Keskiviikkoisin 27.12.2012 asti klo 22.05 - 23.05
"The city wears a slouch hat" -- Viisi kaupunkiääniteosta John Cagen kunniaksi
John Cage täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Euroradion Ars Acoustica-ryhmä teki ohjelmia Cagen ensimmäisen radio-ohjelman inspiroimana. Syntyi kolmetoista teosta, joista illan Eksoottista Euroopasta-ohjelmassa kuullaan viisi. Jokainen ääniteos peilaa tekijänsä kotikaupungin ääniä: Dublin, Brno, Berliini, Tokyo, ja kuvitteellinen Fade City.
Vuonna 1942 Cage kirjoitti radiofonisen sävellyksen Kenneth Patchenin radiodramaan ”The city wears a slouch hat”, eli kaupunki pukeutuu lerppahattuun.
Teksti kuvaa ”The Voice”, eli Ääni-nimisen hahmon vaelluksia eri kaupungeissa. Joka paikassa läsnäoleva The Voice kuulee keskusteluja, puhelinsoittoja, kaupungin ääniä ja seuraa kohtauksia kaupunkilaisten elämässä.
Cagen ajatuksena oli upottaa teksti erilaisten kaupunkiäänien ja äänitehosteiden jatkuvaan virtaan. 250-sivuinen ääni-partituuri oli kuitenkin niin kunnianhimoinen, etteivät Columbia Radio Workshopin teknikot tuolloin 40-luvulla kyenneet sitä toteuttamaan. Loppujen lopuksi Cage kirjoitti paljon yksinkertaisemman sävellyksen kuudelle lyömäsoittajalle.
Alkuperäinen partituuri ”The city wears a slouch hat”-teokseen on kadonnut.
Tänään kuulemme viisi ääniteosta, jotka ovat syntyneet, kun tekijät kuvittelivat minkälainen Cagen teos olisi voinut olla.
Bernard Clarke: the he and the she of it (Irlanti)
Peter Graham: soft morning city lsp! (Tsekki)
Stella Luncke ja Josef Maria Schäfer: Recorded in passing (Saksa)
Hannes Strobl: tokyo tanka (Saksa)
Goran Vejvoda: Voice gone from Fade City (Ranska)
Toimittajana Eva Tigerstedt
Etnon, jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla - konserttitaltiointeja eri puolilta Eurooppaa.

Toimittajina Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala.


