Tiistaisin klo 19.03 - 20.30
Leukakanteleita, JuuriJuhlan taikaa ja nuoria taitajia Ylen studiossa
Tšuvassiassa soittotekniikka eroaa suomalaisesta. Sammutustekniikkaa ei käytetä, vaan kanteletta näppääillään ylöspäin, sammuttamatta sointia. Hohka ja Wimme yhtyeineen tarjoavat makupaloja JuuriJuhlasta. Vuoden nuoret pelimannit eli sisaarukset Venla-Vanamo ja Sampo-Elias Asikainen vierailevat Ylen musiikkistudiossa.
Kuntelijoiden etnotoiveet soivat taas kevätillassa
Illan toiveina soivat yhtälailla kestohitit kuin uudemmatkin kappaleet.
Juontajina olivat Sirkka Halonen ja Amanda Kauranne ja illan sunnitelusta vastasi Juhani Näreharju.
Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
Ukrainan kanteleet vievät muinaistarujen jäljille. Dirk Powell valloitti juhlayleisön aidolla ja konstailemattomalla musisoinnillaan. Uutuuslevyjen kattaus on maistuva runsaudensarvi moneen makuun.
Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
Kanteleen kielin -ohjelmasarjassa kuullaan Ales̀ Chumakoǔn ajatuksia valkovenäläisten kanteleesta ja sen asemasta hänen kotimaassaan sekä tietenkin hänen rakentamansa kanteleen ainutlaatuista ääntä. Kuuntelijoiden toiveissa soivat niin uudet sävelet kuin arkistojen aarteetkin. Eurofolkin vie ensin Jakutiaan ja sieltä Norjaan.
Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
Pelimanniriemua Vapun kunniaksi. Kanteleen kielin matkaa tataarien kanteleen jäljillä. JuuriJuhlan konsertit tarjoavat tänään Hohkan nuorta energiaa ja Wimmen sekä hänen yhtyeensä maalauksellisiä ja vahvoja äänimaisemia.
Etnotoiveita eetterissä kevätlintujen keralla
Tule mukaan ja toivo omaa kansanmusiikkisuosikkiasi. Toiveesi voit soittaa tuttuun numeroon:
09 / 144800.
Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00 ja runsaan kahden tunnin suora lähetys alkaa klo 19.03.
Illan juontajina ovat Suomen Kansanmusiikkiliiton toiminnanjohtaja, pelimanni Päivi Ylönen-Viiri sekä toimittaja Sirkka Halonen.
- Kanteleita maailmalta levyuutuuksien molemmin puolin
Puolalainen jousikantele on varmasti monille täysin tuntematon soitin, mutta ei enää tämän illan ohjelman jälkeen. Kansanmusiikkiuutuuksien herkkutarjotin sisältää tuttuun tapaan rikkaita makuja.
Virolainen kanteletaiteilija, Anna-Liisa Eller vieraili Ylen musiikkistudiossa alkuvuodesta. - Liettuan kanteleita, puolalaista taiturointia ja musiikkitoiveita
Kanteleen kielin -ohjelmasarjan kahdeksannessa osassa vierailemme Liettuassa, Kaunasin Povilas Stulgasin kansansoitinmuseossa. Wolosi & Lasoniowie kuuluu Puolan uuden kansanmusikkiliikkeen ehdottomiin kärkinimiin. Kuntelijoiden toiveissa monia ikihittejä.
- Marilaisia kantelesointeja sekä pelimanniriemua Samuelin Poloneesista
Kanteleen kielin -ohjelmasarjan seitsemännessä osassa matkaamme Marinmaan pääkaupunkiin
Joškar-Olaan ja tutustumme monitoiminaiseen Marina Albertovna Eltemerovaan. Samuelin Poloneesissa kohtasivat taas sadat pelimannit sekä lukuisat eri tyylit. - Kuuntelijatoiveita kevään kohinoihin!
Toivo omaa etnosuosikkiasi ja soita tuttuun numeroon: 09 / 144 800 kun Kansanmusiikin sävel on vapaa klo 21.15 saakka.
- Venäläisiä kanteleita, pelimannien juhlaa ja ajankohtaista Oulun kaupunginteatterista
Tällä viikolla tutustutaan venäläisten rikkaaseen kantele-kulttuuriin. Suomen Kansanmusiikkiliiton vuotuinen suurtapahtuma, Samuelin Poloneesi juhli 40-vuotista taivaltaan komeasti satojen pelimannien voimin. Ohjaaja Tommi Auvisen ja muusikko Sari Kaasisen säveltämä yhteistyön tulos, kansanmusikaali Kilpakosijat tulee ensi-iltaan Oulussa maaliskuun viimeisenä päivänä.
- Kantelesointeja Latviasta, levyuutuuksia ja toivekappaleita
Kanteleen kielin – ohjelmasarja vierailee viidennessä osassaan kanteleklubilla Latviassa. Amanda Kauranne tarjoilee taas uutuuslevyjen makupaloja. Kuuntelijoiden toiveet päättävät illan.
