Murhaava heinäkuu
Yle Radio 1 on jo vuodesta 2005 valinnut heinäkuuksi yhden teeman, jota käsitellään kautta ohjelmiston eri näkökulmista. Tämän kesän Murhaava heinäkuu sisälsi mm. puhetta murharikoksista, -rikosjournalismista ja terrorismista. Heinäkuussa kuultiin myös 5-osainen Mysteerimusiikkia-sarja, jossa soi murhaava musiikki elokuvista ja tv-sarjoista. Radioteatterissa esitettiin neljä teemaan liittyvää pitkää kuunnelmaa. Eikä pidä unohtaa juhannuksena alkanutta Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen murhaavaa seikkailua mystisellä Santo Utopian saarella!
Murhaavan heinäkuun ohjelmia:
Lähetetty heinäkuun ensimmäisellä viikolla...:
Sunnuntaina 1.7.
Karin Fossum: Piru valoa kantaa
Kaksiosainen kuunnelma, osa 1/2
Su 1.7. klo 15.00 – 15.35, uusinnat ma 2.7. klo 19.03 ja 7.7. la klo 22.10
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Pää poikki ja pinoon
Su 1.7. klo 16.35 – 17.00
Keitä olivat keskiajan pyövelit? Haastateltavana filosofian tohtori Hannele Klemettilä. Toimittajana Liisa Vihmanen. Ohjelma on vuodelta 2004, ja se on lähetetty osana Siitä mistä voi puhua -ohjelmasarjaa.
Maanantaina 2.7.
Murhaava arkisto: Tshernobylin ydinlaskeuma on kiinnittynyt lujasti Suomen metsiin ja maaperää
Ma 2.7. klo 12.55 – 13.00
Toimittajina Markus Syrjälä ja Sinikka Jäppinen. Äänite vuodelta 1986.
Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru valoa kantaa, osa 1/2
Ma 2.7. klo 19.03 - 19.40
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Tiistaina 3.7.
Mysteerimusiikkia
Ti 3.7. alkaen klo 14.00 – 15.00
Aikamatka rikoselokuvien ja -televisiosarjojen musiikin jännittävään maailmaan. Viiden viikon kuluessa tehdään musiikillisia aikamatkoja enemmän tai vähemmän väljän teemoituksen puitteissa klassisten rikoselokuvien, mafia- ja gangsterifilmien sekä fantasiatarinoiden jännittävään maailmaan. Kuun loppupuolella seikkaillaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten tv-sarjojen tunnusmusiikkien nostalgisissa maisemissa. Vaikka aihe on synkkä, ei tämän matkan aikana ole tarkoitus vaipua synkistelyyn. Päinvastoin: kovaksikeitetyn ja tiukkailmeisen rikosfilmimusiikin ohella sarjassa kuullaan vekkuleita, kulttimaineeseen nousseita ja jopa camp-henkisiä sävelmiä laajan aihepiirin eri alueilta. Sävelmiä, jotka avaavat musiikillisia ja ulkomusiikillisia muistoja ja mielenyhtymiä hyvin monenlaisiin suuntiin. Viisiosaisessa sarjassa oman ohjelmansa saavat klassiset rikoselokuvat, mafia- ja gangsterielokuvat, fantasia- ja toimintaelokuvat sekä eurooppalaiset ja amerikkalaiset televisiosarjat. Sarjan toimittaa Klaus Pylkkänen. Osa 1/5: Klassiset rikoselokuvat. Toimittajana Klaus Pylkkänen.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 2/8. Legendaarisen parivaljakon, Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen Öljyä ja aivopesua –seikkailussa öljyasioitakin ymmärtävä Pekka Lipponen lähetetään ahväärimatkalle, salaperäiselle Santo Utopian saarelle. Onko saarella öljyä?
Keskiviikkona 4.7.
Julkinen sana: Median rikostarinoita
Ke 4.7. klo 12.15 – 13.00
Miten media kertoo rikoksista? Toimittajana on Anna-Liisa Haavikko.
Aristoteleen kantapää: Voi aikoja, voi tappoja!
Kulttuuritunnilla ke 4.7. klo 17.20 - 17.45 ja la 7.7. klo 8.30
Voi aikoja, voi tappoja! Aristoteleen kantapää perehtyy murhaavan heinäkuun kunniaksi Jerry Cottonien otsikoihin. Pasi Heikuran haastateltavana Cottoneita kääntänyt kirjailija Tapani Bagge. Ohjelma on uusinta kesäkuulta 2010.
Torstaina 5.7.
