Sunnuntaisin klo 22.05 - 23.05

Arkistojen aarteita: Avaruusromua vuosilta 1990-1995

Avaruusromua vuosilta 1990-1995

Avaruusromua-ohjelma täytti tänä kesänä 20 vuotta. Ensimmäinen Avaruusromua lähetettiin kesällä vuonna 1990, Yleisradion silloisella Radiomafia -kanavalla. Avaruusromut ovat olleet pääsääntöisesti suoria lähetyksiä, joten niitä on jäänyt talteen ja arkistoon vain satunnaisesti. Muutamia Avaruusromua -ohjelmia 1990-luvun alkuvuosilta on kuitenkin tallessa. 20-vuotisjuhlan kunniaksi Avaruusromun lähetyksissä 18.7. - 5.9. 2010 kuullaan ohjelmia arkistojen kätköistä, 8 ohjelmaa Avaruusromun varhaisvuosilta.

Alkuperäiset ohjelmat olivat puolentoista tunnin mittaisia, ja näitä juhlalähetyksiä varten niistä on editoitu tunnin mittaiset versiot. Kaikkiaan lähetetään 8 ikimuistoista ohjelmaa Avaruusromun varhaisvuosilta:

18.7.= Luontotunnelmia, luonnon ja sen äänien vaikutteita musiikissa. Musiikkina mm. The Future Sound of London, LDC, Kevin Braheny, Danna & Clement ja Wendy Carlos. Lähetetty 26.11.1995.

25.7. = Intialaisia mausteita, OSA 1. Musiikkina mm. Sheila Chandra, Kalyani Roy, Ravi Shankar, Sridhar & Shivakumar, Oregon ja Tonto's Expanding Head Band. Lähetetty 14.10.1990.

1.8. = Intialaisia mausteita, OSA 2. Musiikkina mm. Dave Liebman, Codona, Jone Takamäki, Middle-Earth Band ja Tomasz Stanko. Lähetetty 21.10.1990.

8.8. = Kiinalaista musiikkia? Nykymusikkia? Musiikkina mm. The Guo Brothers, Edward Elgar, Wendy Carlos ja Terry Riley. Lähetetty 9.12.1990.

15.8. = Musiikista, luovuudesta, ajatuksia ja ääniä. Musiikkina mm. Blue Chip Orchestra, The Residents, Thomas Wilbrandt, Art Of Noise ja David Sylvian. Lähetetty 29.9.1991.

22.8. = Elektronisen musiikin historiaa, populaaria syntesoijamusiikkia. Musiikkina mm. Tangerine Dream, Klaus Schulze, Kraftwerk, Edgar Froese, Vangelis ja Jean-Michel Jarre. Lähetetty 20.12.1992.

29.8. = Ambientin historiaa ja nykyhetkeä. Musiikkina mm. Paul Horn, Erik Satie, Brian Eno, John Cage, György Ligeti, Fripp & Eno, Kraftwerk ja Tangerine Dream. Lähetetty 10.9.1995.

5.9. = Onko musiikki verkko vai polku? Musiikkina mm. Terry Riley, Isao Tomita, Emmanuel Ghent ja Tony Scott. Lähetetty 19.3.1995.

Lähetä:

Elektronista musiikkia - nykymusiikkia - kokeellista musiikkia - avantgardea - ambientia - minimalismia - impressionismia - konemusiikkia - luokittelemattomia ääniä - sumeaa logiikkaa - maisemia - aikaa - tilaa - avaruutta.

Avaruusromussa tutkitaan elektronisen ja kokeellisen musiikin maailmankaikkeuden syntyä ja kehitystä, matkataan avantgarden maisemissa ja leijaillaan ambientin äärillä.

Avaruusromua poimii intergalaktisia äänisignaaleja historiasta ja nykyisyydestä, tekee tutkimusmatkoja kaukaisten horisonttien taakse, outoihin musiikillisiin maisemiin.

Avaruusromua toimittaa Jukka Mikkola - jukka.mikkola@yle.fi

Avaruusromun uusimmat kuunneltavat

Avaruusromua: Puhtaalta pöydältä, tyhjästä mielestä?
Avaruusromua: Kadonneessa maailmassa ja vähän muuallakin
Avaruusromua: Seikkailua maapallon pinnalla
Avaruusromua: Jupiteriin ja takaisin
Muualla Yle.fi:ssä