Sunnuntaisin klo 22.05 - 23.05

Avaruusromun jäljillä

Kuva: YLE / Kuvapalveu

13 tuntia elektronisen musiikin historiaa 1952 - 2011

Kesällä 2011 Avaruusromun lähetyksissä kuunnellaan elektronisen musiikin historiaa. Jukka Mikkolan kokoama 13-osainen sarja Avaruusromun jäljillä tarjoaa elektronista musiikkia 1950-luvun alusta nykypäivään. Kukin ohjelma on äänimatka tiettyyn ajanjaksoon. Ohjelmissa soi vain musiikki, ilman puhetta, ja elektronisen musiikin vaiheita edetään kronologisesti, alan suomalaisia saavutuksia unohtamatta. Kukin ohjelma on kuunneltavissa tämän sivun oikeasta palstasta viikon ajan lähetyspäivästä lähtien.

OSA 1 - 5.6.2011
Musiikkia 1950-luvulta. Tuolloin monet elektronisen musiikin pioneereina pidetyt hahmot, kuten Karlheinz Stockhausen, György Ligeti, Yannis Xenakis ja Edgar Varese, tekivät tunnetuimmat elektroniset teoksensa. Heidän lisäkseen ohjelmassa esiintyy muiden muassa alan suuri tuntematon, amerikkalainen Raymond Scott. Kuulemme myös suomalaista pioneerityötä, Martti Vuorenjuuren ääniteosta Uljas uusi maailma vuodelta 1958. Ohjelman aloittaa Otto Lueningin nauhateos Low Speed liki 60 vuoden takaa, vuodelta 1952.

OTTO LUENING: Low Speed (1952) 3'40"
HERBERT EIMERT: Klangstudie II (1952) 4'28"
HUGH LECAINE: Dripsody (1955) 1'26"
RAYMOND SCOTT: The Rhythm Modulator (1955-57) 3'37"
KARLHEINZ STOCKHAUSEN: Gesang der Jünglinge (1956) 13'13"
LOUIS & BEBE BARRON: Forbidden Planet: Main Titles - Overture (1956) 2'20"
LOUIS & BEBE BARRON: Forbidden Planet: Robby, Make Me a Gown (1956) 1'16"
LOUIS & BEBE BARRON: Forbidden Planet: Once Around Altair (1956) 1'10"
VLADIMIR USSACHEVSKY: Piece for Tape Recorder (1956) 5'42"
GYÖRGY LIGETI: Artikulation (1958) 3'45"
YANNIS XENAKIS: Concret Ph (1958) 2'42"
EDGARD VARESE: Poeme Electronique (1958) 8'02"
MARTTI VUORENJUURI: Uljas uusi maailma (1958) 8'07"

OSA 2 - 12.6.2011
Musiikkia 1960-luvun alusta lähtien. Tuolloin elektroninen musiikki oli tullut myös Suomeen ja täällä tehtiin ensimmäisiä elektronisia sävellyksiä: kuulemme esimerkiksi Bengt Johanssonin ja Pehr Henrik Nordgrenin teokset vuosilta 1960 ja 1963. Kuulemme myös tuon ajan tärkeimpiä innovaattoreita sekä Yhdysvaltain länsi- että itärannikolta. Morton Subotnick ja Wendy Carlos tekivät molemmat tahoillaan ennenkuulematonta musiikkia. Ensimmäinen esitys on alan klassikko vuodelta 1961: Max Matthewsin laulava tietokone ja Bicycle Built for Two.

MAX MATTHEWS: Bicycle Built for Two (1961) 0'40"
BENGT JOHANSSON: 3 elektronista etydiä (1960) 6'12"
VEIKKO ESKOLIN: Avaruuskonstruktio (1963) 3'57"
PEHR-HENRIK NORDGREN: Vesipisaroita (1963) 3'36"
RAYMOND SCOTT: Cyclic Bit (1960-63) 1'04"
RAYMOND SCOTT: Futurama (1964) 1'04"
RAYMOND SCOTT: Space Mystery (1963) 5'11"
RAYMOND SCOTT: The Bass-Line Generator (1966-67) 3'10"
EDWARD ARTEMIEV Mosaic (1967) 4'00"
MORTON SUBOTNICK: Silver Apples of the Moon (1967) 12'19" WENDY CARLOS: Jesu, Joy of Man’s Desiring (1968) 2'56"
WENDY CARLOS: Prelude and Fugue #7 in E-Flat Major (Bach) (1968) 7'07"
WENDY CARLOS: Brandenburg Concerto No. 3 in G Major, II Adagio (Bach) (1968) 2'50"
WENDY CARLOS: Brandenburg Concerto No. 3 in G Major, III Allegro (Bach) (1968) 5'05"

