Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.
Viikon taiteilija: näyttelijä Ismo Kallio
Monipuoliseksi luonnenäyttelijäksi luonnehdittu Ismo Kallio syntyi Turussa joulukuussa 1935. Kymmenvuotiaana Turun lapsiteatterista alkanutta innostusta Thalian taikapiiriin eivät mitkään rokotukset ole tainnuttaneet. Teatterikouluun pääsyn jälkeen jotkut päivittelivät Turuus, että 'noin mukavat vanhemmat, mut poika menee teatteriin'. Ohjelman on toimittanut Jarmo Heikkinen ja se on uusinta viime toukokuulta.
Onneksi poika meni, sillä Ismosta kasvoi todellinen kiintotähti ja suurenkin yleisön suosikki, kuten myös monen näyttelijän kouluttaja.
Hänet muistetaan jo varhaisen 1960-luvun tv-viihteestä sekä lukuisista elokuvista ja levytyksistä Arabi Ahabista Kesälesken bluesiin. Ensimmäisen kiinnityksen Ismo Kallio sai neljäksi vuodeksi Turun kaupunginteatteriin, josta hän siirtyi 1961 pääkaupunkiin Helsingin kansanteatteri-työväenteatteriin (myöh. Hgin kaupunginteatteri) ja sieltä Kansallisteatteriin 1979, jossa viihtyi eläkkeelle siirtymiseen asti, vuoteen 2004.
Miten niin eläkkeelle, sopii kysyä. Ura on jatkunut täyttä höyryä esim. Lahden kaupunginteatterin Oliver Twistissä ja Kansallisteatterin monissa näytelmissä. Musikaalirooleissa hän on vieraillut niin Tampereen työväentettaerissa kuin Samppalinnan kesäteatterissa ja unohtumaton oli hänen muutaman kesän takainen Prosperonsa Shakespearen Myrskyssä Suomenlinnassa.
Nekin, jotka eivät ole käyneet teatterissa, muistavat Ismo Kallion varmasti vara-Manuna, presidentti Koiviston mainiona imitaattorina ja myös hänen valitsijamiehenään 1980-luvun vaaleissa. Solja Kievari kirjoitti Ismon tarinat muistelmamuotoon (Kaikkea alaan kuuluvaa, Tammi 2004).
Ohjelman on toimittanut Jarmo Heikkinen ja se on uusinta viime toukokuulta.
Lähetä:
Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.