- Kanteleen kielin, Eurofolkin rytmein ja Mustarastaan siivillä
Juri Mugatšev haltioituu vepsäläisen kanteleen soitosta. Slovenia on vahvan ja rikkaan lauluperinteen maa. Perinteiset espanjalaistanssit soivat uusina sovituksina. Mustarastaan ohjelmiston pääpaino on hengellisessä folkissa eli gospelissa sekä irlantilaisessa kansanmusiikissa.
- Kalevalan päivään etnotrokeeta toiveiden tahdeilla
Kansanmusiikin sävel on vapaa 09/ 144 800.
Puheluita aletaan ottaa vastaa klo 18.00 ja suora lähetys kestää 19.03 - 21.15. Illan juontajina ovat Sirkka Halonen ja muusikko Petri Prauda. - Krezin taikaa Udmurtiasta, kielisoitinsäihkyä ja karjalaista nykykansanmusiikkia
Krezin noidutut kielet lumosivat aikanaan professori-soitinrakentaja Sergej Kungurovin, jota pidetään syystä Udmurtian kanteleen pelastajana. Päivi Hirvosen ja Paavo Kettusen vahva musisointi kulkee vaivatta saman hengityjsen tahdissa. Kiulun musiikkityyli ei tunne rajoja.
- Hiljaisen musiikin voimaa, uutuuksia ja mestarisoittoja
Kanteleen ja kitaran sointikentät houkuttelavt mukaan meditatiiviseen ja kiireettömään musiikkiin Tuule Kannin ja Jaak Sooäärin seurassa. Uutuslevyjen runsausdensarvi jatkuu. Pelimannitalon Mestarinsoitot ovat Kaustisen kansanmusiikkijuhlien muhevaa ruisleipää.
- Kantele palaa!
Kantele palaa - on tämän vuoden kansanmusiikkiteeman iskevä tunnus. Juhlavuoden aloitus käynnistyy komeasti Kanteleen kielin -ohjelmasarjalla. Lue lisää oheisen luukun takaa. Saamelaisten eilistä kansallispäivää ja uutta kulttuurikeskus Sajasta juhlistetaan Wimmen joikaamalla Porolla. Sveitsiläisduo on konserttilavalla Eurofolkissa.
- Härkäviikkoihin hilpeyttä kuuntelijoiden etnotoiveilla!
Soita sinäkin numeroon 09/144 800 ja toivo omaa koti- tai ulkomaisen kansanmusiikin levysuosikkiasi. Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00. Suora lähetys alkaa tuttuun tapaan klo 19.03 ja kestää 21.15 saakka.
Sähköpostitoiveita otetaan vastaan maanantaihin saakka. Osoite: yle.kansanmusiikki@yle.fi - FolkForumin tiukkoja kannaottoja ja Folklandian lumoa
Kantele palaa! - siinä vuoden vauhdikas kansanmusiikkiteema kiteytettynä. Ministeriön suunnitelmat leikkaisivat 2/3 kansanmusiikin koulutuksesta Suomessa. FolkFoorum- seminaarissa pohdittiin toimenpiteitä, joilla perusteettomat supistuksesitykset peruttaisiin. Folklandialla risteili vanhaan tapaan täyslaivallinen eli noin 3000 kansanmusiikin rakastajaa, yhtälailla alan harrastajia, ammattilaisia, soittajia, laulaja ja tanssijoita.
- Koplan ja Tallarin uutuuksia sekä kroatialaista perinnettä Eurofolkista
Lähetyksessä soivat tänään niin ensikertalaisen eli Koplan kuin pitkän linjan tekijän, Tallarin uutuudet joulukuulta. Kroatilaianen Kristali tuo Pohjolan viimaan Etelän lämpimät sävelet ja laulut.
- Levyuuutuuksia ja unkarilaista vauhtia ala Cimbaliband
Uutuslevyesittelyssä soivat musiikit yhtyeiltä T for three, Alavuden Kaksiriviset, Outi Pulkkinen, Kaskikuusen kansanpelimannit, Hohka ja Maria Kalaniemi & Timo Alakotila -duo.
Cimbalibandin konstailematon ja taiturimainen musisointi tempaa mukaansa. - Arkistohelmiä ja Pohjoismaiden pelimannimestareiden kilpasoittoja
Kuuntelijoiden toiveissa monia kestosuosikkeja. Pohjoismaiden pelimannimestaruuksista kilpailtiin kolmessa sarjassa. Voiton yhtyesarjassa toi Suomeen Hohka. Finaaliin ylsi myös omassa sarjassaan laulaja-kantelisti Maija Kauhanen. Muut Suomen osallistujat olivat: Haka, Helsingin pelimannit, Kopla ja Pauliina Pajala.