OSA 3 - 19.6.2011
Musiikkia 1960-luvun lopulta. Meillä Suomessa Erkki Kurenniemi rakensi omia legendaarisia laitteitaan, ja Yhdysvalloissa Wendy Carlos levytti lisää elektronisia tulkintoja Johann Sebastian Bachin musiikista. Luvassa myös alkuperäinen, Gershon Kingsleyn versio sävelmästä Popcorn ja Dick Hymanin esiteknoa vuodelta 1969:Minotaur, kuten myös Terry Rileyn klassikko A Rainbow In A Curved Air. Ohjelman aloittaa Erkki Kurenniemen Antropoidien tanssi vuodelta 1968.

ERKKI KURENNIEMI: Antropoidien tanssi (1968) 4'41"
RAYMOND SCOTT: Backwards Overload (1968) 6'04"
RAYMOND SCOTT: Bendix - Tomorrow People (1969) 1'06"
RAYMOND SCOTT: The Wild Piece (1969) 4'07"
WENDY CARLOS: Brandenburg Concerto No. 4 in G Major, I Allegro (Bach) (1969) 8'03"
DICK HYMAN: The Minotaur (1969) 8'32"
GERSHON KINGSLEY: Popcorn (1969) 2'26"
TERRY RILEY: A Rainbow in Curved Air (1969) 18'39"
TANGERINE DREAM: Genesis (1969) 5'00"

OSA 4 - 26.6.2011
Musiikkia 1970-luvun alusta. Se oli aikaa, jolloin Suomeen hankittiin ensimmäiset elektroniset äänisyntesoijat, muun muassa Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle. Esa Kotilainen hankki itselleen Suomen ensimmäisen Minimoogin. Yhdysvalloissa kehityksen suuntaa osoittivat Tonto’s Expanding Head Band albumillaan Zero Time vuonna 1971 ja Wendy Carlos elektronisilla luontokuvillaan albumilla Sonic Seasonings vuonna 1973. Myös myöhemmin maailmanmaineeseen noussut kreikkalaissyntyinen Vangelis teki tuolloin ensimmäisiä soololevyjään. Tänään lähdetään liikkeelle Suomesta: Jukka Ruohomäen esitys Mikä aika on? vuodelta 1970.

JUKKA RUOHOMÄKI: Mikä aika on? (1970) 6'41"
TONTO’S EXPANDING HEAD BAND: Cybernaut (1971) 4'31"
WENDY CARLOS: Title Music from A Clockwork Orange (1972) 2'21"
ERKKI KURENNIEMI & JUKKA RUOHOMÄKI: Mix Master Universe 2 (1973) 13'49"
WENDY CARLOS: Summer (from Sonic Seasonings) (1973) 21'40"
VANGELIS: Creation du Monde (1973) 9'51"

OSA 5 - 3.7.2011
1970-luvun puoliväliä kohti. Se oli radikaalien muutosten ja yllätysten aikaa elektronisessa musiikissa. Uusi sukupolvi ja uudet instrumentit valtasivat oman tilansa, ja esimerkiksi saksalaiskokoonpanot Tangerine Dream ja Kraftwerk yllättivät nousemalla levymyyntilistoille uuden sukupolven elektronimusiikilla. Myös monet rock-yhtyeet, kuten englantilainen Pink Floyd, käyttivät onnistuneesti elektronisen musiikin keinoja. Japanilainen Isao Tomita puolestaan hämmästytti elektronisilla tulkinnoillaan Claude Debussyn musiikista. Ohjelman aloittaa klassikko: Tangerine Dreamin Phaedra vuodelta 1974.

