yle.fi

 

Kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00

Art’s birthday - osa 1/2: uutta eurooppalaista äänitaidetta

Tiistaina 17.1.2012 vietettiin Taiteen syntymäpäivää ja Euroradion äänitaiteen iltaa (ART’s Birthday - Ars Acustica Special Evening). Jokavuotisessa Euroopan yleisradioliiton radiotaiteen osaston (Ars Acustica) järjestämässä tapahtumassa kaksi satelliittia lähetti yhteensä kahdeksan tuntia radiotaidetta kaikista Euroopan maista. Suomen osuuden toteuttivat Verneri Pohjola ja Aki Rissanen. Radio 1:ssä kuullun kolmevarttisen suoran lähetyksen lisäksi satelliittien tarjonnasta poimittiin materiaalia myös mm. kahteen Ääniversumi-ohjelmaan. Tässä ensimmäisessä ohjelmassa kuullaan mm. Suomen osuus.

Ääniversumi Pe 3.2.2012 klo 22.05, uusinta su 5.2. klo 13.00

 

Euroradion äänitaiteen ilta - ART's Birthday - Ars Acustica Special Evening

Tänään vietetään Euroradion äänitaiteen iltaa. Jokavuotisessa Euroopan yleisradioliiton (EBU) radiotaiteen osaston (Ars Acustica) järjestämässä tapahtumassa kaksi satelliittia lähettää radiotaidetta kaikista Euroopan maista. Suomen osuuuden ohjelmakokonaisuudesta toteuttavat Verneri Pohjola ja Aki Rissanen.

Ääniversumi Ti 17.1.2012 klo 21.15 - 22.00

 

Laulukuunnelma

Kuvassa vasemmalta: Esko Salminen, Jenny Robson, Mirja Mäkelä ja Mia Simanainen. Kuva: Jukka Lintinen/YLE

Mitä laulu on? Mistä laulu tulee ja mikä on sen tie? Voiko laulun selittää? Tämä teos koostuu erilaisista lauluun liittyvistä teksteistä, tarinoista ja runoista.

Ääniversumi Pe 6.1.2012 klo 22.05 - 23.05, uusinta su 8.1.2012 klo 13.00

 

Ääniversumissa keväällä 2012

Vuoden 2012 alusta Ääniversumi kuullaan kerran kuukaudessa. Venytystä uteliaille korville - ääni-ilmaisua, akustista taidetta ja radiofoniaa tarjotaan kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05 - 23.05 ja uusintana sunnuntaina klo 13.00.

Ääniversumi Kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05 – 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00

 

Phonophani & Pierre Bastien

Elektroakustisen musiikin konsertti, jossa esiintyy kaksi kokeellisen musiikin tekijää.

Ääniversumi Ma 26.12.2011 klo 22.05

 

Die Herrinnen - Szenen Einer Zweckgemeinschaft

Tämä Ääniversumin ulkomainen radiodokumentti on tänä syksynä Berliinin Prix Europa -kilpailun voittanut itävaltalainen ’Die Herrinnen - Szenen Einer Zweckgemeinschaft’ (Valtiattaret - Kohtauksia eräästä asumisjärjestelystä). Dokumentti kertoo kahdesta vanhasta naisesta, jotka olosuhteiden pakosta ja osittain omasta halustaan ovat asuneet yli kolmekymmentä vuotta yhdessä.

Ääniversumi Ma 19.12.2011 klo 22.05

  • Lapsuusmuistoja vintiltä ja yöllisiä kuiskailuja Kolme tsekkiläistä radiotaideteosta.

    Ma 12.12.2011 klo 22.05

  • Pispala - äänellinen tutkielma Pispalaan liitetyistä identiteettikuvista ja niiden maantieteestä Nyt liikutaan ääniteknologian etujoukoissa! Tampereen yliopiston liepeillä on kehitelty järjestelmiä äänisynteesin käyttämiseksi esittävien taiteiden yhteydessä. Radioteatteri on mukana - aluksi ainakin julkaisijana - tässä uudessa aluevaltauksessa. Aika näyttää millaisiin teoksiin tämä johtaa: kone kommunikoi näyttelijän kanssa, kone koneen kanssa tai kone yksin.