- Soivia joulukortteja ympäri Euroopan ja Luojan virren tarinaa
Soivat kansanmusiikkikortit tervehtivät meitä tänään seuraavista maista: Valkovenäjä, Kypros, Saksa, Islanti, Kroatia, Norja, Tsekki, Sveitsi, Ruotsi, Espanja, Latvia, Romania, Moldova, Serbia ja Iso-Britannia.
Tervehdysten puolessa välissä perehdymme vanhaan Luojan virteen. - Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta
Käväisemme Euroopan Yleisradioliiton soivan postikorttikansion seurassa neljän maan jouluisissa kansanmusiikkimaisemissa. Kohteinamme ovat Itävalta, Puola, Bulgaria sekä Viro.
- Kilikelloja ja etnotoiveita
Joulun odotusta siivittävät kuuntelijoiden koti- ja ulkomaiset kansanmusikkitoiveet.
Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00 numerossa: (09) 144 800.
Myös sähköpostiotse voi toivoa maanantaihin 19.12. saakka. Muistattehan laittaa mukaan myös oman puhelinnumeronne!
Osoite: yle.kansanmusiikki@yle.fi - Romanimusiikin riemua ja Algerian bluesia Etnosoista!
Mestarikansanlauluja Hilja Grönfors on suomalaisen romanimusiikin keskeinen taiteilija, perinteen tallentaja ja heimonsa kulttuurilähettiläs. Kamel El Harrachin ja hänen yhtyeensä musiikki toi kuultavaksi meillä harvoin esitettyä Algerian chaábi-perinnettä.
- Levyuutuuksia ja tsekkiläistä vauhtia Eurofolkista
Levyesittelyssä uusia kiekkoja yhtyeiltä Sakari Kukko & Humbalax, Puukenkki, Airin Spelarit, Histan veisaajat, Kaivama, Blink ja Hilja Grönfors & Latso Dzinta. Perinteiset paimensävelmät soi uusin sävyin nuorten tsekkiläisten Bezobratsin musiikissa.
- Murhaballadeja historiasta ja muustakin sekä toivekappaleita
Vahva annos hisoriallisia ja uusiakin balladeja tiheätunnelmaisessa kokonaisuudessa. Kuuntelijoiden toiveet pehmentävät balladisukelluksen hurjia tuntoja.
- Ylen arkistojen aarteita ja Bulgarian vahvaa nykyperinnettä
Entisajan palvelusväen vapaaviikolla on lukuisia nimiä ja sitä vietettiin marraskuun alussa kaikkialla Suomessa kuin karnevaaleja ikään. Bogdan-trion musisoinnissa kohtavaat vanhat perinteet ja uudet tuulet hienoin ja moni-ilmeisin rytmein sekä sävyin. Laulut ovat milloin kiihkeän kaihoisia tai villin tanssillisia.
- Kylmä hiipii mutta Etnotoiveet lämmittävät eetterissä
Soita oma toiveesi tuttuun numeroon: 09 / 144 800 kun Kansanmusiikin sävel on vapaa. Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00 ja suora lähetys alkaa klo 19.03 ja loppuu klo 21.15.
Illan juontavat muusikko Matti Kontio ja toimittaja Sirkka Halonen. Suunnittelusta vastaa Juhani Näreharju. - Levyuutuuksia ja Kuuntelijoiden toiveita
Kansanmusiikin uutuuslevyjen runsaudensarvi jatkuu. Kuuntelijoiden toiveissa vanha ja uusi sekä koti- ja ulkomainen perinne vuorottelevat.
- Kansanmusiikin isompi ilta on rajaton riemu!
Helsingin Musiikkitalo muuttuu kansanmusiikin näyteikkunaksi. Suorat lähetykset paikan päältä Yle Radio 1:ssä ja striimaus nettisivuilla:
yle.fi/klassinen
Tervetuloa nauttimaan myös Jatkojen tunnelmasta Radiossa, jossa lähetys kestää klo 21.15. saakka. - Enfosta Kansanmusiikin isompaan iltaan Helsingin Musiikkitalossa
ENFON eli European Network for Folk Orchestras -projektin konsertti nosti Helsingin Musiikkitalon Sonore-salin tunnelmat huikeisiin mittoihin. Kansanmusiikin isompi ilta 8.11. Musiikkitalossa on lukuisten järjestäjätahojen suuri voimannäyttö.
- Kuuntelijoiden etnotoiveet täyttävät eetterin
Puhelinlinjat aukeavat kuuntelijoiden toiveille klo 18.00 ja toiveita otetaan vastaan noin klo 20.45 saakka.
Tuttu numero on: 09/ 144 800.
Illan vierailevana juontajana on toimittaja-muusikko Mari Koppinen. - Ainot ja Reinot liikekannalla, Eurofolkkia ja levyuutuuksia
Perjantaina 21. lokakuuta Oulun kaupunginteatterin Vinttikamariin kantaesitettäväksi tuleva Aino ja Reino on yhteistyön tulos. Kampiliira ja vahva laulu sulautuvat saumatta yhteen Ajvar & Sterz -duon musisoinnissa. Amanda Kauranne tarjoilee puolen tunnin kattauksn uusita kansanmusiikkilevyiltä.
