Kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00

Art’s Birthday - Taiteen syntymäpäivän ohjelmia Euroopasta

Taiteen syntymäpäivää vietettiin radiossa tänäkin vuonna tammikuun 17. päivänä. Tuolloin eurooppalaiset yleisradioyhtiöt lähettivät toisilleen kahta satelliittia käyttäen kahdeksan tuntia äänitaideohjelmaa. Tämä Ääniversumi on koostettu tuon illan materiaalista.

Aluksi kuullaan Hollannin Hilversumissa pidetystä tapahtumasta JaDa -nimisen äänitaide-duon esitystä. JaDa on yhtä kuin Jan Van Den Dobbelsteen ja Danielle Lemaire. He ovat viettäneet kolme kuukautta Kiinassa ja niinpä teoksen nimi onkin Little China. Soittimina käytetään elektronisten soittimien lisäksi kiinalaisia puu-, metalli- ja bambuesineitä.

Itävallan Wienissä esiintyjä ja koreografi Brigitte Wilfing ja säveltäjä Jorge Sánchez-Chiong ovat kehitelleet Viral Radio -nimistä projektia, johon kuuluu radion ja sosiaalisten medioiden käyttö. Wieniläisen illan aikana esiintyi lukuisa joukko eri alojen taiteilijoita.

Viimeisessä koosteessa kuullaan näytteitä espanjalaisesta Ars Sonora -radio-ohjelmasarjasta. Sarjaa on lähettänyt madridilainen Radio Clasica jo 25 vuoden ajan.

Ääniversumin on toimittanut Mikko Ahonen.

Ma 18.4.2011 klo 22.05

Twitter

Ääniversumin ohjelmia voidaan kutsua radiofoniseksi taiteeksi, akustisiksi teoksiksi tai ääni-ilmaisuksi.

Ääniversumin uusimmat kuunneltavat

Ääniversumi: Yön vuoro
Ääniversumi: Ääniversumi: Art's Birthday 2013
Ääniversumi: Ääniversumi: Marja Viitahuhta: Spotlight
Muualla Yle.fi:ssä