Kalle Haatanen: Teinihomojen itsemurhat
Torstaina 5.7. klo 10.05 - 11.00
Miten nuoret homot voivat Suomessa? Tilastot ovat karua luettavaa. Itsemurhayritykset ja erilaista riskikäyttäytymistä on hälyttävän paljon. Yhdysvalloissa kiusaamisesta johtuneen itsemurha-aallon jälkeen käynnistyi It Gets Better -kampanja, jossa julkkikset ja poliitikot puhuvat siitä, että asiat muuttuvat iän myötä paremmiksi. Mitä Suomessa voisi tehdä? Vieraana Setan Nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2010.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
Torstaisin ja lauantaisin 5.7.2012 alkaen klo 12.15 - 12.55
Ohjelmasarjan osa 1/6: Onko suomalaisella terrorismilla historiaa?
Riika Nikkarisen toimittamassa kuusiosaisessa ohjelmasarjassa käsitellään sitä kuinka yhdestä Euroopan painekattilasta syntyi melko rauhallinen demokratia. Sarjassa historioitsija Teemu Keskisarja kertoo unohdetuista ihmiskohtaloista suomalaisen terrorismin historiassa. Sarja on uusinta vuodelta 2010.
Merkkimiehiä on päässyt hengestään vain muutama ja lentokoneetkin ovat pysyneet hyvin ilmassa. Suomi oli kuitenkin 1900-luvun alussa poliittisen väkivallan kierteessä. Sortokausi nosti terroriaallon, jota seurasi pian raaka sisällissota. 1920-luvun maanalainen kommunismi, 1930-luvun lapualaisuus, sekä siviililuontoinen väkivalta, nosti suomalaisen henkirikollisuuden ennätystasolle koko Länsi-Euroopassa. Kuinka lähellä oli, että Suomesta oli tulossa terrorismin pikkujättiläinen?
Perjantaina 6.7.
Muistojen bulevardi
Pe 6.7. klo 9.05 - 10.00
Murhaavan heinäkuun hengessä Muistojen bulevardilla seikkaillaan tässä ohjelmassa intohimon, rikosten ja intohimorikosten maailmoissa. Äänilevykonsertin on laatinut Pekka Laine. Konsertin aloittaa musiikki Alfred Hitchcockin elokuvasta Psyko. Tärkeän osansa elokuvan murhaavaan tunnelmaan toi Hitchcockin luottosäveltäjä Bernard Herrmannin musiikki tehokkaasti riipivine jousineen.
Miten murha tutkitaan?
Pe 6.7. klo 10.05 - 11.00
heinäkuussa kuullaan neljänä perjantaiaamuna Juho-Pekka Rantalan toimittamia murha-aiheisia ohjelmia. Ensimmäisessä ohjelmassa aiheena on murhatutkinnat.
Lauantaina 7.7.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
La 7.7. klo 12.15 – 12.55
Ohjelmasarjan osa 2/6: Ensimmäinen terroristi
Umpiruotsinkielinen mies rakastui suomen kieleen niin kovasti, että oli valmis tappamaan parhaan ystävänsä. Waldemar Churbergin terroritekoa voidaan pitää ensimmäisenä suomalaisena terroritekona. Mutta kuinka Waldemarille lopulta kävi ja mistä muusta teko oikein kertoi? Sarjassa Tarinoita suomalaisesta terrorista historioitsija Teemu Keskisarja vie meidät Suomessa vuoteen 1889. Toimittajana Riika Nikkarinen. Ohjelma on uusinta vuodelta 2010.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 3/8. Legendaarisen parivaljakon, Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen Öljyä ja aivopesua –seikkailussa öljyasioitakin ymmärtävä Pekka Lipponen lähetetään ahväärimatkalle, salaperäiselle Santo Utopian saarelle.
Amerikkalaisia puheenvuoroja: Kuoleman ovi
La 7.7. klo 17.40 – 17.55
Antero Pietilä esittelee detroitilaisen asianajajan Steve Lehdon teosta Michiganin suurimmasta joukkomurhasta. Uusinta vuodelta 2007. (Uusitaan tiistaina 10.7. klo 18.00).
Karin Fossum: Piru valoa kantaa
Kaksiosainen kuunnelma, osa 1/2 La 7.7. klo 22.10 - 22.45
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Sunnuntaina 8.7.
Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru valoa kantaa, osa 2/2
Su 8.7. klo 15.00 – 15.35, uusinnat seuraavana ma klo 19.03 ja la klo 22.10
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Luikuria Lallista ja huttua Henrikistä
Su 8.7. klo 16.35 - 17.00
Mitä tarkoitti historiantutkija Tuomas Heikkilä väittäessään, että kertomus Piispa Henrikistä ja hänen surmaajastaan Lallista on vailla todisteita? Sanasta miestä, ovatko köyliöläiset hermostuneet syystä vai syyttä? Suomen ensimmäinen murhamysteeri puhututtaa edelleen. Tuomas Heikkilää haastattelee Liisa Vihmanen. Ohjelma on osa Siitä mistä voi puhua -ohjelmasarjaa ja se on vuodelta 2005.