    Ma 5.12.2011 klo 22.05

  • Tietokoneorkesteri Barcelonasta Ääniversumissa kuullaan kaksi ääniteosta yhteen soitettuina. Ensin esiintyy Barcelona Laptop Orchestra, joka toimii eräänlaisena kohtauspaikkana kaikille digitaalisesta äänestä ja ääni-ilmaisusta kiinnostuneille. Tämän tietokoneorkesterin repertuaariin kuuluu omaperäisellä tavalla käsiteltyjä elektroakustisen musiikin klassikoita sekä improvisaatioita. Toisena teoksena soi Vincent Matyn-Wallecanin vuonna 2008 valmistunut ääniteos Passage Pacific.

    Ma 28.11.2011 klo 22.05

  • Jäätyneen huilun tarina Kaksi ohjelmaa vuoden 2011 Prix Italia -kilpailusta. Ensimmäinen, kilpailun voittanut musiikkiohjelma, on tarina haaksirikkoutuneen tutkimusmatkailijan huilusta 1500-luvulta ja toinen äänidystopia totalitäärisestä yhteiskunnasta.

    Ma 21.11.2011 klo 22.05

  • Satuja a’la Merz Kurt Schwitters on yksi äänirunouden uranuurtajia ja hänen Ursonaten-teoksensa kuuluu alan 'pakollisiin'. Schwitters kirjoitti muutakin kuin runoja, esimerkiksi lyhyitä proosakatkelmia, joista yhden osan muodostavat pastissit kansansaduista. Hänen versioissaan on dadaistisia ja absurdeja käänteitä ja viitteitä kirjoittamisajankohtien tapahtumiin. Näitä satuja on Markku Into kääntänyt saksankielestä ja ne ovat tämän Ääniversumi-teoksen tekstillisenä runkona.

    Ma 14.11.2011 klo 22.05

  • Miss Suomen mekko ja Kaupunkikuvia Lahdesta Australialainen radiotoimittaja Natalie Kestecher sai nuorena ystävältään mekon, joka on ollut hänelle aina tärkeä. Hän sai kuulla, että mekko on aikoinaan kuulunut suomalaiselle kaunottarelle, Miss Suomelle joskus 1950-1960 -luvulla. Ohjelma on englanninkielinen.

    Ma 7.11.2011 klo 22.05

  • Soundprints: Sealed in Sweden Australialaisen äänitaitelija Colin Blackin radiofoninen teos ruotsalaisesta kulttuurista.

    Ma 31.10.2011 klo 22.05

  • Ääniä tehtaista ja kirjastoihin Ääniversumi täyttyy elektroakustisista tiloista: tehdashallien äänistä ja näitä kommentoivasta musiikista sekä kirjastotilaan tehdystä ambient-musiikista.

    Ma 24.10.2011 klo 22.05

  • Tonje's version - Vaimon näkökulma Norjalainen kohukirjailija Karl Ove Knausgård on kuusiosaisessa romaanisarjassaan 'Min Kamp' käsitellyt rankasti, paitsi omaa elämäänsä, myös läheistensä elämää, oikeilla nimillä mainiten. Kari Hesthamarin radiodokumentti tuo keskusteluun nyt ex-vaimon näkökulman. Ohjelma on herättänyt Norjassa paljon huomiota. Miltä tuntuu kun yksityiset asiat paljastetaan kaikelle kansalle ja ihminen muuttuu osaksi romaania ja julkisuutta? Radiodokumentti on norjankielinen. Englanninkielinen käsikirjoitus löytyy netistä.

    Ma 17.10.2011 klo 22.05

  • Kolme teosta Äänen Lumo 2010 -festivaalilta Ääniversumissa kuullaan kolme teosta vuoden 2010 Äänen Lumo -festivaalilta Helsingistä. Mukana on kahden tunnetun suomalaisen äänitaiteilijan, Jan Anderzenin ja Tommi Keräsen sekä japanilaisen Shinji Kankin teokset.

