Keskiviikkoisin klo 22.05 - 23.05
Musiikillisia meditaatioita
Musiikkia kuunnellessa tuntuu usein siltä, että se vie kuulijansa johonkin tilaan. Musiikki ikään kuin luo tilan tai muuttuu tilaksi, jossa oleminen on tekemistä tärkeämpää. Tämä keskiviikkoilta vietetään erilaisten musiikillisten meditaatioiden, mietiskelyjen, maailmassa.
Musiikki on ajassa etenevä taidemuoto. Se on todellisimmillaan olemassa vain siinä hetkessä, kun sitä esitetään ja kuunnellaan. Kun tämä hetki on mennyt, myös musiikki on hävinnyt tai ainakin muuttanut pois siitä täydellisimmästä olomuodostaan. Tuossa hetkessä voi ajantaju hämärtyä ja vääjäämättömästi etenevä aika voi muuttua ajattomuuden tilaksi.
Mietiskelyn kautta tavoitellaan sellaisia oivalluksia, jotka eivät ole välittömästi esillä meidän rationaalis-käsitteellisessä todellisuudessamme. Tästä syystä mietiskelyjen sisältöinä on melko harvoin loogisesti eteneviä päättelyketjuja, vaan enemmän olemista, tuntemista ja erilaisia olotiloja. Muutosten tempo voi olla varsin hidas, sillä mietiskelijän ei tarvitse pitää kiirettä, kun mikään suuri oivallus ei synny hätäilemällä.
Musiikillisten mietiskelyjen tiloihin vievät Thomas Bloch, Antoine Hervé sekä Katherine Rawdon ja Elisabeth Davis.
Toimittajana Tommi Koskenheimo
Ohjelma on uusinta toukokuulta.
Lähetä:
Etnon, jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla - konserttitaltiointeja eri puolilta Eurooppaa.

Toimittajina Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala.


