Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.

Viikon taiteilija: oopperalaulaja Topi Lehtipuu

Oopperatenori Topi Lehtipuu, kuva: YLE / Kuvapalvelu

Su 27.6.2010 klo 12.05, uusinta 29.6.2010 klo 13.00

Australiassa syntynyt ja Tampereella varttunut Topi Lehtipuu opiskeli Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjalla kuoronjohtoa, etnomusiikkia, äänenmuodostusta ja pianon- ja viulunsoittoa sekä laulua.

Hän valmistui musiikin maisteriksi pääaineenaan kuoronjohto. Topi Lehtipuu on noussut nopeasti kansainvälisesti merkittäväksi barokkimusiikin ja Mozartin oopperoiden tenoriksi. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu sekä vanhaa että uutta musiikkia, oratorioita ja kantaatteja Bachista Monteverdiin, Einojuhani Rautavaaran Vigilia sekä muun muassa Arnold Schönbergin ja Arvo Pärtin teoksia. Ohjelman on toimittanut Lotta Emanuelsson.

Lähetä:

Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.

Viikon taiteilijan uusimmat kuunneltavat

Viikon taiteilija: Viikon taiteilija: kirjailija Tuula Korolainen.
Muualla Yle.fi:ssä