    Ma 3.10.2011 klo 22.05

  • Vastaanottajien kokemuksia Taiteen keskiössä on tavallisesti tekijä. Harvemmin kiinnitetään huomiota siihen, että taideteos tulee todeksi vasta vastaanottajan mielessä. Ääniversumissa kuullaan radioteoksia, jotka jäljittävät vastaanottajien kokemuksia.

    Ma 26.9.2011 klo 22.05

  • Tajunnanvirtaa - radiotaiteen merkkipaaluja Tällä viikolla Ääniversumi täyttyy Radiotaiteen, Ars Acustican merkkiteoksista vuosikymmenten varrelta. Heittäytykää matkaan. Antakaa assosiaatioiden kuljettaa... Tai meditaation rauhoittaa...

    Ma 19.9.2011 klo 22.05

  • Metropolimetro Metropolimetro on äänellinen matka pääkaupunkiseudun tulevalla pidennetyllä metrolla, Espoon Matinkylästä Sipoon Majvikiin. Jokainen 28 asemasta - nykyisestä ja tulevasta - kuulostaa omanlaiseltaan, ja jokaisesta kaupunginosasta on valittu ääniä, jotka ovat leimallisia juuri tuolle paikalle.

    Ma 12.9.2011 klo 22.05

  • Kuuntelemisen taidosta Äänten määrä maailmassa lisääntyy, volyymi nousee, rajut koneelliset äänet hyökyvät päällemme ja harmaa taustahälinä täyttää tilan. Voimme täyttää korvamme musiikilla missä ja milloin vain. Voiko tämän kaiken keskellä kuulla sitä, mikä on kuuntelemisen arvoista? Musiikkitoimittaja Eva Tigerstedtin ohjelma Kuuntelemisen taidosta edustaa Yleisradion musiikkiohjelmia vuoden 2011 Prix Italia -kilpailussa.

    Ma 5.9.2011 klo 22.05

  • Äänimatka Paul Kleen maalaustaiteeseen Paul Klee, a Balloon, the Moon, Music and Me on matka sveitsiläisen taidemaalarin Paul Kleen (1879-1940) teoksiin. Säveltäjä Ergo Phizmiz vaeltaa Kleen maalausten parissa taiteilijan itsensä kuvitteellisessa seurassa herättäen musiikin keinoin henkiin maalausten eloisat värit ja leikillisen huumorin.

    Ma 29.8.2011 klo 22.05

  • Hypermarket "Haluamme tietää Sinusta enemmän, Virtanen. Kysymme vain perusasioita, eikä tietojasi lähetetä eteenpäin. Luota meihin, järjestelmä on erehtymätön. Tiedoillasi teemme ostoskokemuksestasi vieläkin kokonaisvaltaisemman. Vastaa heti niin saat korotuksen bonusluokkaasi. Tiedä vaikka lopulta löytäisit itsesi pyramidin huipulta, neljännestä kerroksesta. Minä olen ääni sekä voima. Minun on kunnia toivottaa Sinut tervetulleeksi neljän kerroksen ostosparatiisiin, jossa kaikki on kaupan."

    Ma 22.8.2011 klo 22.05

  • Äänimaisemamusiikkia Tässä Ääniversumissa soi kahden teoksen verran Äänimaisemamusiikki. Teosten säveltäjiä ovat Harri Huhtamäki, Tuomas Norvio ja Tapani Rinne. Molemmat teokset on taltioitu live-esityksistä Radioateljeen kuunteluklubeilla Hämeenlinnassa.

    Ma 15.8.2011 klo 22.05

  • Paholainen musiikissa Komediallisessa musiikkiohjelmassa selvitetään voiko paholaisen löytää musiikista itsestään. Voiko yksi intervalli, tritonus, olla sointi suoraan helvetistä, kuten jo keskiajan teoreetikot ajattelivat?

