Kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 22.05 - 23.05, uusinta sunnuntaina klo 13.00
Ullakkosinfonia sekä tietokonemusiikkia
Július Fujakin teos Pentrofónia vie vanhan puutalon ullakolle, mystiseen ja taianomaiseen leikin täyttämään tilaan. Ohjelman päättää taltiointi elektronimusiikin konsertista, jossa on kätetty aitoja ihmisen ja luonnon ääniä perustana tietokonepohjaisen musiikin luomiseen.
Pentrofónia perustuu slovakialaisen Július Fujakin lapsuusmuistoihin. Hänellä oli tapana veljensä kanssa kiivetä isoisän kotitalon ullakolle soittamaan sinne unohtuneita instrumentteja, vaikka ei tienyt miten niitä soitettiin. Näihin hetkiin liittyi paljon innostuneisuuden täyttämää leikillisyyttä ja äänentuottamisen riemua, jota säesti alakerrasta kantautuvat arkielämän äänet. Fujak kokoaa teokseen taiteellisia tulkintoja lapsuusajan akustisista muistikuvista.
Teoksessa toisistaan erilliset äänimaisemat asettuvat päällekkäin ja lomittain synnyttäen taianomaisen tilan, joka mystisessä toiseudessaan kutsuu luovaan ja uteliaisuuden täyttämään leikkiin. Instrumentteina on mm. cimbalom, lievästi preparoitu piano, narisevat lattialaudat, savupiippu, puiset kattoparrut sekä radiovastaanotin.
Elektronimusiikin konsertissa Prahassa esiintyy kaksi taiteilijaa Kaliforniasta: John Bischoff ja Kenneth Atchley. Teos 17 Fountains perustuu äänityksiin veden liikkeistä eri puolilla Oaklandin kaupunkia. Veden ääniä ei kuulla sellaisinaan, vaan niiden spektrit toimivat tietokoneella luotujen äänien perustana. Teoksessa Audio Combine käytetään äänilähteinä lelukelloa, soittorasiaa, epävireistä ukuleleä ja pientä rumpua. Ne vahvistetaan, ajetaan monenlaisten äänenkäsittelylaitteiden läpi ja pilkotaan pieniksi äänifragmenteiksi.
Teokset esittelee Tommi Koskenheimo.
Július Fujak: Pentrofónia/Pentrophony (2009/2010)
1 Pe(i)ntro (Attic Intro)
2 Na dedovej povale (In the Grandfather´ Attic)
3 Vianoce robia maličkosti (Christmas is in the Bagatelles)
4 Nepokoj v pokoji (Tumult in Peace)
5 Daždivé kráže (Rainy Difficulties) 6 Pentrokóda (Pentro Coda)
Július Fujak – semiprepared piano, grandfather´s sidewalk cimbalom, radio and sonic objects at the attic
Ján Fuják – akordeón/accordion (17, 19, 22)
Recorded over a period from November 2009 to February 2010:
- concrete sounds from the attic (pentro) of the home of grandfather Ján Fujak, Sr. in Podvysoká
- my father Ján Fuják playing the accordion in Čadca
- sidewalk cimbalom in my flat in Novomeského Street in Nitra
- semi-altered piano in, Music Department room B-101, Pedagogical Faculty, Constantine the Philosopher University in Nitra
- radio and final mix at Par Avion studio in Žilina (sound engineer: Ján Sikora)
Composition was created by commission of Czech Radio, Vltava 3, for R(a)dio(custica) of Michal Rataj. Final editing and sound adjustment: 22 Feb. 2010, Czech Radio, Vltava 3 in Prague;
Ääniversumin ohjelmia voidaan kutsua radiofoniseksi taiteeksi, akustisiksi teoksiksi tai ääni-ilmaisuksi.