Kuuntele ohjelmassa lähetetty juttu Aino ja Reino -näytelmästä - Toiveita ja Tsuumin huumaa Kaustiselta
Kuuntelijoiden toiveissa hiukan vanhaa ja paljon tämän päivän tallenteita. Tsuumi Sound System konsertoi tämän viikon keskiviikkona Helsingin Musiikkitalolla Black Boxissa. Esimakua yhtyeen meiningistä pääsee nyt nauttimaan viime kesältä.
- Levyuutuuksia ja laulun hurmaa Kroatiasta
Tällä kertaa kansanmusiikin uutuuslevyjä esitellään yhtyeiltä Yläsiirtola Ramblers, Reinholds, Jimmy Träskelin, Simo Westerholm ystävineen, Suden aika ja Désirée Saarela. Kroatian klapa-perinne soi vahvana ja kirkkaana miesten äänillä.
- Puhtia Etnoaalloilla
10-vuotistaivaltaan juhliva Puhti-duo alias Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles toteuttavat kansanmusiikin toiveitanne suorassa lähetyksessä. Puhelinlinjat aukeavat jo klo 18.00 tutussa numerossa: 09 / 144 800
- Festivaaliriemua menneeltä kesältä
Jousien säihkettä, rakastettua kaustisohjelmistoa sekä nuorten kantelevoimaa. Siinä kolmen festarin antia. Esiintyjinä ovat ruotsalainen Nordic, Kaustisen Hääkuoro, joht. Arto Anttila ja Tallari sekä Ponsi-kanteletrio.
- Toiveita, ajankohtaista sekä levyuutuuksia
Kesäisiä ja kaihoisia sävelmiä kuuntelijoiden toiveissa. Punaisen Ristin Nälkäpäivä -konsertti Savoyssa ja Kantele -teema Helsingin Musiikkitalossa. Syyskuun levyuutuuksissa musiikki raikaa yhtyeiltä Polka Chicks, Suo, Som folk, Henxelit, Duo Hirvonen & Kettunen ja Haka.
- Linnan muurit ja satama soivat kahdella Eurofolklavalla Kroatiassa
Opatijan vanha kylpyläkaupunki meren äärellä tarjosi aurinkoiset puitteet Euroopan Yleisradioliiton 32. nykykansanmusiikkijuhlalle eli Eurofolkille. Yleä ja Suomea edusti Polka Chicks, joka konsertoi tunnelmallisella satamanäyttämöllä meren äärellä.
- Kuuntelijoiden toiveita ja kirkkoholvien kaikuja
Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä ja jotain lainattua! Tuo perinteinen morsiusasu sopii oivasti tämänkertaisiin kuuntelijatoiveisiin. Espoon tuomiokirkon holvit soivat helmeilevästi ja monisävyisesti Nordik treen musiikin myötä.
- Elokuun illassa soivat kuuntelijoiden etnotoiveet
Soita sinäkin ja toivo omaa toivekappalettasi kaikkien kuultavaksi. Puheluita aletaan ottaa vastaan tuttuun tapaan jo tuntia ennen lähetyksen alkua numerossa 09-144 800.
- Kansanmusiikin euroviisut ja JPP Kaustisella
Ohjelmassa kuullaan Euroopan yleisradioyhtiöiden Svetozar Strancina Grand Prix -kansanmusiikkikilpailun satoa. Nauhoitekilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi eurooppalaista kansanmusiikkia, edistää kansanmusiikin tuotantoa ja kansainvälistä levitystä. Kilpailuun lähetettyjen nauhojen kuuntelu pidettiin tämän vuoden maaliskuussa Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa.
- Kaustisen konsertteja: Erkki ja tytöt, Ethno in Transit ja Perinnearkku ry:n jamipolskakilpailu
Kaustisen pelimannitalolta taltioiduissa konserteissa soi Perhojokilaakson kanteleperinne, kansainvälinen etnoräime ja uusi suomalainen polska. Hatusta kiinni ja menoksi!
- Nordic designia, munniharppusooloa ja kanteletaidetta
Heinäkuun festivaalihellettä muistellaan Haapavedeltä ja Rääkkylästä. Anna-Liisa Ellerin kanteletaide lumoaa. Olli Kari pakinoi viisaita sanoja avoimesta musiikkikulttuurista.
- Kuulumisia Karjalan Tasavallasta, Kveenien jäljillä ja kanteleen helinää
Suomalaisugrilaiset sävelet soivat heinäkuun illassa. Ruija-trio kuljettaa Kveenien perinteen pariin. Maija Kauhasen suuri rakkaus on Saarijärven kantele.