TANGERINE DREAM: Phaedra (1974) 17'39"
KRAFTWERK: Autobahn (1974) 22'42"
PINK FLOYD: On The Run (1974) 3'33"
LAURIE SPIEGEL: Appalachian Grove 1 (1974) 5'20"
KLAUS SCHULZE: Some Velvet Phasing (1974) 8'24"
TOMITA: Snowflakes Are Dancing (1974) 2'11"

OSA 6 - 10.7.2011
Musiikkia 1970-luvun puolivälistä. Se oli aikaa, jolloin monet progressiivista rock-musiikkia tehneet nuoret muusikot suuntautuivat elektroniseen musiikkiin. Uudet ideat nousivat esiin ja musiikki sai uusia muotoja, sävellykset olivat abstrakteja, instrumentaalisia ja kokeellisia, ja saattoivat esimerkiksi olla kestoltaan yhden vinyylialbumin puoliskon mittaisia. Ohjelmassa esiintyvät Tangerine Dream -yhtyeen johtohahmo Edgar Froese, englantilainen Brian Eno ja saksalaisen elektronisen musiikin pioneeri Klaus Schulze. Ohjelman aloittaa japanilaisen Isao Tomitan elektroninen tulkinta Claude Debussyn pianosävellyksestä Uponnut katedraali.

TOMITA: The Engulfed Cathedral (1974) 6'19"
EDGAR FROESE: ngc 891 (1974) 14'50"
BRIAN ENO: Discreet Music (1975) (31’34”) 8'00"
KLAUS SCHULZE: Bayreuth Return (1975) 30'32"

OSA 7 - 17.7.2011
Musiikkia 1970-luvun lopulta. 1970-luku oli kokonaisuudessaan tärkeä vuosikymmen elektroniselle musiikille. Tuolloin ylitettiin monia raja-aitoja ja tuolloin syntyi monia alan klassikkolevytyksiä. Elektroninen musiikki eli voimakkaana osana populaarimusiikkia ja sai uutta voimaa sen innovatiivisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Ohjelmassa kuullaan esimerkiksi Jean Michel Jarren menestyksekästä Oxygene -albumia, sekä alan suomalaista klassikkoa, Esa Kotilaisen Ajatuslapsi -levyä vuodelta 1977. Muita esiintyjiä tänään ovat The Residents, David Bowie, Kraftwerk, Otto Romanowski ja Brian Eno. Ohjelman aloittaa ranskalainen Jean Michel Jarre.

JEAN-MICHEL JARRE: Oxygene Part I (1976) 7'40"
JEAN-MICHEL JARRE: Oxygene Part II (1976) 8'09"
ESA KOTILAINEN: Avartuva näkemys (1977) 11'36"
ESA KOTILAINEN: Ilmassa (1977) 6'00"
THE RESIDENTS: March de la Winni (1977) 0'58"
DAVID BOWIE: Art Decade (1977) 3'43"
KRAFTWERK: Die Mensch-Maschine (1978)5'25"
OTTO ROMANOWSKI: Nocturne II (1978) 6'44"
BRIAN ENO: Music for Airports 2/2 (1978) 9'36"

OSA 8 - 24.7.2011
Musiikkia 1980-luvun alkupuolelta. 1980-luku oli monien teknisten muutosten ja uudistusten aikaa: digitaalitekniikkaa alettiin soveltaa myös soitinteollisuudessa ja ilmiön vaikutukset kuuluivat sekä hyvässä että pahassa. Uusi tekniikka tuotti uutta musiikkia, ja mikä tärkeintä, hyvin monenlaista musiikkia. Ohjelmassa esiintyvät muun muassa Yellow Magic Orchestra, Steve Roach, The Nightcrawlers ja Art Of Noise. Ohjelman aloittaa japanilainen Yellow Magic Orchestra.

YELLOW MAGIC ORCHESTRA: Loom (1981) 5'21"
YELLOW MAGIC ORCHESTRA: Epiloque (1981) 4'21"
HUBERT BOGNERMAYR & HARALD ZUSCHRADER: Erdung (1982) 6'25"
STEVE ROACH: Cloud Motion (1982) 5'15"
THE NIGHTCRAWLERS: Spring Torsion (1983) 13'00"
ART OF NOISE: Moments In Love (1984) 4'40"
STEVE ROACH: Quiet Friend (1984) 13'15"
KEVIN BRAHENY: The Way Home (1984) 7'00"

OSA 9 - 31.7.2011
Musiikkia 1980-luvun loppupuolelta. Vuosikymmenen puolivälissä englantilainen Brian Eno julkaisi musiikkiaan ensi kertaa CD-levyllä, joka tuolloin oli uusi keksintö. Näin hän pystyi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa yli tunnin yhtäjaksoisesti kestävästä sävellyksestä. Kuulemme otteen tuosta historiallisesta esityksestä albumilta Thursday Afternoon. Muita tämän ohjelman nimiä ovat Pekka Airaksinen, Sven Grünberg, Robert Rich, Michael Stearns ja Art Of Noise. Ohjelman aloittaa Brian Eno.