Lähetetty heinäkuun toisella viikolla:
Maanantaina 9.7.
Historian ääniä: Tammi-Paapan murha
Ma 9.7. klo 10.05 - 11.00
Teemu Keskisarja on tutkinut suomalaista rikoshistoriaa satojen vuosien ajalta. Miten 1800-luvulla suoritettiin rikostutkintaa ja millaisia rangaistuksia henkirikoksista langetettiin? Ohjelmassa kuullaan myös Radioarkistosta löytyneitä mielenkiintoisia tarinoita jurvalaisen Matti Tammen eli Tammi-paapan murhasta. Toimittajana on Elina Saksala.
Murhaavia säveleitä
Ma 9.7. klo 11.00 - 11.58, uusinta la 14.7. klo 14.00
Kare Eskola kulkee joka viikko äänitteiden ja musiikkitekstien historiallisissa syvyyksissä. Tässä ohjelmassa Säveleitä soi Murhaava heinäkuu -teeman tahtiin.
Murhaava arkisto: Barbie alias Altmann Lyoniin tuomittavaksi
Ma 9.7. klo 12.55 - 13.00
Eräs toisen maailmansodan etsityimmistä sotarikollisista, Lyonin kaupungin Gestabon päällikköä, "Lyonin teurastaja" Klaus Barbieta alias Klaus Altmann (1913 - 1991) syytettiin neljän tuhannen ihmisen murhasta, seitsemän tuhannen ranskalaisen ja juutalaisen kuljettamisesta keskitysleirille sekä Ranskan vastarintaliikkeen johtajan murhasta. Ajojahti kesti lähes 40 vuotta, hän hävisi Etelä-Amerikkaan. 1980-luvulla hänet karkoitettiin Boliviasta ja tuomittiin Lyonissa elinkautiseen vankeuteen, jossa hän kuoli v. 1991. Toimittajina Ilkka Toivonen ja Paula Porkka. Äänite vuodelta 1983.
Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru valoa kantaa, osa 2/2
Ma 9.7. klo 19.03 klo 22.10
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Tiistaina 10.7.
Mysteerimusiikkia: Osa 2/5: Mafia- ja gangsterielokuvat
Ti 10.7. klo 14.00 - 15.00
Aikamatka rikoselokuvien ja -televisiosarjojen musiikin jännittävään maailmaan. Rikoselokuvien ytimessä aivan keskeisenä lajityyppinä ovat olleet gangsterielokuvat. Tätä Mafian ja muun järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan sijoittuvaa genreä voikin pitää rikoselokuvien kuninkuuslajina. Toimittajana Klaus Pylkkänen.
Amerikkalaisia puheenvuoroja: Kuoleman ovi
Ti 10.7. klo 18.00 - 18.15
Antero Pietilä esittelee detroitilaisen asianajajan Steve Lehdon teosta Michiganin suurimmasta joukkomurhasta. Uusinta vuodelta 2007.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 3/8. Legendaarisen parivaljakon, Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen Öljyä ja aivopesua –seikkailussa öljyasioitakin ymmärtävä Pekka Lipponen lähetetään ahväärimatkalle, salaperäiselle Santo Utopian saarelle.
Keskiviikkona 11.7.
Julkinen sana: Saako murhaajan murhata?
Ke 11.7. klo 12.15 - 13.00
Ohjelma kuolemanrangaistuksesta. Toimittajana Marjut Helminen. Äänitetty vuonna 1990, mutta ei aiemmin radioitu. Haastateltavina ovat dosentti Lauri Hannikainen, toimittaja Viktor Peskin (USA), sekä tutkijat Jukka Kekkonen ja Jukka Lindstedt. Lisäksi tässä Julkinen sana -ohjelmassa kerrotaan Interreil-matkojen historiasta.
Murhaava Aristoteleen kantapää
Ke 11.7. klo 17.20, uusinta la 14.7. klo 8.30
Millaista on kovaksikeitetty dekkarikieli? Dekkaritutkija Paula Arvasta haastattelee Pasi Heikura.
Torstaina 12.7.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
To 12.7. klo 12.15 – 12.55
Ohjelmasarjan osa 3/6: Miten poika nimeltä Chaplin liityy yhteen verisimmistä terroriteoistamme?