- Uutuuksia, kanteleen helinää ja mestarisoittoja
Levyuutuuksissa laaja kattaus suomalaisafrikkalaisesta etnosta vuoden 1963 Euiroviisuvoittajaan eli Tanssilauluun ala Freija. Kanteleella menee hyvin ja taitajien joukossa on myös nuoria miehiä. Huuliharpun mestaripelimanni Harry Wessman on hienostunut tyylitaituri.
- Lauantaisaunan huumaa Kaustiselta
Festivaaliareenalle luvataan juhlaohjelmassa 360 astetta kun musiikillisen saunan lämmittää kaustislainen Antti Järvelä ystävineen. Areenalla mm. Aili Järvelä, Maria Kalaniemi, Eero Raittinen, Rautakoura, kaustislainen houseband ja kööri sekä monia yllätysvieraita.
- Kaustisen tunnelma vie mukanaan!
Spontaanit jamit, workshopit ja nuotiomusisointi ovat palanneet kunniaan Kaustisen juhlilla. Moni-ilmeisen ja -tyylisen konserttitarjonnan rinnalla soi rikkaasti koko musiikin kirjo.
- Kaustisella kivetkin soi!
Areenalta Iholle, siinä Kaustisen uuden sukupolven kokoaman juhlakattauksen puitteet. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä – siinä määritelmä, joka sopii hienosti 44. festivaalin ohjelmatarjontaan.
- Kihaus Folk soi kesäillassa
Kesätapahtumaperinne alkoi Pohjois-Karjassa, Rääkylässä jo 1970 -luvulla Heinähuvan merkeissä. Kihaustakin juhlitaan jo 20. kerran!
Suorassa lähetyksessä nautitaan makupaloja perjantain ja lauantain monipuolesta konserttitarjonnasta. - Paljon toiveita ja festivaalimakupaloja viime kesältä
Karjalan kunnailta kaukomaille ja paljon muuta siltä väliltä Kuuntelijoiden toivekonsertissa. Kihaus Folk ja Kaustinen mallia 2010 vielä kerran ennen uusien festareiden alkua. Konserttilavalla musisoivat Hot'n Tot, Eskon Kisällit, jotka myös Rääkkylän pelimannien nimellä tunnetaan sekä Burlakat.
- Helteen ja Folkin huumaa Haapavedellä
Pohjois-Pohjanmaan yöttömässä yössä kohtaavat niin maailmat kuin musiikkityylitkin, ranskalaisesta harmoonisesta laulusta kalevalaiseen runolauluun, perusfolkista fuusioetnoon, nappulapelimanneista kokeneisiin tekijöihin jne. jne.......
- Kisasoittoja ja festivaalimakupaloja viime kesältä
Pelimanniyhtyeiden SM-kisa pidettiin Sepän Soitossa, Mäntsälässä 7.5. Voittoisat ryhmät musisoivat tuoreeltaan kansanmusiikin illassa ja tänään kuullaan kaikkien sarjojen muita esiintyjiä. Kihaus Folkista ja Kaustisen festivaaleilta lähetetään menneen kesän satoa ennen kuin uudet juhlat taas kohta alkavat.
- Muusikoita Suomesta
Ennen muuta muusikko – maahanmuuttajamuusikoiden tarinoita Suomesta. Haastatteluja ja musiikkia Maailman musiikin keskuksen toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkaralta, senegalilaiselta kitaristilta Libasse Sallilta, kosketinsoittaja-puhallinsoittaja Sakari Kukolta, somalialaiselta Peace and Love Bandilta ja iranilaiselta tanburinsoittajalta Marouf Majidilta. Äänitetty kevaalla 2011. Lisäksi viimekesäisen Haapavesi Folkin satoa: Emma Viljanen-Laurmaa, Johanna Juhola ja Timo Alakotila, Freilach mit Kneidlach ja Rönsy.
- Kesän riemua etnotoiveiden tahdeilla
Toivo omaa suosikkiasi ja soita tuttuun numeroon:
09 / 144 800
Linjat aukeavat klo 18.00 ja tervetulleita ovat yhtälailla koti- kuin ulkoamaisetkin kansanmusiikkitoiveet.
Toiveita voi lähettää myös sähköpostitse 13.6. saakka: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Muistattehan laittaa toiveeseen mukaan myös puhelinnumeronne. - Kantele-talo Petroskoissa sekä levyuutuuksia
Kantele-talo Karjalan Tasavallassa, Petroskoissa, ei ole mikä tahansa talo. Se kätkee juuri remontoitujen seiniensä sisään palan entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän historiaa. Samalla se on myös tunnetun Kantele-yhtyeen koti. Amanda Kauranteen kokoama uutuslevyjen kattaus tarjoilee monenlaisia makupaloja perinteisestä tämän päivän etnoon.
- Kanteleiden riemujuhlaa vailla vertaa!
