Tiistaisin klo 19.03 - 20.30

Kanteleiden helinää, kisavoittajia Bratislavasta sekä levyuutuuksia

InSound eli (vas.) Suvi Vendelin, opettaja Anna-Karin Korhonen sekä Sanni Virta Ylen M 2-studiossa tammikuussa. Kuva: YLE/Sirkka Halonen

Ti 12.4.2011 klo 19.03

InSound -duon ohjelmisto koostui tällä kertaa omista sävellyksistä. Joka toinen vuosi pidettävään Svetozar Stracina Grand Prixiin Slovakiassa, Bratislavassa osallistuivat maaliskuussa 19 maan kansalliset Radioyhtiöt. Kansanmusiikin uutuuslevyjen kattauksen tarjoilee Amanda Kauranne.

Klo 19.03 Ylen uusia tallenteita: kanteleduo InSound: Suvi Vendelin ja Sanni Virta.

Espoon Musiikkiopistossa jo lähes vuosikymmenen opiskelleet nuoret voittivat keväällä 2009 pidetyn Valtakunnallisen kantelekilpailun Muu musiikkiki -sarjan yli 15 vuotiaille. Sen yhtenä palkintona oli mahdollisuus nauhoittaa kilpailuohjelma Ylen musiikkistudiossa.

Sopiva aika talitoinnille löytyi tammikuussa, lähes pari vuotta kisavoiton jälkeen. Niinpä kilpailukappaleet ovat ehtineet kypsyä hyvän tovin, niinkuin InSound -duon jäsenet totesivat nauhoituksen päätteeksi tehdyssä juttutuokiossa. Se kuullaan InSoundin esitysten päätteeksi.

Duon kappaleet:
Sanni Virta: Lunta
Suvi Vendelin: My Sunshine
Sanni Virta -san. Aino Peltola: Puu
Sanni Virta: Vipunen

n. klo 19.20 Kansanmusiikin Euroviisut eli Svetozar Stracina Grand Prix 2011 -kilpailun palkittuja esityksiä. Kansainvälinen Jury kuunteli kilpailupäivän aikana kaikkieen 57 kansanmusiikkinauhoitetta eri puolilta Europpaa. Kuuntelu tapahtui Bratislavan Radion isossa musiikkistudiossa, jonne myös yleisöllä oli vapaa pääsy. Palkinnot julkistettiin saman rakennuksen suuressa konserttisalissa pidetyssä Gaalassa. Suoran lähetyksen musiikista vastasivat slovakialaiset sekä tsekkiläiset kansanmusiikkiryhmät sekä solistit.

Slovakialaista musiikin riemua Bratislavan radion gaalajuhlassa. Kuva: Sirkka Halonen
Illan lähetyksessä kuullaan pääpalkinnon eli Grand Pirixin voittajanauhoite sekä kolme erioispalkintoa saanutta tallennetta.

Ylen kilpailunauhoitteilla musisoivat kanteleyhtye Mariposa sekä Ritva Talvitie, viulu & Timo Valo, harmoni. Niiden sijoitukset selviävät illan ohjelmassa ja ensinmainitun yhtyeen esityskin kuullaan. Lisää kisan satoa sekä toisen suomalaisen kilpailunauhoitteen vuoro on sitten myöhemmin kesällä.

n. klo 19.50 Uusilta kansanmusiikkilevyiltä. Toimittajana Amanda Kauranne.

Huhtikuun uutuuslevyesittelyssä levylautasella on viittä lajia:
Annastuuna - Annastuuna www.alba.fi

Teija Niku & Grupa Balkan - Finsko Pajdusko www.teijaniku.com

Ima Mwinyi Juma Kakombe www.uulu.fi

Uulu, Taidekaari ja Ville Leinonen - Elämä on yhtä juhlaa! www.uulu.fi

Kiikka-Iisakki - Riskun pelimannien musiikkia www.myspace.com/kiikka-iisakki

Lähetä:

Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.

Tulevia ohjelmatietoja.

Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.

Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen

Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio

Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat

Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta
Muualla Yle.fi:ssä