Keskiviikkoisin klo 22.05 - 23.05
Yhteisönsä jättäneet
Kolme vahvaa naista, joille ei riittänyt se ympäristö, johon he syntyivät. Kunkin heistä oli päästävä laajempiin ympyröihin ja saatava uusia näkökulmia elämään ja musiikkiin.
Mauritanialainen laulaja-lauluntekijä Maalouma Mint el Meydah joutui heimonsa hylkimäksi, koska ei suostunut asettumaan siihen asemaan, joka oli muusikoille määrätty jo aikojen alussa. Hän halusi uskoa, että muusikolla on muitakin tehtäviä kuin oman heimon ja sen päälliköiden ylistäminen.
Yhdysvaltalainen pianisti Judy Lewis muutti elämänsä suuntaa useaan kertaan. Lupaavalle lapsitähdelle eivät konserttilavat riittäneet, vaan uutta suuntaa oli haettava uskonlahkosta Jerusalemissa, jossa vierähti kymmenen vuotta. Paluu muusikoksi aiheutti myös musiikillisen kriisin ja klassinen konserttipianisti oli tyytymätön kunnes löysi sen mitä oli koko ikänsä etsinyt.
Etelä-Afrikkalainen jazzlaulaja Tutu Puoane oli jo kouluikäisenä varma, että hänen tulevaisuutensa ei ole kotimaassaan vaan kaukana maailmalla, ja matkalippuna hänellä tulisi olemaan oma lauluääni. Nyt yli 30-vuotiaana hän elää unelmaansa todeksi.
Toimittajana Tommi Koskenheimo.
Lähetä:
Etnon, jazzin ja nykymusiikin rajapinnoilla - konserttitaltiointeja eri puolilta Eurooppaa.

Toimittajina Eva Tigerstedt ja Miika Lauriala.


