Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.
Viikon taiteilija: akateemikko, suunnittelija Vuokko Nurmesniemi
Vuokko Nurmesniemen suunnittelijan ura on kestänyt jo yli 60 vuotta. Omaleimainen taiteilija on seurannut koko uransa ajan omaa punaista lankaansa ja toiminut esikuvana useille suunnittelijasukupolville. Yhä vieläkin vuosittain valmistuu kolme Vuokon nimeä kantavaa mallistoa.
Uransa alkuaikana 1950-luvulla Vuokko uudisti suomalaisen painokankaan suunnittelemalla Marimekolle suurikuvioisia värikkäitä kankaita. Samaan aikaan hän alkoi suunnitella kankaistaan vaatteita ja loi pohjaa suomalaiselle valmisvaateteollisuudelle. Vuonna 1956 Piccolo-kankaasta valmistettu Jokapoika-paita on kaikkien aikojen pisimpään yhtäjaksoisesti Suomessa valmistettu vaate.
Nurmesniemi uudisti naisten muodin, sillä hän luopui vaatteiden istutuksista. Hänen sanotaankin vapauttaneen naiset korsetista. Myös Jacqueline Kennedy vaikuttui Nurmesniemen tyylistä ja osti kahdeksan Vuokon Marimekolle suunnittelemaa pukua. 1960-luvun alussa Vuokko Nurmesniemi irtisanoutui Marimekosta ja alkoi suunnitella kankaita ja vaatteita omalla nimellään.
Keraamikon koulutuksen saaneelle Nurmesniemelle on aina ollut tärkeää vaatteiden graafisuus. Häntä kiinnostaa se, miten samasta kankaasta saadaan erilaisia vaatteita sen mukaan, miten kangasta leikataan. Vuokko Nurmesniemi on siinä poikkeuksellinen muotitaiteilija, että hän suunnittelee itse vaatteidensa kankaan. Hän ei haluakaan tulla kutsutuksi muotitaiteilijaksi vaan kutsuu itseään suunnittelijaksi.
Toimittaja Airikka Mannerkoski tapasi Taiteen akateemikko Vuokko Nurmesniemen hänen ateljeekodissaan.
Lähetä:
Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.


