Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.
Viikon taiteilija: dramaturgi ja näytelmäkirjailija Kati Kaartinen
Viikon taiteilija on dramaturgi-näytelmäkirjailija Kati Kaartinen, jonka näytelmä "Aina" sai vuonna 2010 sekä Lea-palkinnon että Lastenteatteriteko -palkinnon. Perusteluissa Kaartista kiitettiin siitä, että hän kirjoittaa vakavista aiheista koskettavia ja silti hauskoja tekstejä. Kaartinen itse ei suostu tekstejään määrittelemään, mutta luonnehtii, että useimmissa hänen näytelmissään on ollut lähtökohtana ihminen, aihe ja sanoma tulevat vasta henkilön jälkeen. Viikon taiteilija -ohjelmassa Kaartinen puhuu kirjoittajaksi kasvamisestaan, kirjoittamisprosesseistaan ja omista aiheista, joita piti aluksi etsiä migreenikohtausten kourissa. Ohjelman on toimittanut Hanna Ryti. Uusinta elokuulta 2010.
Lähetä:
Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.