    Ma 8.8.2011 klo 22.05

  • Päästä minut - Outi Hollenderin radiorunoelma Outi Hollenderin radiorunoelma uskoo uuden rakkauden mahdollisuuteen, syvemmän rakkauden löytämiseen.

    Ma 1.8.2011 klo 22.05

  • Turkulainen Ääniversumi Säveltäjä Janne Lappalainen, turkulainen itsekin, on kuunnellut vanhoja ja uusia ohjelmia Turusta ja poiminut niistä katkelmia. Nämä katkelmat hän on yhdistänyt omiin nauhoituksiinsa ja tekemäänsä musiikkiin. Kollaasi kertoo omalla tavallaan Turun historiasta ja nykypäivästä.

    Ma 25.7.2011 klo 22.05

  • Aurajoen innoittamaa äänitaidetta ja radio-ohjelmaa vuosilta 2011 ja 1953 Joen ja kaupungin ääniä 2000-luvulta Aurajokisinfoniassa sekä joen kulttuurimaisemaa 1950-lukulaisen silmin ohjelmassa Aurajoki kertoo.

    Ma 18.7.2011 klo 22.05

  • Ääniä pommisuojassa Kolmiosainen radiofoniamatka on Yleisradiossa 70-luvun alusta 90-luvulle toimineen Kokeilustudion äänipoimuihin ja sointilaskoksiin.

    Ma 27.6.2011 klo 22.05
    Ma 4.7.2011 klo 22.05
    Ma 11.7.2011 klo 22.05

  • Äänimiehen leikki Äänisuunnittelija Pauliina Saarman on tutkinut suomalaisten radiodokumenttien ääni-ilmaisua. Osana tutkimustaan hän on tehnyt radioteoksen Äänimiehen leikki, jossa tutustutaan radiodokumenttien äänisuunnittelijan työhön. Ohjelmassa ovat mukana suomalaiset huippunimet Kai Rantala, Pentti Männikkö ja Pekka Lappi. Tämä Saarmanin teos tarjoaa myös lisäperspektiiviä Radio 1:n radiodokumenttien kuuntelijoille.

    Ma 13.6.2011 klo 22.05

  • Kuka tappoi Lolitan - Qui a connu Lolita?
    Prix Europa -kilpailun voittajadokumentti
    Tässä Ääniversumissa kuullaan harvinaista herkkua - ranskalainen radiodokumentti. Mehdi Ahoudigin, Anouk Batardin ja Olivier Apprilin dokumentti kertoo koskettavan tarina Marseillesin esikaupunkialueelta. Nainen ja hänen kaksi tytärtään löytyivät kuolleina asunnostaan. Ohjelmantekijät lähtivät selvittämään murhamysteeriä.

    Ma 6.6.2011 klo 22.05

  • Nukke kalisee 2 Saara Salminen Wallin on ruotsinsuomalainen ohjelmantekijä. Hän on tehnyt ääniteoksia sekä Ruotsin Radiolle että Ylelle Suomeen. Tämäkin teos on esitetty Ruotsissa, samoin kuin aikaisempi 'Nukke kalisee', joka kuultiin viime kesänä myös meillä Radioteatterin ohjelmistossa.

    Ma 30.5.2011 klo 22.05

  • Elektroakustisen musiikin konsertti Ankarasta Live-elektroniikkaa sekä turkkilaisia instrumentteja. Säveltäjä Mehmet Can Özer ja kolme vierailevaa solistia esiintyvät.

    Ma 23.5.2011 klo 22.05

  • Vivaldin Vuodenajat 2.0 Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa saa uuden elektroakustisen muodon kahden muusikon käsittelyssä teoksessa There are no more four seasons.

    Ma 16.5.2011 klo 22.05

  • Vanhaa äänitekniikkaa, satuhahmoja ja elektroakustisia musiikkimaisemia Kolmen taiteilijan ääniteoksia: Mikko Maasalon satuhahmoja kuvaavat Möksö ja Nunnu, Sid Hillen äänimaisema One.1 ja The Radio Royal -duon vanhan tekniikan häiriöääniä hyödyntävä esitys.

