Sarja jatkuu kesällä 2013.

Esittelyssä Ville Raasakan ja Paola Livorsin musiikkia

Kesän kolmannessa Aikamme suomalaista musiikkia -ohjelmassa kuullaan musiikkia kahdelta estetiikaltaan hyvin erityyppiseltä säveltäjältä. Ville Raasakan lähtökohtana on usein musiikin sisäinen rakenne – säveltasot ja rytmit – näiden parametrien systemaattinen kehittely ja lineaariset, ajassa kohti huippukohtaa etenevät muotorakenteet. Ekspressiivisessä sävelkielessä on usein vahva rytminen poljento. Nakuttava, aikaa vertikaalisiin paloihin pilkkova yhden sävelen toisto tuo musiikkiin hektisen urbaanin tunnelman.

Myös Paola Livorsin musiikki perustuu toistolle. Vastakohtana Raasakan hektisyydelle, Livorsin musiikki hengittää rauhallisin, pitkin kaarroksin. Hienovaraisessa jatkuvassa muuntumisen tilassa olevat rakenteet luovat lineaarisen jatkumon sijaan syklisen muodon, joka ympäröi kuulijan vivahteikkaalla, hiljaisella ja hitaasti kelluvalla sointimaailmallaan.

Ville Raasakka: Presto sostenuto (Antti Leinonen, harmonikka); Kaupunki ikkunalasin takana (Mia Heikkinen, sopraano, ja Marko Hilpo, piano).

Paola Livorsi: Lamenti (HKK/James Wood).

  • Teokset esittelee Maija Hynninen.

Ma 16.7.2012 klo 22.05

Twitter

Yleisradion perinteikkäin uuden musiikin ohjelma Aikamme suomalaista musiikkia jatkuu yhdeksällä uudella ohjelmalla kesällä 2012. Tekijöinä ovat säveltäjät Maija Hynninen ja Aki Yli-Salomäki. Sarja jatkuu kesällä 2013.

Radiolähetyksen jälkeen ohjelmat ovat kuunneltavissa Yle Areenassa

Muualla Yle.fi:ssä