Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.

Viikon taiteilija: näyttelijä Anja Pohjola

Näyttelijä Anja Pohjola. Kuva: YLE.

Su 17.4.2011 klo 12.05, uusinta ti 19.4. klo 13.00

Näyttelijä Anja Pohjola sai teatterikipinän äidiltään. Kun äiti oli synnyttämässä esikoistaan, hänellä oli seinällä Greta Garbon kuva ja mielessä ajatus: "Tulee sieltä nyt kumpi vain, mutta näyttelijä tulee kumminkin." Niin tuli. Ja niinpä sitten Anja Pohjolan ensimmäisiä tv-teatteritöitä oli Eugene O'Neillin Anna Christie, yksi Garbon loistorooleista! Ohjelman on toimittanut Päivi Istala ja se on uusinta maaliskuulta 2009.

Anja Pohjolan äiti kuoli varsin varhain, 45-vuotiaana, ja viisipäiseksi kasvaneen sisarussarjan vanhin hoiti pienempiään, kunnes perheneuvottelu isän kanssa antoi luvan lähteä teatteritielle.

Pitkän linjan teatterilainen aloitti lapsinäyttelijänä Jyväskylän teatterissa, sitten seurasivat Joensuu, Hämeenlinna ja Tampereen Pikkuteatteri. Niitä seurasi pioneeriaika Suomen ensimmäisessä Televisioteatterissa, Yleisradiossa vuonna 1963 -1991, ja yhä vielä jatkuvat vuodet Suomen Kansallisteatterissa.

pohjolaanja_tvteatteri1960.jpg 154x205 (ei kiertoa) Rakastetut roolit ensi askeleitaan ottaneessa Televisioteatterissa ovat jääneet suomalaisten mieleen; ne kaikki äidit ja vaimot: Gorkin Vassa Zelezhnova, Lauri Leskisen Minna Canth, Juhani Ahon Rautatien Liisa. Toki myös Pirkko Jaakolan hupsahtaneet lammastarhan naiset tai Unelmajunan matkustavat naiset.

Filmiin Anja Pohjolalla olisi ollut kova hinku, mutta 1960-luvun alun Suomessa elokuva oli henkitoreissaan ja näyttelijälakkokin sai aikaan viivästystä. Televisioteatteri opetti kuitenkin kameratyöskentelyä ja antoi filmikosketusta. Sitten tulivatkin Edvin Laineen Pohjantähti-elokuvat ja Alma, Koskelan torpan kantaäiti.

Myöhempinä vuosina yleisölle tulivat tutuksi Hyvät herrat -televisiosarjan saunottaja Tyyne - ja sen seuraaja Donna Paukku. Ne veivät seitsemän vuotta, "Raakelin tähden", nauraa Anja Pohjola.

Viime vuosien todellinen menestysesitys oli Daniel Katzin 'Mies se on vainajakin', jota Anja Pohjola ja Maija Karhi esittivät yhteensä viisi vuotta, ensin Kansallisteatterissa ja sitten ympäri maata. Eräs äskettäisistä työtehtävistä on isoäidin rooli Maria Kilven näytelmässä 'Harmin paikka' Kansallisen Omapohja-näyttämöllä - esitys suomalaisesta hiljaisuudesta, vaikeudesta puhua toinen toiselleen yli sukupolvikuilun.

Anja Pohjolan elämään kuuluvat myös edesmenneen aviomiehen Pehr-Olof Sirénin lapset, lapsenlapset ja jo lapsenlapsenlapsetkin.

Päivi Istalan toimittamassa ohjelmassa kuullaan myös otteita Anja Pohjolan tv-ja teatteritöistä, mm. esityksistä Harmin paikka, Minna Canth, Lampola ja Täällä Pohjantähden alla.

Lähetä:

Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.

Viikon taiteilijan uusimmat kuunneltavat

Viikon taiteilija: Viikon taiteilija: kirjailija Tuula Korolainen.
Muualla Yle.fi:ssä