BRIAN ENO: Thursday Afternoon (1985) 14'00"
PEKKA AIRAKSINEN: King of Snakes (1986) 7'24"
SVEN GRÜNBERG: Parting (1988) 10'18"
ROBERT RICH: Geometry of the Skies (1988) 13'48"
MICHAEL STEARNS: Encounter (1988) 3'25"
MICHAEL STEARNS: Craft (1988) 6'23"
ART OF NOISE: Robinson Crusoe (1989) 3'47"

OSA 10 - 7.8.2011
Musiikkia 1990-luvun alkupuolelta. 1990-luvulla elektronisen musiikin tyylit ja soinnit vaihtelivat kaleidoskooppimaisesti, ideoita ja niiden toteuttajia oli paljon, musiikki oli värikästä ja yllättävää, mutta samalla myös perinnetietoista. Uusi sukupolvi astui esiin ja musiikin rajat tuntuivat entistä kaukaisemmilta. Ohjelmassa esiintyvät muiden muassa The Orb, Moby, suomalainen Nemesis, sekä The Future Sound Of London. Ohjelman aloittaa norjalainen Biosphere ja Microgravity vuodelta 1991.

BIOSPHERE: Microgravity (1991) 5'12"
ORB: o.o.b.e. (1992) 12'51"
MOBY: Lean On Me (1993) 3'51"
APHEX TWIN: Match Sticks (1994) 5'40"
VANGELIS: Blade Runner Main Titles (1994) 3'42"
VANGELIS: Blush Response (1994) 5'47"
NEMESIS: People At The Well (1994) 6'3"
THE FUTURE SOUND OF LONDON: Dead Skin Cells (1994) 6'51"
GLOBAL COMMUNICATION: 9'39" (1994) 9'39"

OSA 11 - 14.8.2011
Musiikkia 1990-luvun loppupuolelta. Vuosikymmenen puoliväli oli niin sanotun elektronisen retromusiikin synnyn aikaa, lähinnä englantilaiset muusikot alkoivat tehdä improvisoitua elektronista musiikkia 1970-luvun tyyliin, vanhoilla soittimilla ja vanhalla estetiikalla. Menestys oli yllättävä ja ilmiöstä tuli pysyvä. Toinen merkittävä ilmiö oli suomalainen Panasonic, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1995. Tänään soivat muun muassa englantilaiset, Airsculpture, Redshift ja Arcane, sekä suomalaiset Panasonic ja Dystopia. Ohjelman aloittaa englantilainen Radio Massacre International.

RADIO MASSACRE INTERNATIONAL: Small Frozen North (1995) 7'39"
JARMO SERMILÄ: Can On A Bang (1995) 3'53"
NODE: Olivine (1995) 8'01"
AIRSCULPTURE: Stranger Tractors (1995) 9'19"
PANASONIC: Vaihe (Fön) (1995) 4'48"
REDSHIFT: Spin (1996) 8'25"
DYSTOPIA: Technocracy (1998) 7'31"
DYSTOPIA: The Dice (1998) 1'38"
ARCANE: Time Will Run Back (1999) 9'32"

OSA 12 - 21.8.2011
Musiikkia 2000-luvun alkupuolelta. Se oli aikaa, jolloin suomalainen elektroninen musiikki nousi esiin uuden sukupolven myötä, monitahoisena ja laadukkaana, kansainvälisenkin suosion tukemana. Retro-ilmiö voimistui Keski-Euroopassa, mutta meillä musiikkia tehtiin laajakatseisemmin ja rohkeammin. Tänään soivat muun muassa Koneveljet, Ozone Player, Siniaalto, Tapani Rinne, Nemesis, Mika Vainio ja Jimi Tenor. Ohjelman aloittaa retrohenkinen Kubuschnitt, vuodelta 2000.

