmiset. Vaikka tämä lista kuulostaa nykyihmisen korvaan kummalta, pitää muistaa, että friikkisirkus elää edelleen ja voi hyvin. Nyt ripustaudutaan roikkumaan lihakoukkuun nosturin nokkaan ja sytytetään hiukset palamaan.

 

Jonglöörit

Jonglööri heittää keiloja. Kuva: Mika Kanerva/Yle.

Jongleeraus on yksi sirkustaiteen vanhimpia muotoja. Muinaisen Egyptin jonglöörit olivat lähes poikkeuksetta naisia, ja antiikin Kreikassa se oli suosittu ajanviete kylpylöissä.

 

Ilma-akrobaatit

Trapetsitaiteilija. Kuva: Heli Sorjonen/YLE Kuvapalvelu.

Ilma-akrobatia on syntynyt ihmisen halusta lentää. Sekä esiintyjiä että yleisöä kiehtoo varmasti myös sydämen pamppailemaan nostava vaaran ja toisaalta vapauden tunne. Mutta miten lentävä trapetsi liittyy 1800-luvulla Englannissa käytyihin taisteluihin lasten oikeuksista?

 

Paljetteja ja partanaisia: Tulitaiteilijat

Sorin sirkus. Kuva: Mika Kanerva / Yle

Tulitanssi, tulisirkus tai tulenpyöritys - 1990-luvulta alkaen Suomessakin yleistyneellä tulitaiteilulla on monta nimeä. Liekkien kanssa temppuilussa välineinä käytetään esimerkiksi ketjun päässä olevaa palloa eli poita, tulikeppejä ja soihtuja, joissa on polttonesteeseen kastettuja palopäitä.

Tulitaidetta Elävässä arkistossa.

 

Paljetteja ja partanaisia: Taikurit

Taikuri Miika Pelkonen. Kuva: Tommi Taipale/Yle

Varhaisimmat tiedot esiintyvästä taikurista ovat Egyptistä, noin 3500 vuoden takaa. Myös suomalaisille mahtavien tietäjien taiat ja kylienkiertäjien silmänkääntötemput ovat olleet tuttuja jo kauan. Mutta missä piilee täydellisen taikatempun salaisuus?

Taikureita Elävässä arkistossa.

  • Paljetteja ja partanaisia: Sirkuseläimet Mitä ihmettä on koiratanssi? Entä miten kehittää luottamuksellista suhdetta sirkushevoseen? Vaikka nykyisin suomalaisissa sirkuksissa villieläinten pitäminen on kiellettyä, monet mieltävät edelleen temppuilevat norsut ja karjuvat leijonat osaksi sirkusmaailman lumoa. Koko sirkuksen tarina saikin alun perin alkunsa nimenomaan eläimistä.

    Sirkuseläimiä Elävässä arkistossa.

  • Paljetteja ja partanaisia: Klovnit Miksi klovnilla on naamallaan punainen nenä, ja mistä se on peräisin? Entä minkälaisia lahjoja klovnijumalat antavat yleisön tikahtumaan saaville kömpelöille hassuttelijoille?

    Klovneja Elävässä arkistossa.

Paljetteja ja partanaisia on 8-osainen ohjelmasarja, jossa esitellään sirkuksen alalajien historiaa ja nykypäivää.

Toimittajana on Emma Vainio.

Elävässä arkistossa:
Klovni on ihan pelle
Norsut olivat sirkuksen tähtiä
Tarvitaan vain taikasanat
Farukin lempitanssijatar Klippanilla

Paljetteja ja partanaisia - uusimmat kuunneltavat

Paljetteja ja partanaisia: Friikkisirkus
Muualla Yle.fi:ssä