Kansainvälinen kanteletapahtuma ja -kilpailu kaikkine oheistoimintoineen oli viime viikonloppuna todellinen suurmenestys. Kilpailuun osallistui ennätysmäärä nuoria kanneltajia. Sibelius-Akatemian suuressa salissa pidetty päätöskonsertti salintäydelle yleisölle osoitti vakuuttavasti sen, että kanteleella menee hyvin!
- Levyuutuuksista Eurofolkkiin
Kansanmusiikiin uutuuslevyjä ilmestyy tiuhaan tahtiin. Kuukauden kattaus tarjoaa värikkään tyylikavalkadin. Eurofolk-lavalla kohtaavat uudet ja perinteisemmät etnosävelet Itävallasta sekä Virosta.
- Mestaripelimanni Heikki Lahti toiveita toteuttamassa
Keväinen etno täyttää eetteerin kun Kansanmusiikin sävel on vapaa. Toiveita voi alkaa soittaa jo klo 18.00 tuttuun numeroon: (09) 144 800. Suoraa lähetystä ovat juontamassa mestaripelimanni Heikki Lahti sekä toimittaja Sirkka Halonen.
- Pelimanniyhtyeiden Suomen mestareista skotlantilaiseen folkenergiaan
Pelimanniyhtyeet kisasivat viime lauantaina Mäntsälän Sepän Soitossa Suomen mestaruudesta kolmessa eri sarjassa. Ukrainalainen Kralytsia tarjoaa harvinaisen kattauksen maansa vanhaa perinnettä. Nuorten miesten Lau-triolta ei vauhtia ja tunnetta puutu.
- Runsas kattaus toiveita sekä monitoimipelimannin lähikuva
Kuunteljoiden toivekonsertin tyyliskaala on laaja. Satakunnan pelimanniyhdistyksen puheenjohtaja musisoi mm. Pömpelissä.
- Kuunkuiskaajien ja Svängin hurmaa JuuriJuhlassa
Aitiopaikoilla pääsee nauttimaan Kuunkuiskaajien tutuista hiteistä sekä myös uusista kappaleista. Herrasmiesten huuliharppumagiaan istuvat hyvin niin Chopinit, omat kappaleet kuin traditkin.
- Pelimanniriemua ja suomenruotsalaista koulutusasiaa
Suomen Kansanmusiikkiliiton vuotuinen suurtapahtuma, Samuelin Poloneesi järjestettiin jo 40. kerran. Tapahtumaa isännöi ensi kertaa Itä- Savon kansanmusiikkiyhditys Savonlinnassa. Eurofolk-piipahdus vie vartiksi Belgiaan. Muusikot Marianne Maans ja Jenny Wilhelms vierailevat studiossa kertomassa suomenruotsalaisen Lirarana-koulutushankkeen tämänhetkisestä tilanteesta.
- Etnotoiveet soivat kevätillassa
Jouhikkovelho, laulaja Pekko Käppi sekä Sirkka Halonen toteuttivat kuuntelijoiden toiveita yli kahden tunnin ajan.
- Kanteleiden helinää, kisavoittajia Bratislavasta sekä levyuutuuksia
InSound -duon ohjelmisto koostui tällä kertaa omista sävellyksistä. Joka toinen vuosi pidettävään Svetozar Stracina Grand Prixiin Slovakiassa, Bratislavassa osallistuivat maaliskuussa 19 maan kansalliset Radioyhtiöt. Kansanmusiikin uutuuslevyjen kattauksen tarjoilee Amanda Kauranne.
- JuuriJuhla ja Vilda Rosor Live!
Maria Kalaniemi trioineen vie kuulijat suomenruotsalaisen musiikkimaiseman sydämeen Lagstad Hembygsgårdin tunnelmallisessa koulurakennuksessa.
- Toivotut kansanmusiikkihelmet kimmeltävät Kevätauringon lailla
Soita oma etnotoiveesi numeroon: (09) 144 800. Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00. Illan juontajina ovat musiikkitieteilijä Tove Djupsjöbacka sekä Sirkka Halonen. Ohjelman suunnittelusta vastaa Juhani Näreharju.
- Virolaisen nykykansanmusiikin juhlaa
Viron nuoren polven folkliikkeen valovoimaisimpiin muusikoihin kuuluu laulaja-multi-instrumentalisti Mari Kalkun. Kansanmusiikin maisteri Anneli Kont-Rahtolalla on työkenttänään niin Viro kuin Suomikin.
- Samuelin Poloneesi valloitti Savonlinnan
Suomen Kansanmusiikkiliiton talvikauden päätapahtuma kiertää vuosittain eri paikkakunnilla. Alan harrastajat ja ammattilaiset eri puolilta Suomea kokoontuvat nyt ensi kertaa Savonlinnassa. 40 vuotisjuhliaan viettävä tapahtuma järjestetään yhteistyössä Itä-Savon kansanmusiikkiyhdistyksen kanssa. Katalonian tuliset ja rytmikkäät sävelet tarjoavat illan päätteeksi aitiopaikan kesäiseen Euroolkkiin.