    Ma 9.5.2011 klo 22.05

  • Timanttikoirien vuosi 1984 1980-luvun alun Helsingissä tapahtui katutasolla radikaali murros: Punkin jälkeinen aika aukaisi koko Helsingin kulttuurin ja yöelämän uusiin ulottuvuuksiin. Alkoi narsismin, uusromantiikan ja futurismin kausi ja goottityyli syntyi. Suomi sinkoutui uuteen, klubikulttuurien ja monimuotoisuuden aikakauteen.

    Ma 2.5.2011 klo 22.05

  • Art’s Birthday - Taiteen syntymäpäivän ohjelmia Euroopasta Taiteen syntymäpäivää vietettiin radiossa tänäkin vuonna tammikuun 17. päivänä. Tuolloin eurooppalaiset yleisradioyhtiöt lähettivät toisilleen kahta satelliittia käyttäen kahdeksan tuntia äänitaideohjelmaa. Tämä Ääniversumi on koostettu tuon illan materiaalista.

    Ma 18.4.2011 klo 22.05

  • Ullakkosinfonia sekä tietokonemusiikkia Július Fujakin teos Pentrofónia vie vanhan puutalon ullakolle, mystiseen ja taianomaiseen leikin täyttämään tilaan. Ohjelman päättää taltiointi elektronimusiikin konsertista, jossa on kätetty aitoja ihmisen ja luonnon ääniä perustana tietokonepohjaisen musiikin luomiseen.

    Ma 11.4.2011 klo 22.05

  • Musiikin, puheen ja häiriöäänien taidetta Kaksi radiofonista teosta, jotka yhdistelevät musiikillisia elementtejä, häiriöääniä sekä puhetta sivuäänineen. Toinen kiinnittää huomion vähäpätöisiin ääniin ja toinen puheen melodisuuteen.

    Ma 4.4.2011 klo 22.05

  • Kieli korvassa - suomalaista kommunikaatiota 'Kieli korvassa' sai alkunsa ajatuksesta tehdä dokumentti, jolla ei ole lainkaan aihetta. Toisaalta se voisi myös olla draama, joka rakentuu todellisuudesta ilman näyttelijöitä tai ohjaajaa. Työn edetessä löyhäksi teemaksi muodostui suomalainen kommunikaatio.

    Ma 28.3.2011 klo 22.05

  • Elisabeth Schimanan äänitaidetta Kaksi itävaltalaisen säveltäjän ja äänitaiteilijan teosta, joista ensimmäinen on sävellys huilulle ja live-elektroniikalle ja jälkimmäinen äänimaisemakollaasi Moskovasta.

    Ma 7.3.2011 klo 22.05

  • Äänimaisemia Kanarian saarilta Ääniversumissa suunnataan korvat Kanarian saarille, suomalaisten perinteiseen lomaparatiisiin, kuuntelemaan mitä tämä ainutlaatuinen seutu on herättänyt kahdessa äänitaiteilijassa.

    Ma 28.2.2011 klo 22.05

  • Winterreise Werner Ceen äänitaideteos luo uusiksi Schubertin Winterreisen ja maalaa eteemme karun kuvan ihmisiin pettyneen yksinäisestä matkasta läpi lumen ja tuiskun. Ohjelma voitti Prix Italian 2010.

    Ma 24.1.2011 klo 22.05

  • Aurajoki soi akustisen taiteen teemaillassa - Art's Birthday Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa 15.1.2011 kuultava Simo Alitalon Aurajokisinfonia soi Radio 1:ssä akustisen taiteen teemaillassa maanantaina 17.1. klo 22.05 - 23.05.

    Ma 17.1.2011 klo 22.05

  • Loverap Gesine Scmidtin ja Jean-Claude Kunerin dokumenttikuunnelma - tai draamadokumentti - kertoo kauniin ja samaan aikaan rankan rakkasutarinan Berliinin kaduilta.