Vuosi 1918. Vaikka sisällissotamme synnytti paljon terroritekoja niin valkoisten kuin punaistenkin puolella, osa terroriteoista oli noissa poikkeusoloissakin erityisen julmia. Mikä laukaisee erityisen julmuuden? Onko se välillä vain sattumaa? Historioitsija Teemu Keskisarja vie vuoteen 1918. Toimittajana Riika Nikkarinen. Ohjelma on uusinta vuodelta 2010.
Perjantaina 13.7.
Murha oikeudessa
Pe 13.7. klo 10.05 - 11.00
Miten henkirikoksen tekijä tuomitaan Suomessa? Voittaako käräjäsalissa kaunopuheinen puolustusasianajaja vai peräänantamaton syyttäjä? Vai ratkaisevatko murhajutun vain kylmät faktat? Käräjätuomari Jukka Huunonen, syyttäjä Leena Hurmala ja asianajaja Riitta Leppiniemi tuovat kolme näkökulmaa henkirikosoikeudenkäyntiin. Toimittajana Juho-Pekka Rantala.
Kirjakerho: Murha arkistossa
Kulttuuritunti pe 13.7. klo 17.20 - 18.15, uusinta la 14.7. klo 10.05
Kirjailijat puhuvat murhasta. Ohjelman toimittaa Seppo Puttonen.
Radioateljee: Samurain kuolemasta - kuuntelemisen monet perspektiivit
Pe 13.7. klo 22.05 - 23.05, uusinta su 15.7. klo 13.00
Jos kerrot näkemästäsi, onko se aina totta - totuudenmukaista - tapahtuivatko asiat oikeasti niin kuin kerrotaan.
Lauantaina 14.7.
Kirjakerho: Murha arkistossa
Kulttuuritunti la 14.7. klo 10.05 - 11.00 (uusinta perjantailta)
Kirjailijat puhuvat murhasta. Ohjelman toimittaa Seppo Puttonen.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
La 14.7. klo 12.15 – 12.55
Ohjelmasarjan osa 4/6: Sijaiskuolemat
Historioitsija Teemu Keskisarja vie vuoden 1918 Kajaaniin, jossa tapahtui yksi sisällissotamme oudoimmista terroriteoista. Mistä oli kysymys Kajaanin sijaiskuolemissa? Ja kuinka tarinaan liittyy henkilöt nimeltään Pikkujumala ja Musta-Jussi. Toimittajana Riika Nikkarinen. Ohjelma on uusinta vuodelta 2010.
Murhaavia säveleitä
La 14.7. klo 14.00 - 14.57 (uusinta maanantailta)
Kare Eskola kulkee joka viikko äänitteiden ja musiikkitekstien historiallisissa syvyyksissä. Tässä ohjelmassa Säveleitä soi Murhaava heinäkuu -teeman tahtiin.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 4/8.
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Länsi on tappanut Jumalan ja ihmisen
La 14.7. klo 17.40 - 17.55, uusinta ti 17.7. klo 18.00
Johan von Bonsdorff esittelee egyptiläisen filosofin Hassan Hanafin ajatuksia. Uuusinta vuodelta 1993.
Radioteatteri esittää: Karin Fossum: Piru valoa kantaa, osa 2/2
La 14.7. klo 22.10
Karin Fossum on Norjan suosituimpia dekkaristeja. Hänen dekkareittensa voima on psykologiassa; kertomusten henkilöt ajautuvat tilanteisiin ja tekoihin, joita eivät ehkä muuten tekisi. Pahojen tekojen tekijät eivät välttämättä ole pahoja tai uhrit ”tyypillisiä uhreja”. Kuka tahansa meistä voi olla murhaaja tai uhri, kaikki riippuu olosuhteista ja siitä, kuinka ne kehittyvät. Kaksiosaisessa kuunnelmassa erilaisuuden kokeminen, turhautuneisuus ja kyvyttömyys purkaa tuntoja johtavat tapahtumaketjuun, joka vaatii uhrinsa. Karin Fossum samannimisestä teoksesta Radioteatterille dramatisoinut Mikko Viljanen. Ohjaus: Soila Valkama. Äänisuunnittelija: Hanna-Helena Kinnunen. Suomennos: Tarja Teva.
Sunnuntaina 15.7.
Radioateljee: Samurain kuolemasta - kuuntelemisen monet perspektiivit
Su 15.7. klo 13.00
Jos kerrot näkemästäsi, onko se aina totta - totuudenmukaista - tapahtuivatko asiat oikeasti niin kuin kerrotaan.