- Toiveita ja mestareita
Kuuntelijoiden toiveissa soivat yhtälailla vanhat aarteet kuin uudemmatkin helmet. Mestariparaati on yksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kohokohdista.
- Levyuutuuksia ja moldovalaista ilotulitusta
Uusien kansanmusiikkilevyjen anti on riemukas kattaus vanhaa ja uutta. Moldovan rytmit vievät mukanaan.
- Taas on aika toivoa!
Suomen Kansanmusiikkiliiton vt. toiminnanjohtaja, muusikko Sirpa Lahti ja Sirkka Halonen toteuttavat kuuntelijoiden toiveita.
Voit lähettää toiveesi nyt myös sähköpostilla 21.2. mennessä: yle.kansanmusiikki@yle.fi - Muisteloita, kanteleita ja reelin hurmaa
Matti Valtteri Lehtisellä on takanaan pitkä pelimannitaval, joka jatkuu toimeliaasti entiseen malliin. Kanteleuutuudet helisevät viiden nuoren naisen voimalla. Ainslie & Hendersson tarjoaa vauhdikkaan, skotlantilais-irlantilaisen kattauksen.
- Uutuuksia ja Chizentelen huumaa
Uutuuslevyjen runsaundensarvi aukeaa taas. Maaiman Musiikin Keskuksen järjestämä Etnosoi! on Suomen vanhin maailmanmusiikkifestivaali.
- Pelimannin taipaleelta kanteluutuuksiin ja kuuntelijatoiveisiin
Pukinsarven tröötöttäjä Matti Valtteri Lehtinen on ehtinyt moneen menoon. LuoMukanteleissa on voimaa. Kuuntelijoiden toiveet soivat uutta ja vanhaa.
- Härkäviikot hellittävät etnotoiveilla
Talven tuiskuja pehmentävät mukavasti Kuuntelijoiden toiveet suorassa puhelintoivekonsertissa Kansanmusiikin sävel on vapaa. Toiveita ovat toteuttamassa kanneltaja Timo Väänänen ja Sirkka Halonen. Illan suunnitelusta vastaa Juhani Näreharju.
Puhelinnumero on: (09) 144 800 Soittaa voi jo klo 18.00 alkaen. - Folklandian huumaa
Höyrypäät ja mopopojat -siinä Folklandialla julkistettu vuoden kansanmusiikkiteema. Vauhdikas teema viittaa musiikin ja tanssin tallentamiseen ja erityisesti professori Erkki Ala-Könniin (1911-1996), jonka juhlavuotta nyt vietetään.
- Yleuutuuksien mahtavan paketin kruunaa valkovenäläinen kattaus
Ylen M2 -studiossa Pasilassa oli syksyllä vilskettä. Perinteistä, valkovenäläistä ohjelmistoa on harvoin tarjolla.
- Uutuuksista perinteen juurille
Uuden vuoden saatteeksi soivat tuoreiden uutuslevyjen sävelet. Konstan perilliset -konsertissa esiintyivät Kaustisen eri kylien pelimannit.
- Muistosoitto edesmenneelle Simo Westerholmille sekä toiveita ja jouluisia tervehdyksiä ympäri Euroopan
Kansanmusiikkin monipuolinen tekijämies, Simo Westerlholm (5.5.1945 - 23.12.2010) on poissa. Jouluisia postikortteja edeltävät Kuuntelijoiden toiveet.
- Kilikelloja ja etnotoiveita joulun odotuksessa
Joulun odotusta siivittävät kuuntelijoiden koti- ja ulkomaiset kansanmusikkitoiveet.
Puhelinlinjat aukeavat klo 18.00 numerossa: (09) 144 800. - Toiveita, jouluisia tervehdyksiä Euroopasta ja kisatunnelmaa
Kuuntelijoiden toiveissa monia harvinaisuuuksia. Joulupostikortit tuovat terveiseisiä Keski-Euroopasta. Konsta Jylhä -pelimannikisa pidettiin viime kesänä ensi kertaa. Tänään kuullaan kisan vapaan sarjan mitalisteja.
- Äänten taikaa elävänä ja tallennettuna
Piskun kulttuurikirkko tarjosi huiman matkaan äänen ja liikkeen kokonaiselämykseen, kun Suomussalmi-ryhmä vietti 20-vuotisjuhliaan. Uusien äänilevyjen tarjoama musiikkikirjo on rikassävyinen etnokattaus vailla vertaa.
- Taas on aika toivoa etnon aarteita!
Illan juontajina ovat muusikko Pia Rask sekä toimittaja Sirkka Halonen.
Kuuntelijatoiveita otetaan myös sähköpostitse. Muistattehan laittaa mukaan oman puhelinnumeronne!
