Tanssiva Karhu Henriikka Taville ja Kääntäjäkarhu Caj Westerbergille

Tiedote 27.2.2012

Yleisradion vuoden 2011 Tanssiva karhu –runopalkinnon on saanut Henriikka Tavi runokokoelmasta Toivo. Kääntäjäkarhu-palkinnon sai Caj Westerberg Tomas Tranströmerin runojen suomennoksista.

Vuodesta 1994 alkaen jaettu Tanssiva karhu -runokirjapalkinnon saaja julkistettiin maanantaina 27.2.2012. Palkintosumma on 3500 euroa. Valintaraatiin ovat kuuluneet runoilija Ilpo Tiihonen sekä kirjallisuustoimittajat Tarleena Sammalkorpi ja Marit Lindqvist.

Maanantaina 27.2. klo 15.05 Kultakuumeen vieraiksi saapuvat palkitut sekä palkintoraadin puheenjohtaja Ilpo Tiihonen. Ohjelma kuullaan uusintana illalla klo 21.15.

Raadin perustelut:

Tanssiva karhu –palkinto
Henriikka Tavi: Toivo

Henriikka Tavin Toivo-kokoelman runoissa on helppo olla. Hänen teesinsä tuntuisi olevan, ettei runous, sen lukeminen, välttämättä ole vaikeaa. Toivon säkeet ovat useinkin ilmavia helähdyksiä, joiden luomaan tilaan ja luontoon lukijan on vaivatonta kietoutua, siis olla mukana eikä vain seurata kirjoitusta sivusta.

Tavin runot eivät ole umpeenkirjoittamista, vaan niiden satunnaiset katkokset ja kuvallisen kategorian yllättävät vaihdokset houkuttelevat nekin lukijan aktiiviseksi. Syntyy merkityksiä ja viestejä, mutta välillä merkitysten ja mielteiden reunat repeilevät huojuttaakseen muka selvyyksiä.

Tavi käyttää lapsellisuutta runojensa ponnekaasuna, leikki on metodi. Tutut lorut, laulut ja perhosten nimet kelpaavat tekstien pohjiksi järkyttävillekin asioille. Kirjassa siteerataan tanskalaisen Inger Christensenin runoa: ”sielussa asuu vain toivoa / taustalla surun tasapaino”.

Moniaineksisen Toivo-kokoelman keskiössä on läheisensä menettäneen surukirjoitus. ”Tarkoitukseni on sotkea raja elävien ja kuolleiden välillä”, Henriikka Tavi kirjoittaa. Perhosten nimistä koottujen kahden kehtolaulun väliin syntyy hellän ja ankaran duetto, surun kirja, jonka ääni on surulliselle kirkasvalolamppu.

Henriikka Tavin Toivo-kokoelman synnyttämä yhteisyyden tunne on meille kaikille tarpeen.

Kääntäjäkarhu-palkinto
Caj Westerberg Tomas Tranströmerin runojen suomennoksista

Tomas Tranströmer sanoo että hänen runonsa syntyvät ”totuudenkynnyksellä” (på sanningsbarriaren), siinä missä ulkoinen ja sisäinen tosi kohtaavat.

Caj Westerberg kertoo Tranströmerin runot löydettyään tunnistaneensa ”kutinan, joka syntyy jossakin ruotsin- ja suomenkielen välisellä ei-kenenkään-maalla merkkinä siitä, että runo haluaa tulla käännetyksi”. Tätä hyvänlaatuista kutinaa tuolla kahden runoilijan kynnyksellä on nyt jatkunut kaksikymmentä vuotta.

Tomas Tranströmerin painottomia, ihmetteleviä ja ihmisen paikkaa hapuilevia runoja on 2011 jykevänä teoksena julkaistu suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa otsikolla Kootut teokset 1954-2004. Suomentaja Caj Westerberg on antanut meille paljon.