Leikkimurha
Su 15.7.2012 klo 15.00, uusinnat ma 16.7. klo 19.03 ja la 21.7. klo 22.10
Eletään 1960-lukua. Kolmella oppineella herrasmiehellä on tapana, kullakin vuorollaan, järjestää keskinäisiin illanviettoihin jokin pieni yllätysjekku. Tällä kertaa kyseessä on tavallista oudompi, pelottavakin, kuje...
Lähetetty heinäkuun kolmannella viikolla:
Maanantaina 16.7.
Murhaava arkisto: Robert Kennedyn hautajaisjunan dramaattinen matka
Ma 16.7. klo 12.55 - 13.00
Toimittajana Jussi Himanka. Äänite vuodelta 1968.
Leikkimurha
Ma 16.7. klo 19.03 - 20.00
Eletään 1960-lukua. Kolmella oppineella herrasmiehellä on tapana, kullakin vuorollaan, järjestää keskinäisiin illanviettoihin jokin pieni yllätysjekku. Tällä kertaa kyseessä on tavallista oudompi, pelottavakin, kuje...
Tiistaina 17.7.
Figaro: Myrkkymaljasta tikariin
Ti 17.7. klo 11.00 - 11.57, uusinta la 21.7. klo 9.05
Onko oopperan tavallisin murha-ase tikari? Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.
Mysteerimusiikkia osa 3/5: Fantasiatarinat
Ti 17.7. klo 14.00 - 15.00
Rikoselokuvien ja tv-sarjojen sektoria laajennetaan reippaalla kädellä kun tässä jaksossa keskitytään fantasiatarinoihin ja niiden taustalla oleviin myytteihin - ja tietenkin niiden musiikkiin. Toimittajana Klaus Pylkkänen.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 4/8.
Keskiviikkona 18.7.
Julkinen sana: Vuosi Norjan murhaiskuista
Ke 18.7. klo 12.15 - 13.00
Miten media on asiasta kertonut? Haastateltavina Torfinn Slåen ja tutkija Salli Hakala. Toimittaja on Martti Puukko.
Murhaava Aristoteleen kantapää
Ke 18.7. klo 17.20 - 17.45, uusinta la 21.7. klo 8.30
Erilaiset rikokset ovat nousseet viime vuosina sensaatiolehdistön vakituiseksi myynninedistämisvaltiksi. Onko siinä syy rikoskirjallisuuden viime aikaiseen suosion nousuun, ja miten oikean elämän rikollisuus vaikuttaa rikoksia käsittelevään kirjallisuuteen? Pasi Heikuran haastateltavana on poliisi ja rikoskirjailija Marko Kilpi.
Torstaina 19.7
Kalle Haatanen: Eutanasia
To 19.7. klo 10.05 - 11.00
Eutanasiasta on ollut paljon puhetta viime aikoina. Ehkä hurjimman eron muodostaa se, että kansalaisista noin 80 prosenttia tukee eutanasiaa, mutta lääkärikunnasta alle 20 %. Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen kertoo, että ero syntyy pitkälti siitä, että ihmiset eivät ole aivan varmoja, mitä tarkoittavat, kun sanovat puoltavansa eutanasiaa. Ohjelma on uusinta maaliskuulta.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
Osa 5/6: Punaisen örinän maa
To 19.7. klo 12.15 - 12.55
Miksi Kuopiota kutsuttiin 1920-luvulla pikku-Moskovaksi? Ohjelmassa tutustutaan omituiseen koulukuntaan, jossa vallankumoukseen sekoitettiin savolainen huumori, mutta toisaalta sekava toiminta johti epäilyihin palkkamurhaajista. Entä minkälaista osaa tässä kertomuksessa näyttelee viina? Haastateltavana historioitsija Teemu Keskisarja. Toimittajana Riika Nikkarinen.
Perjantaina 20.7.
Historiallisia henkirikoksia Helsingissä
Pe 20.7. klo 10.05 - 11.00
Millainen oli Pasilan himomurha 1940-luvulla? Tai Hämeentien kolmoismurha 1930-luvulla? Mikä oli kuritushuone? Tässä ohjelmassa kerrotaan historiallisista henkirikoksista Helsingissä. Kertojana on Klaus Kaartinen, rikosmuseon pitkäaikainen amanuenssi ja tietopalvelupäällikkö. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Kirjakerho: Dekkaripaketti
Pe 20.7. klo 17.20 - 18.15, uusinta la 21.7. klo 10.05
Kirjakerhossa luetaan dekkareita: naisten kirjoittamia ja naisista kirjoitettuja. Haastalteltavina kirjailija Kristina Carlson ja kirjailija Outi Pakkanen. Toimittajina Kai Ristola ja Tarleena Sammalkorpi. Ohjelma on uusinta tältä keväältä.