    Ma 10.1.2011 klo 22.05

  • Message in a Bottle Kertomus taiteen voimasta ihmisarvoisen elämän puolesta, hirmuvaltaa ja kauhistuttavia olosuhteita vastaan – radiodokumentti kahden toisen maailmansodan juutalaisvainoissa surmansa saaneen säveltäjän elämästä ja musiikista.

    Ma 27.12.2010 klo 22.05

  • Urbaaneja äänimaisemia ja elektronimusiikkia Kaksi kaupunkien äänimaisemia ja musiikkia yhdistelevää radiofonista teosta. Ensimmäinen sijoittuu Milanoon Italiassa ja toinen Zemunin kaupunkiin Serbiassa.

    Ma 20.12.2010 klo 22.05

  • Tyhjyyden puutarha ja Bachin fuugat Äänellinen tutkielma identiteetistä otsikolla "Pilgrimage into the gardens of emptiness", sekä musiikin ja matematiikan yhteyksiä selvittävä sävellys "Pythagorean envelope of one Bach's fugue".

    Ma 13.12.2010 klo 22.05

  • Krizic mali - Damir Susticin jokapäiväinen elämä Kurkistus zagrebilaisen raitiovaunun lipuntarkastajan, Damir Susticin, hänen vaimonsa Mirjananan ja poikansa Zvonimirin elämään. Arjesta eivät puutu vaikeudet, mutta elämään kuuluvat myös iloiset ja onnelliset hetket.

    Ma 6.12.2010 klo 22.05

  • Bokovky – A bit on the side – tsekkiläisiä sivusuhteita Ääniversumi-harvinaisuus: radiodokumentti Tsekistä! Andrea Hanáekován radiodokumentissa naimisissa olevat naiset ja miehet kertovat harvinaisen rehellisesti sivusuhteistaan. Mukana on myös ohjelmantekijän oma tarina.

    Ma 29.11.2010 klo 22.05

  • Intet mindre enn en orgasme Prix Europa –kilpailussa Berliinissä tänä syksynä palkittu norjalainen radiodokumentti 'Intet mindre enn en orgasme' kertoo Kanariansaarilla asustelevasta norjalaisesta underground- taiteilijasta, runoilijasta ja muusikosta Steinar Maria Kaasista.

    Ma 22.11.2010 klo 22.05

  • For the time being Anna Friz on kanadalainen ääni- ja radiotaiteilija. Hänen töitään kuullaan myös teatteri- ja tanssiesityksissä sekä performansseissa, joissa radio usein on osana teosta.

    Ma 15.11.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Salihan ilta Tunisiassa Maineikkaan vuonna 1958 kuolleen tunisialaisen laulajattaren esityksiä La Rachidia-yhtyeen kanssa (Tunisian radion äänitteitä).

    Ma 1.11.2010 klo 22.05

  • Miesten välisestä ystävyydestä Ääniversumin täyttää akustinen seikkailu Pohjois-Karjalan metsissä. Mikrofoni on läsnä hirvenmetsästyksessä, yhtenä miehistä. Ja ilman hirvikärpäsiä pääsee kuuntelija osalliseksi miesten yhteisestä kokemuksesta. Kaukaa kuuluu kurkien toitotus, ja koiran haukku, kun on löytänyt jäljen, miesten kuiskailut ja lopulta laukaus...

    Ma 11.10.2010 klo 22.05

  • Jag ringer dig ibland - soitan sinulle joskus Ruotsalainen radiodokumentti onnistuu vaikeassa aiheessa keskitysleirikokemuksien välittämisessä. Lapsenlapsi kyselee ja isoäiti kertoo.

    Ma 4.10.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Kunnianosoitus Pierre Schaefferille Elokuussa tuli kuluneeksi 100 vuotta ranskalaisen säveltäjän ja äänitaiteilijan Pierre Schaefferin syntymästä. Hänen merkityksensä musiikihistoriassa kiteytyy hänen työssään ns. konkreettisen musiikin kehittäjänä.

