Keskiviikkoisin 27.12.2012 asti klo 22.05 - 23.05

Bollywood-hittejä ja Bangaloren äänimaisemia

Musiikkia intialaisista Bollywood-elokuvista esittää lontoolainen The Bollywood Brass Band. Konsertti on taltioitu Oslon Oopperatalosta. Ohjelman lopussa kuullaan Budhaditya Chattopadhyayn radiofoninen äänitaideteos, Eye Contact with the City. Teos on koostettu Etelä-Intiassa sijaitsevan Bangaloren kaupungin äänistä. Ohjelman toimittaa Miika Lauriala.

22:05 The Bollywood Brass Band, sol. Rafaqat Ali Khan

Lontoossa toimiva The Bollywood Brass Band -puhallinyhtye esittää Bollywood-elokuvien musiikkia sekä perinteistä intialaista musiikkia. Yhtye perustettiin v. 1992 Jabalpurista Intiasta kotoisin olevan Shyam Brass Bandin pohjalle. Yhtyeessä laulaa ja soittaa 10 muusikkoa, ja se esiintyy etupäässä häissä ja festivaaleilla. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu niin elokuvamusiikkia, bhangraa, qawwalia, Punjabin alueen kansanlauluja kuin häälauluja, jazzia ja tanssimusiikkia. Oslon oopperatalossa taltioidun konserttilevytyksen solistina esiintyy laulaja ja sovittaja Rafaqat Ali Khan.
http://www.eea.org.uk/bbb/

Kappaleet:

1. Maula Maula
Perinteinen suufilaulu 1200-luvulta, sov. Rafaqat Ali Khan.

2. Chura Liya Hai TumNe

3. Chaiyya Chaiyya
Juna-asemakohtaus elokuvasta Dil Se (1998)

4. Dhoom Medley
Samba-vaikutteinen bhangra-laulu elokuvasta Dhoom 2, kohtaus Rion karnevaaleilta. Sov. Kay Charlton.

5. Mera Pardesi
V. 1935 sävelletyn egyptiläisen laulajan Umm Kalthummin laulusta tehty dramaattinen sovitus elokuvaan Awaara (1950-luvun klassikkoelokuva). Sov. Sarha Moore.

6. Kehnde Ne Naina
Pakistanilaisen elokuvien playback-laulaja Noor Jehanin (The Queen of Melody) tunnetuksi tekemä kaunismelodinen laulu.

7. Kajra Re
Laulu esittelee Bollywoodin "kuninkaalliset": Amitabh, Abhishek ja Aishwayra Bachchanit. Laulu on ylistys Lord Krishnan lootuksen terälehtiä muistuttaville silmille. Sov. BBB ja Rafaqat Ali Khan.

8. Dum Dum Diga Diga
Playback-laulaja Mukeshin 1960-luvulla tunnetuksi tekemä hitti filmistä Chhalia. "Raj Kapoor singing in the Rain".

9. Gulabi Aankhen
Bollywoodin tyypillinen poplaulu jousineen ja torvineen. Pasuunasoolo: Dave Jago.

10. Gurh Nalon Iskh Mitha
Punjabilainen kansanlaulu yhtyeen ensimmäiseltä albumilta. Soolot: Jeff Miller, tuuba, Tom Allan, trumpetti, Jas Daffu, dhol, ja Dave Jago, pasuuna.

22:55 Budhaditya Chattopadhyay: Eye Contact with the City

Intiassa syntynyt säveltäjä Budhaditya Chattopadhyay opiskeli elokuvien äänisuunnittelua aluksi Kalkutan kansallisessa elokuvakoulussa ja jatkoi opintojaan Aarhusin yliopistossa Tanskassa, mistä hän valmistui maisteriksi v. 2009. Siitä lähtien Chattopadhyay on keskittynyt elokuvien äänisuunniteluun, äänitaiteeseen sekä erilaisiin äänen ja elävän kuvan yhdistäviin taidespektaakkeleihin.

Ohjelmassa kuultavan radiofonisen ääniteoksen, Eye Contact with the City, alkuperäinen versio syntyi ääni-installaatioksi videoprojektiin, jonka Chattopadhyay toteutti Bengalurun taiteilijaresidenssissä v. 2010. Säveltäjä asui Bangaloressa kolmen kuukauden ajan ja äänitti kaupungin äänia. Teos tutkii urbaanin ympäristön kasvua ja sen ilmenemistä äänimaisemassa. Materiaalina on kaupungin ääniä ja säveltäjän kirpputoreilta hankkimia nauhoja. Keskeisenä metodina ja kuulokulmana on hitaus - teos jäljittelee hidastetun videokuvan estetiikkaa. Teos on aiemmin esitetty Saksan yleisradion Klangkunst -sarjassa.
http://budhaditya.org/

Ke 11.4.2012 klo 22:05

Twitter

Etnon, jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla - konserttitaltiointeja eri puolilta Eurooppaa.

Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala. Kuva: Anne Hämäläinen/YLE

Toimittajina Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala.

Muualla Yle.fi:ssä