Radioateljee esittää: Hänen täytyy olla erilainen - balladi Hallin Jannesta
Pe 20.7. klo 22.05, uusinta su 22.7. klo 13.00
Kuka käveli Siperiasta Kuorevedelle? Kuka murhasi postimies Matti Mäkeläisen 1. lokakuuta 1867? Kuka rakasti Mattilan Santraa yli kaiken? Kuka teki omasta elämästään kansanlaulun? Kuka käveli Siperiasta Alaskan kautta Duluthiin? – Hallin Janne, kukapa muu. Ohjelma voitti viime syyskuussa Prix Italia pääpalkinnon radiodokumenttien sarjassa.
Lauantaina 21.7.
Murhaava Aristoteleen kantapää
La 21.7. klo 8.30 - 8.55 (uusinta keskiviikolta)
Erilaiset rikokset ovat nousseet viime vuosina sensaatiolehdistön vakituiseksi myynninedistämisvaltiksi. Onko siinä syy rikoskirjallisuuden viime aikaiseen suosion nousuun, ja miten oikean elämän rikollisuus vaikuttaa rikoksia käsittelevään kirjallisuuteen? Pasi Heikuran haastateltavana on poliisi ja rikoskirjailija Marko Kilpi.
Figaro: Myrkkymaljasta tikariin
La 21.7. klo 9.05 - 10.02 (uusinta tiistailta)
Onko oopperan tavallisin murha-ase tikari? Ohjelman toimittaa Paula Nurmentaus.
Kirjakerho: Dekkaripaketti
La 21.7. klo 10.05 - 11.00 (uusinta perjantailta)
Kirjakerhossa luetaan dekkareita: naisten kirjoittamia ja naisista kirjoitettuja. Haastalteltavina kirjailija Kristina Carlson ja kirjailija Outi Pakkanen. Toimittajina Kai Ristola ja Tarleena Sammalkorpi. Ohjelma on uusinta tältä keväältä.
Tarinoita suomalaisesta terrorismista
Osa 6/6: Vääpeli T:n tapaus
La 21.7. klo 12.15 - 12.55
Tässä ohjelmassa kerrotaan miksi keski-ikäinen aliupseeri suunnitteli surmaavansa kenraali Heinrichsin ja marsalkka Mannerheimin. Kuinka tyypillinen suomalainen terroriteon suunnitelma oli vääpeli T:n tapaus? Haastateltavana historioitsija Teemu Keskisarja. Toimittajana Riika Nikkarinen.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 5/8.
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Ekomurha vai suunnanmuutos
La 21.7. klo 17.40 - 17.55, uusinta ti 24.7. klo 18.00
Brasilialaisen vapautuksen teologin Leonardo Boffin ajatuksia esittelee Jussi Raumolin. Ohjelma on uusinta vuodelta 2000.
Leikkimurha
La 21.7. klo 22.10 - 23.05
Eletään 1960-lukua. Kolmella oppineella herrasmiehellä on tapana, kullakin vuorollaan, järjestää keskinäisiin illanviettoihin jokin pieni yllätysjekku. Tällä kertaa kyseessä on tavallista oudompi, pelottavakin, kuje...
Sunnuntaina 22.7.
Radioateljee esittää: Hänen täytyy olla erilainen - balladi Hallin Jannesta
Su 22.7. klo 13.00 (uusinta perjantailta)
Kuka käveli Siperiasta Kuorevedelle? Kuka murhasi postimies Matti Mäkeläisen 1. lokakuuta 1867? Kuka rakasti Mattilan Santraa yli kaiken? Kuka teki omasta elämästään kansanlaulun? Kuka käveli Siperiasta Alaskan kautta Duluthiin? – Hallin Janne, kukapa muu. Ohjelma voitti viime syyskuussa Prix Italia pääpalkinnon radiodokumenttien sarjassa.
Radioteatteri esittää: Vainaja palaa elämään
Su 22.7.2012 klo 15.00, uusinta ma 23.7. klo 19.03 ja la 28.7. klo 22.10
Pentti Järvisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa seikkailevat Laura Tervonen, eläkkeellä oleva dekkariharrastaja ja hänen ystävänsä, entinen rikospoliisi ja nykyinen antikvariaatin pitäjä Salmi. Laura on päättänyt kirjoittaa dekkarin.
Lähetetty heinäkuun neljännella viikolla:

Maanantaina 23.7.
Murhaava arkisto: Kuolemantuomiot Espanjassa ja Ruotsin vastalause
Ma 23.7. klo 12.55 - 13.00
Toimittajina Risto Pohjanpalo ja Pentti Lumme. Viiden espanjalaisen hallituksen vastustajan teloitukset nostivat vastalauseiden myrskyn: ainakin seitsemän Euroopan maata kutsui Madridin suurlähettiläänsä kotiin neuvotteluja varten. Ruotsin pääministeri Olof Palme nimitti Espanjan valtaa pitäviä "saatanan murhaajiksi". Palme puhui Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen kokouksessa.