Osoite on: yle.kansanmusiikki@yle.fi
- Toiveita, ruotsalaissvengiä ja uusia studionauhoituksia
Kuuntelijatoiveissa monia harvinaisuuksia. Ruotsalaisen viulismin huiput ja lyömäsoittimet - siinä Rhytm of Sweden -yhtyeen ainutlaatuiset elementit. Ylen musiikkistudiossa soittimiensa mestarit Matti Rantanen sekä Eija Kankaanranta.
- Etnsoi! suorana lähetyksenä Savoy-teatterista
Akustinen Afrikka tarjoaa maailmanmusiikin kirkkaita tähtiä.
Suorassa lähetyksessä musisovat malilaiset Habib Koite ja Afel Bocoum sekä Oliver Mutukudzi Zimbawbwesta. Mukana on myös Acoustic Africa -projektin muita taitajia. - Lokakuun illassa soivat etnotoiveet
Taas on koti- ja ulkomaisten kansanmusiikkihelmien aika, kun radioaalloilla soivat kuuntelijoiden toiveet. Soittaa voi klo 18.00 lähtien ja numero on: (09) 144 800
- Sydämen lävistävää laulua, pelimannien kilpasoittoja sekä Etnosoita!
Suomalais-ugrilaista äänten voimaa ja lumoa Mordvasta. Pelimanniyhtyeiden SM -kisa oli kaikenikäisten pelimannien kohtauspaikka. Maailman Musiikin Keskuksen Etnosoi! juhlistaa keskusen 30-vuotista taivalta.
- Eurofolkista Nordtradiin Riiassa
Docuku soittaa ja laulaa etnoa murteellisen nimensä mukaisesti vauhdilla ja energisesti, mutta ei pelkää lyyrisiäkään sävyjä. Vuosittaisessa tapaamisessa hioutuu uusia perinnepolkuja Baltian ja Pohjoismaiden nuorten kansanmuusikoiden työpajassa.
- Toiveista kisatunnelmiin
Kuuntelijatoiveissa soivat vanhat suosikit. Helsinki Klezmer -festivaali alkaa keskiviikkona. 1. Konsta Jylhä -kilpailu heinäkuussa oli menestys.
19.03 Kuuntelijoiden toivekonsertti. Toiveet osoitteella: YLE, Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio tai sähköpostilla: yle.kansanmusiikki@yle.fi.
- Levysadonkorjuu
Kevään ja kesän uutuuslevyjen esittelyä. Makoisan potpurin
raaka-aineina ovat ainakin huuliharppu, viulu ja Konsta Jylhä.
Mausteet tulevat maailmalta. Irlantilaista viulismia esittelee Fidil. - Lehdet leijailevat etnotoiveiden tahdeilla
Syksyn pimenevässä illassa soivat taas kuuntelijoiden etnotoiveet. Soita sinäkin ja toivo omaa koti- tai ulkomaisen kansanmusiikin suosikkiasi kaikkien kuultavaksi.
- Reelin hurmaa ja juurevaa pelimannimeininkiä
Reel Around the North Sea -kokonaisuus kuljettaa meitä Pohjanmeren ympärysvaltioissa huippumuusikoiden vauhdikkailla tahdeilla. Vihdin pelimannit tarjoavat juurevaa soittoa Uudeltamaalta.
- SM- kilpasoittoja ja latvialaista etnoa
Pelimanniyhtyeiden SM -kilpailut onnistuivat kesäkuun alussa mainiosti ja Mäntsälään saapui 14 yhtyettä mittelemään taitojaan. Illan kavalakadissa tarjoillaan nuorten ja ylleisen sarjan satoa. Latvialainen Puces -yhtye tekee tämän päivän etnoa arkaaisista aineksista.
- Kuuntelijoiden toiveita ja Eurofolkin satoa
Kuuntelijoiden toivekappaleissa soivat niin arkistojen aarteet kuin kotimaiset kestosuosikitkin. 31. Eurofolk Rudolstadt Folkin yhteydessä oli kaikkien aikojen suurin.
- Elokuun illassa soivat kuuntelijoiden etnotoiveet
Soita sinäkin ja toivo omaa toivekappalettasi kaikkien kuultavaksi. Puheluita aletaan ottaa vastaan tuttuun tapaan jo tuntia ennen lähetyksen alkua.
- Hardangerin viulun hartautta Norjasta, rempseää irroittelua Suomesta
Tämänviikkoisessa Kansanmusiikin illassa kuullaan norjalaisen Benedicte Maursethin rauhoittavaa hardangerin viulun ääntä Eurofolk-konsertissa, joka pidettiin tänä vuonna saksalaisella Rudolstadtin kansanmusiikkifestivaalilla heinäkuussa.
- Runsasta levysatoa
Kevään ja kesän uutuuslevyistä muodostuu värikylläinen soppa, josta riittää maistiaisia. HaapavesiFolkin tuliaisina soittavat bluegrassin sankarit David Grier ja Matt Flinner.
Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.
Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.
Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen
Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio
Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat
- Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
- Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
- Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
- Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
- Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
- Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta


