Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.

Turkulainen Viikon taiteilija: kuvataiteilija Kim Simonsson

Kuvataiteilija Kim Simonsson. Kuva: Mika Kanerva/YLE.

Su 3.7.2011 klo 12.05, uusinta ti 5.7. klo 13.00

Valkohehkuiset lapsihahmot tuijottavat kauriinsilmillään ohi katsojan. Tytön suusta valuu kimaltava sylkipisara. Musta koira on paiskautunut katuun, toinen rimpuilee kettingissään ja kolmas tekee tarpeensa samettityynylle.

Veistokset on helppo tunnistaa Kim Simonssonin taiteeksi: työt ovat useimmiten luonnollista kokoa ja puhtaan valkeita. Vuoden Nuori Taiteilija ja Pro Arte –palkinnot saanut Kim Simonsson on syntynyt vuonna 1974 ja valmistunut taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000. Hän luo puhuttelevaa nykytaidetta posliinista. Hän hallitsee myös reliefitekniikan, jota ei ole Suomessa harrastettu vuosikymmeniin.

Tänä vuonna Kim Simonssonilla on ollut jälleen yksityisnäyttely New Yorkissa ja syksyllä on Pariisin vuoro. Vastikään on valmistunut suuri, eläinaiheinen reliefityö Turun Kupittaan puistoon. Se on osa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden Savi Kaupungissa –hanketta, jonka tavoitteena on pysyvästi kaunistaa Turun kaupunkikuvaa.

Tänä vuonna Simonsson tekee kutsusta pienoisveistossarjan sekä Iittalalle että ranskalaiselle Sévres – posliinitehtaalle. Kutsun 1700-luvulla perustetulle tehtaalle sai aikanaan myös Jeff Koons. Opiskeluaikana nimenomaan Koonsin työt osoittivat Simonssonille, että posliinin voi ottaa alas piirongin päältä: monin tavoin mainiosta materiaalista syntyy suurikokoisiakin veistoksia.

Kuvataiteilija Kim Simonssonin tapasi Riitta Vauras.

Lähetä:

Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.

Viikon taiteilijan uusimmat kuunneltavat

Viikon taiteilija: Viikon taiteilija: kirjailija Tuula Korolainen.
Muualla Yle.fi:ssä