Äänite vuodelta 1975.
Radioteatteri esittää: Vainaja palaa elämään
Maanantaina 23.7. klo 19.03 (uusinta sunnuntailta)
Pentti Järvisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa seikkailevat Laura Tervonen, eläkkeellä oleva dekkariharrastaja ja hänen ystävänsä, entinen rikospoliisi ja nykyinen antikvariaatin pitäjä Salmi. Laura on päättänyt kirjoittaa dekkarin.
Tiistaina 24.7.
Mysteerimusiikkia
Ti 24.7. klo 14.00 - 15.00
Mysteerimusiikkia-sarjan neljännessä osassa jätetään valkokankaan rikosfilmit sikseen ja siirretään katse kohti televisiota. Erilaiset rikos-, poliisi- ja salapoliisisarjat ovat olleet television ominaisinta sisältöä laitteen käyttöönoton alkuvuosista lähtien. Sarjojen parissa on viihdytty läpi vuosikymmenten. Tässä jaksossa on luvassa pieni matka Britanniasta Manner-Eurooppaan ja takaisin. Toimittajana Klaus Pylkkänen.
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Ekomurha vai suunnanmuutos
Ti 24.7. klo 18.00-18.15 (uusinta lauantailta)
Brasilialaisen vapautuksen teologin Leonardo Boffin ajatuksia esittelee Jussi Raumolin. Ohjelma on uusinta vuodelta 2000.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 5/8.
Keskiviikkona 25.7.
Julkinen sana: Murhan markkinat
Ke 25.7. klo 12.15 - 13.00
Törmäämme päivittäin todellisiin ja kuviteltuihin rikostarinoihin. Murha myy. Rikosviihteessä vain mielikuvitus on kattona, mutta mihin raja vedetään median rikoskertomuksissa? Rikosuutisoinnista ovat puhumassa Alibi-lehden päätoimittaja Mika Lahtonen sekä nuorempi konstaapeli Elina Katajamäki. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Murhaava Aristoteleen kantapää
Ke 25.7. klo 17.20 - 17.45, uusinta lauantaina 28.7. klo 8.30
Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja keisari Galigulalla? Molempien viimeisien sanojen sanotaan olleen: "Minä elän"! Aristoteleen kantapäässä pohditaan, miksi viimeiset sanat kiehtovat meitä? Mistä lähtien kuuluisia viimeisiä sanoja on kirjattu ylös? Pasi Heikuran haastateltavana tietokirjailija ja antiikin tuntija Arto Kivimäki.
Perjantaina 27.7.
Murhat mediassa
Pe 27.7. klo 10.05 - 11.00
Onko henkirikosten käsittely mediassa asiallista? Millaiset henkirikokset uutisoidaan, millaisia ei? Miten median rooli on vuosien saatossa muuttunut? Juho-Pekka Rantalan haastateltavana ovat MTV3:n uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja Ilta-Sanomien pitkäaikainen rikostoimittaja Hannes Markkula.
Murhaava Aristoteleen kantapää
Lauantaina 28.7. klo 8.30 - 8.55 (uusinta keskiviikolta)
Mitä yhteistä on Aleksis Kivellä ja keisari Galigulalla? Molempien viimeisien sanojen sanotaan olleen: "Minä elän"! Aristoteleen kantapäässä pohditaan, miksi viimeiset sanat kiehtovat meitä? Mistä lähtien kuuluisia viimeisiä sanoja on kirjattu ylös? Pasi Heikuran haastateltavana tietokirjailija ja antiikin tuntija Arto Kivimäki.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 6/8.
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Kansanmurhan juuret
Lauantaina 28.7. klo 17.40 - 17.55, uusinta tiistaina 31.7. klo 18.00
Peik Johansson esittelee ugandalaisen historiantutkijan Dixon Kamukaman näkemyksiä Ruandan konfliktin taustoista.
Ohjelma on uusinta vuodelta 1994.
Radioteatteri esittää: Vainaja palaa elämään
Lauantaina 28.7. klo 22.10 (uusinta sunnuntailta)
Pentti Järvisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kuunnelmassa seikkailevat Laura Tervonen, eläkkeellä oleva dekkariharrastaja ja hänen ystävänsä, entinen rikospoliisi ja nykyinen antikvariaatin pitäjä Salmi. Laura on päättänyt kirjoittaa dekkarin.
Sunnuntaina 29.7.