KUBUSCHNITT: Wormhole (2000 ) 7'21"
KONEVELJET: Man On The Moon (2000) 6'00"
OZONE PLAYER: Insane Logic (2000) 4'02"
SINIAALTO: Matka alkaa (2002) 15'30"
TAPANI RINNE: No One, Just Your Friend (2002) 6'50"
JEFFREY KOEPPER: Timeless (2003) 6'08"
NEMESIS: Finale (2004) 7'05"
MIKA VAINIO: Monneista viimeinen (2005) 5'33"
JIMI TENOR: Vexations Version 2 (2006) 3'07"

OSA 13 - 28.8.2011
Avaruusromun jäljillä -sarjan kolmannessatoista ja viimeisessä osassa liikutaan 2000-luvulla kohti nykypäivää. Viime vuosina suomalainen elektroninen musiikki on elänyt monimuotoisena ja aktiivisena, eri sukupolvet ovat kohdanneet ja musiikki on tuonut mukanaan yhä uusia yllätyksiä. Tämän ohjelman musiikki on pääosin kotimaista, mukana ovat Sigma, Jukka Ruohomäki, Lackluster, Mac Mavis, Verde ja Petri Kuljuntausta, ulkomailta mukana ovat amerikkalainen Ken Elkinson vuonna 2011 julkaistulla albumikokonaisuudellaan ja vain äänitiedostona julkaistua musiikkia Markus Reuterilta ja Zero Ohmsilta. Ohjelman aloittaa Rinneradio, albumillaan Plus vuodelta 2006.

RINNERADIO: Ruderate Field (2006) 1'45"
RINNERADIO: Together (2006) 6'09"
SIGMA: Bells of Wisdom (2006) 9'05"
JUKKA RUOHOMÄKI: Scene with Knives (2006) 4'11"
LACKLUSTER: Yoggi (2007) 4'21"
MAC MAVIS: Through the Mist (2009) 9'00"
VERDE: Menos (2009) 6'39"
PETRI KULJUNTAUSTA: Mexican Cars (2010) 4'19"
KEN ELKINSON: Goodbye, Richard (2011) 3'38"
MARKUS REUTER & ZERO OHMS: The Bridge And The Mother (2011) 10'08"

LINKKEJÄ
eli historiaa, tulkintoja, näkemyksiä ja triviaa
en.wikipedia.org/wiki/Electronic_music
www.davidddunn.com/~david/writings/pioneers.pdf
www.essortment.com/history-electronic-music---early-years-60664.html
techno.org/electronic-music-guide/
www.phinnweb.org/history/
www.uploud.com/
www.britannica.com/.../electronic-music/.../History-and-stylistic-development
www.math.unb.ca/~vlad/termen.pdf
www.synthschool.com/german-electronic-music-history.html
www.youtube.com/watch?v=eeX_-yONvx8
www.fau.edu/.../EMMusiqueConcrete.htm
www.tadream.net/articles/historyofem/history.pdf
rateyourmusic.com/board_message/message_id_is_161668

Lähetä:

Elektronista musiikkia - nykymusiikkia - kokeellista musiikkia - avantgardea - ambientia - minimalismia - impressionismia - konemusiikkia - luokittelemattomia ääniä - sumeaa logiikkaa - maisemia - aikaa - tilaa - avaruutta.

Avaruusromussa tutkitaan elektronisen ja kokeellisen musiikin maailmankaikkeuden syntyä ja kehitystä, matkataan avantgarden maisemissa ja leijaillaan ambientin äärillä.

Avaruusromua poimii intergalaktisia äänisignaaleja historiasta ja nykyisyydestä, tekee tutkimusmatkoja kaukaisten horisonttien taakse, outoihin musiikillisiin maisemiin.

Avaruusromua toimittaa Jukka Mikkola - jukka.mikkola@yle.fi

Avaruusromun uusimmat kuunneltavat

Avaruusromua: Puhtaalta pöydältä, tyhjästä mielestä?
Avaruusromua: Kadonneessa maailmassa ja vähän muuallakin
Avaruusromua: Seikkailua maapallon pinnalla
Avaruusromua: Jupiteriin ja takaisin
Muualla Yle.fi:ssä