Tiistaisin klo 19.03 - 20.30

Kolmen festarin kattaus: Arkaaista meiltä ja muualta sekä jälkiruoaksi Kaustis-potpuri

Hiite-yhtye. Kuva: A.J.Savolainen

Ti 22.6.2010 klo 19.03

Samuelin Poloneesin Kalevalan kaikuja - konsertista kuulemme yhtyettä Hiite. Eurofolk-festivaalin aarteita on arkaaiseen polyfoniaan nojaava Vietah Valkovenäjältä. Sokerina pohjalla vielä kolmen erilaisen kansanmusiikkiyhtyeen konsertointia Kaustiselta, kun perinnettä uudistavat Kiharakolmio, Kohtalotoverit sekä Mikko Perkoila ja Puruluu.

Klo 19.03 Hiite-yhtyeen konsertointia Samuelin Poloneesi-tapahtumasta. (äänitetty 13.3.2010 )
Samuelin Poloneesi-tapahtuma on Suomen kansanmusiikkiliiton päätapahtuma, joka kiertää vuosittain eri paikkakunnilla. www.suomenkansanmusiikkiliitto.fi Tämän vuoden maaliskuussa se järjestettiin ensi kertaa Kaustisella. Teemana olivat Konsta, Kalevala ja Kaustinen. Ohjelmassa kuullaan arkaaista suomalais-ugrilaista musiikkia soittavan Hiite-yhtyeen esiintymisestä Kalevalan kaikuja -konsertissa. Yhtyeen jäsenet ovat Anne-Mari Hakamäki, Matti Hakamäki, Kirsi Ojala ja Sanne Tschirpke. www.hiite.fi

n.19.30 Valkovenäläinen Vietah-yhtye lokakuussa 2009 järjestetyssä Eurofolkissa Kölnissä (äänitetty 25.10.2010)
Lokakuussa Saksan Kölnissä vietettiin Euroopan radioyhtiöiden kansanmusiikkikatselmusta EBU Folk Festival, tuttavallisemmin Eurofolk, kolmattakymmenettä kertaa. Valkovenäläinen Vietah vie kylätunnelmiin ja omanlaiseensa arkaaiseen estetiikkaan energisen esiintymisensä myötä. Yhtyeen jäsenet ovat Tatsiana Planuva, Viachaslau Kalacej, Alexander Masybut ja Aleksej Kolesnikow. http://www.vietah.narod.ru/

n.20.00 "Kaustis-kimara" eli musiikkia Kaustinen Folk Music Festivals 2009: Kiharakolmio, Kohtalotoverit sekä Mikko Perkoila ja Puruluu. (äänitetty 12.7.2009, 18.7.2009 sekä 14.7.2009)

Kiharakolmio on eteläpohjalainen kvartetti, jonka musiikista ei voi olla nauttimatta, etenkin maistuvine spiikkeineen. Konsertti on taltioitu Kaustisen lukion salissa yhtyeen Perso-levyn julkistuskonsertissa. Yhtyeen jäsenet ovat Antti Paalanen, Juhani Lautamaja, Heikki Korkeakoski sekä Timo Saukko. http://anttipaalanen.com/8 sekä http://www.myspace.com/kiharakolmio.

Kohtalotoverit on Kokkolassa 2006 perustettu nykykansanmusiikkiyhtye, joka uudistaa perinnettä taitavasti ja rankalla otteella. Kohtalotoverit ovat Ringa Koskinen, Laura Savisalo, Eetu Klemetti, Eeva-Kaisa Kohonen, Marja-Liisa Keinänen sekä Teemu Männistö. www.myspace.com/kohtalotoverit

Mikko Perkoila ja Puruluu on tunnetun laulaja- lauluntekijän yhtye. Lasten lisäksi Perkoila hurmaa myös aikuiset. Pelimannitalolla iltamyöhällä tallennetussa konsertissa Puruluuna toimivat Erkki Okkonen sekä Heikki Uimonen. www.roima.fi ja www.perkoila.net.

Toimittajana Amanda Kauranne.

Lähetä:

Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.

Tulevia ohjelmatietoja.

Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.

Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen

Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio

Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat

Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta
Muualla Yle.fi:ssä