Radioteatteri esittää: Nainen ja ruumis
Su 29.7.2012 klo 15.00, uusinnat ma 30.7. klo 19.03 ja la 4.8. klo 22.10
Teoksen käsikirjoittaja Mate Matišić on yksi Kroatian tunnetuimmista draamakäsikirjoittajista ja säveltävistä muusikoista. Hänen teoksensa kattavat niin elokuvan, kuunnelman kuin teatterinkin. Matišić on palkittu useilla kansainvälisillä palkinnoilla. Tämä kuunnelma kuvaa sodan takia nuorena eläköityneen Martinin elämää.
Berliinin juutalaismuseo
Su 29.7. klo 16.35 - 17.00
Millainen on museo, jossa ei ole näytillä juuri mitään esineitä? Daniel Liebeskindin suunnittelemassa Berliinin juutalaismuseossa museovieras joutuu laittamaan oman henkisen kestävyytensä alttiiksi ja ottamaan välillä tukea seinästä, jottei maa karkaisi jalkojen alta. Museossa opastaa berliiniläinen historiantutkija Karsten Krieger, joka odottaa että holocaustista keskusteltaessa saksalaiset käyttäisivät enemmän järkeä ja vähemmän tunnetta.
Toimittajana Liisa Vihmanen. (Ohjelma on vuodelta 2004)
Lähetetty heinäkuun viimeisellä viikolla:
Radioteatteri esittää: Nainen ja ruumis
Maanantaina 30.7. klo 19.03 (uusinta sunnuntailta)
Teoksen käsikirjoittaja Mate Matišić on yksi Kroatian tunnetuimmista draamakäsikirjoittajista ja säveltävistä muusikoista. Hänen teoksensa kattavat niin elokuvan, kuunnelman kuin teatterinkin. Matišić on palkittu useilla kansainvälisillä palkinnoilla. Tämä kuunnelma kuvaa sodan takia nuorena eläköityneen Martinin elämää.
Tiistaina 31.7.
Figaro: Peter Grimesin tapaus
Tiistaina 31.7. klo 11.00 - 11.57, uusinta lauantaina 4.8. klo 9.05
Toimittajana Paula Nurmentaus.
Mysteerimusiikkia: Amerikkalaiset rikossarjat
Tiistaina 31.7. klo 14.00 - 15.00
Osa 5/5. Vanhojen rikoselokuvien ja tv-sarjojen sävelmiä käsittelevässä ohjelmassa painetaan vielä kerran kaasu pohjaan. Tarkastelussa on amerikkalaisten rikossarjojen musiikki vuosikymmenten varrelta. Päätösjakson sarjat ryhmittyvät kolmeen väljään joukkoon: yksityisetsiväsarjojen ja tavallisten poliisien tarinoiden jälkeen kokoonnutaan lopuksi oikeussalissa. Toimittajana Klaus Pylkkänen.
Kolmannen maailman puheenvuoroja: Kansanmurhan juuret
Tiistaina 31.7. klo 18.00 (uusinta lauantailta)
Peik Johansson esittelee ugandalaisen historiantutkijan Dixon Kamukaman näkemyksiä Ruandan konfliktin taustoista.
Ohjelma on uusinta vuodelta 1994.
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut: Öljyä ja aivopesua
Lauantaisin 23.6. – 11.8.2012 klo 15.00, uusinta tiistaisin klo 22.05
Osa 6/8.
Kolumneja ja puheenvuoroja
Radio 1 vastaa
Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa
Anna Simojoki | 18.5.2013
Kolmannen maailman puheenvuoroja
Filippiinit - Aasian uusi tiikeri, mutta millä hinnalla?
Kirsi Crowley | 17.5.2013
Kolumni
Taidetta ilman tietoa
Otso Kantokorpi | 15.5.2013
Ykkösaamun kolumni
Jyrki Katainen kuunteluoppilaana
Risto Uimonen | 14.5.2013
Ykkösaamu - uusimmat kuunneltavat
- Ykkösaamu: Jemen, Jemen, Jemen
- Ykkösaamu: Ulkoministerikin vailla tietoa
- Ykkösaamu: Jemenin jälkipyykki
- Ykkösaamu: Tuulahdus unkarilaista demokratiaa
- Ykkösaamu: Sieppausdraama päättyi onnellisesti
- Ykkösaamu: Keittiön kautta Natoon?
- Ykkösaamu: Romanit ja Jehovan todistajat kiistojen keskellä
- Ykkösaamu: Toimiiko nuorisotakuu?
- Ykkösaamu: Puolueohitus keskikaistalta
- Ykkösaamu: Hallitus varpaillaan?


