Sarja on päättynyt.
Vuoden 2012 alusta Kulttuuritunnilla keskiviikkoisin klo 17.45 - 18.05
tavataan Tekijä.
Viikon taiteilija: ohjaaja ja käsikirjoittaja Neil Hardwick
Neil Hardwick on ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka osaa kuljettaa komiikan ja koskettavuuden käsi kädessä. 2010 valmistuneen Jos rakastat -musikaalielokuvan myötä suomalaisten rakastama suosikkiohjaaja on jälleen saanut palautetta, joka muistuttaa uran alkuaikojen kriitikoiden riepotusta.
Ohjelmassa sukelletaan komediakäsikirjoittamisen saloihin ja tarkastellaan samalla Hardwickin polkua television kautta teatteriin ja sieltä elokuvailmaisun pariin. Ohjelman on toimittanut Tanja Liukkonen.
Lähetä:
Näköisiä henkilökuvia suomalaisista taiteilijoista.


