Sarja on päättynyt.

Berliinin juutalaismuseo

Millainen on museo, jossa ei ole näytillä juuri mitään esineitä? Daniel Liebeskindin suunnittelemassa Berliinin juutalaismuseossa museovieras joutuu laittamaan oman henkisen kestävyytensä alttiiksi ja ottamaan välillä tukea seinästä, jottei maa karkaisi jalkojen alta.

 

Ajatuksia hautausmaalta

Kuva: Kalle Kultala -kokoelma

Millaista on filosofinen ahdistus? Ranskalaiset ovat kunnostautuneet filosofisessa ahdistuksessa, joskus koko Euroopan edestä. Suurkaupungit, kahvilat ja hautausmaat ovat olleet 1900-luvun filosofeille paikkoja, joissa voi ahdistua yhdessä.

 

Pessimismin filosofiaa: Musta tahto

Ohjelmassa keskustellaan 1800-luvun Saksassa eläneen filosofi Arthur Schopenhauerin ajatuksista. Keskustelijoina ovat dosentti Mikko Lahtinen, filosofian tutkija Tere Vaden ja toimittaja Liisa Vihmanen. Ohjelma on vuodelta 2004.

 

Murhaava heinäkuu: Luikuria Lallista ja huttua Henrikistä

Mitä tarkoitti historiantutkija Tuomas Heikkilä väittäessään, että kertomus Piispa Henrikistä ja hänen surmaajastaan Lallista on vailla todisteita? Sanasta miestä, ovatko köyliöläiset hermostuneet syystä vai syyttä? Suomen ensimmäinen murhamysteeri puhututtaa edelleen.

 

Murhaava heinäkuu: Pää poikki ja pinoon

Myöhäiskeskiajan Ranskassa pyövelien rekrytoinnissa oli suuria vaikeuksia. Keitä siis olivat keskiajan pyövelit? Haastateltavana filosofian tohtori Hannele Klemettilä. Toimittajana Liisa Vihmanen.

 

Persoonan rajat

Mikä on persoona? Kysymystä ovat ratkomassa jyväskyläläiset filosofit Heikki Ikäheimo ja Arto Laitinen. Toimittajana Liisa Vihmanen.

 

Pessimismin filosofiaa: Onko kaikki vaiva turhaa?

Vanhan Testamentin Saarnaajassa kysytään, onko kaikki vaiva turhaa? Raakaa tässä epätoivon asenteessa on se, että periaatteessa voimme helposti olla samaa mieltä lähes kaikista pessimismin perusväitteistä, mutta silti meidän ei tarvitse päätyä pessimismiin.

 

Muotoilu ja arki

Haastateltavana muotoilun tutkija Susann Vihma. Toimittajana Jonni Roos. Ohjelma on vuodelta 2003.

Muualla Yle.fi:ssä