    Ma 20.9.2010 klo 22.05

  • Kevät Havannassa Belgialaisen elektroakustisen musiikin konsertti Kuuban Kansallisen taidemuseon teatterissa.

    Ma 13.9.2010 klo 22.05

  • Modernin musiikkikulttuurin raja-alueilla Ääniversumi vie modernin musiikkikulttuurin rajoille, yhteiskunnallista eriytyneisyyttä haastavan kulttuuritoiminnan pariin. Dokumentaarinen musiikkiohjelma käsittelee kysymystä nykyajan musiikkikulttuurin rakenteista.

    Ma 6.9.2010 klo 22.05

  • On line - Eurooppalainen kuolemankirja Tänä vuonna Eino Leino -palkinnon saanut J.K. Ihalainen on illan Ääniversumin tekijä. Ihalainen on runoilija, tietokirjailija, suomentaja, kustantaja ja kirjanpainaja. Musiikin ohjelmaan on tehnyt Sándor Vály, unkarilainen kuvataiteilija, joka tunnetaan myös videontekijänä, kirjoittajana ja muusikkona.

    Ma 2.8.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Mann? Frau? Berdache? - Nainen, mies vai transihminen? Jean-Claude Kunerin saksankielinen feature käsittelee ihmisten käsityksiä sukupuoli-identiteetistä Pohjois-Amerikan intiaanien joukossa ja länsimaisessa kulttuurissa. Onko mustavalkoinen käsitys miehestä ja naisesta on liian jyrkkä?

    Ma 26.7.2010 klo 22.05

  • Elämää Amerikassa - This American Life Kolme Mary Beth Kirchnerin lyhytdokumenttia Yhdysvalloista. Dokumentit ovat englanninkielisiä.

    Ma 19.7.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Ihmisääniä Grönlannista ja Islannista Ääniversumi sisältää kaksi akustisesti ja kielellisesti mielenkiintoista ohjelmaa Grönlannista ja Islannista. Aluksi kuullaan dokumentti perinteistä grönlantilaista rumpua soittavasta Ego Skivatista. Toinen ohjelma kertoo siitä, miten voimakkaasti meri vaikuttaa islantilaisten elämän kulkuun.

    Ma 12.7.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Räppärit Indonesiassa Mitä tapahtuu kun kaksi suomirapin ja punkrockin tekijää lähtevät toiselle puolelle maapalloa ottamaan selvää Balin ja Lombokin saarten perinnemusiikiista?

    Ma 5.7.2010 klo 22.05 - 23.05

  • Intialainen yö Tämänkertainen Ääniversumi vietetään intialaisessa yössä.
    Kuulemme osan konsertista, jonka maineikas sitarin soittaja Kishor Ghosh yhtyeineen piti Luganossa, italiankielisen Sveitsin radiotalossa viime vuoden toukokuussa.

    Ma 28.6.2010 klo 22.05

  • Ars Acustica 20 vuotta Euroradion viime konserttikauden avajaistapahtuma Ars Acustica -sarjassa pidettiin Ruotsissa lokakuun kuudentena päivänä. Ars Acustica -konserttisarja juhlisti tällä konserttikaudella myös 20-vuotista taivaltaan.

    Ma 21.6.2010 klo 22.05

  • Art's Birthday: Ulkomaista äänitaidetta Ääniversumi 17.5. esittelee EBU-radiotaidetapahtuman satoa. Ensimmäiseksi kuullaan Sobralasolas! -radio-ooppera Berliinistä. Toinen teos tulee Tukholmasta. Sen tekijä on Dror Elimelech Feiler.

    Ma 17.5.2010 klo 22.05

Ääniversumin ohjelmia voidaan kutsua radiofoniseksi taiteeksi, akustisiksi teoksiksi tai ääni-ilmaisuksi.

(Radioteatteri, musiikki, dokumenttiryhmä)

Ääniversumin uusimmat kuunneltavat

Ääniversumi: Ääniversumi. Art´s Birthday, osa 1.