Yle Uutisten juttu

_________

Vuoden 2011 parhaan runoteoksen Tanssiva karhu -palkintoa tavoitteli kuusi ehdokasta:

Kristian Blomberg: Itsekseen muuttuva
Runoilija yhdistää faktista ainesta lyyriseen aivan kuin ottaisi kielisoittimestaan sointuja kaksin käsin, oikealla tietosanakirjasta, vasemmalla runohyllystä. Tietomusta vasten nojaa tuntemus: ’Sininen orvokki tuoksuu avatulta ranteelta’. Syntyy aihelmien ja aforististen kouhaisujen liikehtivä magneettikenttä, jossa liikuskeleva lukija näkee ehkä juuri tähän missä olemme, missä yhdessä tullaan. Runokokonaisuus päättyy sanoihin ’Miksi pienillä teoilla on merkitystä / vain jos ne tehdään’. Hyvä kysymys. Teos on pohtijan verkkopankki.

Suvi Valli: Ohijuoksija
Runsas ja liikehtivä luomus, joka painautuu syvälle eurooppalaiseen sivilisaatioon ja historiaan, musiikkiin, menneisiin ihmisiin. Ajan tuntu on voimakas. Tekijä säveltää runoelman, joka haastaa jopa silmät aivan uudenlaiseen lukutapaan. Graafisen suunnittelun ja kuvitukset on tehnyt Kirsti Maula. Kirja etsijälle joka löytää kokoelmasta monta kertaa.
.
.

Markku Into: On
’On’-kokoelman rakenne on kuin nikamajatkumo, jossa välilevyt paukkuvat mutta ranka pysyy koossa. Koko teoksen kattava runoelma on assosiaatioissaan hillitön ja säpsähtelevä, poskestaankin sooloileva, mutta tarttuu paikoin tiukasti kiinni tämän hetken niskavilloista. Äkkinäisyys juhlii, matskua on moneen lähtöön, ja runoilija pitää huolen siitä että moneen suuntaan katsotaan yhtä aikaa. Aarreaitta poeettisille plokkaajille.

Harri Salmenniemi Harry Salmenniemi: Runojä
Teos luo mittavan mielteiden ja viitteiden tiheikön, jossa lukija etenee synapsit poksahdellen. Mikään huvipuiston labyrintti näiden runojen maailma ei ole, vaan ankara ja säännöttömästi sykkivä absurditeetti, jossa eksyminen tuntuu oikealta tavalta lukea. ’Eikö järjestystä olekaan’, runoilija tuntuu kysyvän. Mutta ’kerran isäni ojensi minulle lautasellisen perunoita ja katsoi minua syvälle silmiin; siitä lähtien olen ollut sellainen kuin olen’. Runoutta niille joiden mielestä hyvä runo hyppeleekin ’asiasta’ aivan ’toiseen’.

Wava Stürmer: Samtidigt
”Staden som var finns med i staden som är. / Finns med hela tiden. Under tiden. Sprickor / dyker upp i oljegruset, i betongen. / Samtidighet. All tid är närvarande.” I samlingen ”Samtidigt” skriver Wava Stürmer fram olika skikt som döljer sig under asfalten i stadens kollektiva minne. I dikterna samsas det undansopade och bortglömda förflutna med en okänd och drömd framtid i ett skälvande nu.

”Kaupunki joka oli on läsnä kaupungissa joka on. / On läsna koko ajan. Samaan aikaan. Halkeamia / öljysorassa, petonissa. / Samanaikaisuus. Aina läsnä.” Kokoelmassa ”Samtidigt” (Samanaikaisesti) Wava Stürmer tuo esiin eri kerrostumia asvaltin alla kaupungin kollektiivisessa muistissa. Runoissa poispyyhitty ja unohdettu menneisyys ja tuntematon sekä haaveiltu tulevaisuus kohtaavat haavoittuvassa nykyhetkessä.

Henriikka Tavi: Toivo
’Toivon’ säkeet ovat ilmavia helähdyksiä joiden luomaan tilaan ja luontoon lukijan on helppo asettaa itsensä, siis olla mukana, eikä vain seurata kirjoitusta sivusta. Runot synnyttävät merkityksiä ja viestivät selkeästi mutta välillä merkitysten reunat repeilevät ja pintaankin jää aukkoja. Näinkin lukija houkutellaan aktiiviseksi. Perhosten nimistä koottujen kahden kehtolaulun väliin syntyy surun kirja, myös hellän ja ankaran duetto, mutta sen ääni on surulliselle kirkasvalolamppu.