Tiistaisin klo 19.03 - 20.30

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut, Juurijuhlat ja Eurofolk

Pelimanniyhtyeiden yleisen sarjan voittaja Haka: Eeva-Liisa Kotamäki, Miia Palomäki, Leija Lautamaja, Sampsa Kujala ja Lauri Kotamäki.

ti 15.6.2010 klo 19.03

Tuoreita tuloksia pelimanniyhtyeiden SM-kilpailusta Mäntsälästä. Eurofolkissa esiintyy pippurinen tsekkilänen naiskvartetti BraAgas. Juurijuhlilla Leppävaaran kartanossa konsertoivat Kardemimmit ja Duo Pekka Pentikäinen ja Perttu Paappanen.

Kansanmusiikin illassa tänään:

Klo 19.03 Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailut
(Äänitetty Mäntsälän kunnantalolla lauantaina 12.6.2010)

Tuoretta musisointia pelimanniyhtyeiden SM-kilpailusta Mäntsälästä. Kilpailu pidettiin Sepän Soitto -kansanmusiikkijuhlan yhteydessä. Paikalla Mäntsälässä oli Sirkka Halonen.

Klo 19.30 BraAgas-yhtye Eurofolkissa
(Äänitetty Saksan Kölnissä 24.10.2009)

Tsekkiläinen nuorista naisista koostuva kansanmusiikkiyhtye BraAgas esittää tulkintoja mm. mustalaismusiikista, paimenlauluista ja pohjoismaisista kansanlaulusta. Taltiointi on viime lokakuussa järjestetyiltä Eurofolk 2009 -festivaaleilta. Yhtyeen soitinvalikoimaan kuuluu viulun ja sen sukulaissoitinten lisäksi säkkipilli, klarinetin edeltäjä chalumeau ja erilaisia rumpuja. Yhtyeen esityksen aloittaa mustalaiskappale Aj Csiki Transsilvaniasta. Sen jälkeen kuullaan paimenlaulu Asentada, ruotsalainen kansanlaulu Wänner och fränder ja Espanjan galician romaanikielellä laulettu Aquestas noites. Esityksen päättää suomalainen trad. -kappale Tuli.

Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailujen nuorten sarjan voittaja The Dalton Bros: Tuukka Veikkola, Okko Saastamoinen, Sami Harmaala ja Konsta Rissanen.Klo 19.50 Kardemimmit Juurijuhlilla
(Äänitetty Leppävaaran kartanossa 8.4.2010)

Kanteleyhtye Kardemimmeissä laulavat ja soittavat 15- ja 38-kielistä kannelta Anna Wegelius, Jutta Rahmel, Leeni Wegelius ja Maija Pokela. Yhtye esittää päasiassa omia sävellyksiä joihin on ammennettu vaikutteita suomalaisesta musiikkiperinteestä: läntisen puolen rekilauluista ja pelimannimusiikista sekä itäisen puolen runolauluperinteestä ja arkaaisesta improvisaatiosta. Kuulemme kolme kappaletta: Kantripolska, Tuonen tyttö ja Laulu päivälle.

Klo 20.05 Duo Pekka Pentikäinen ja Perttu Paappanen
(Äänitetty Leppävaaran kartanossa 8.4.2010)

Pentikäinen ja Paappanen ovat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston kasvatteja ja sittemmin mestaripelimanneja. Duona he ovat konsertoineet Suomen lisäksi mm. Yhdysvaltoissa ja Kanadassa. Pentikäinen on toiminut myös Suomen Kansanmusiikkiliiton kyläpelimannina ja vetää 20-jäsenistä tanssiorkesteria. Perttu Paappanen pitää soittohommien lisäksi harmonikkakauppaa Vihdissä Irjalan entisessä kyläkoulussa. Leppävaarassa kuultiin kappalesikermä Kannas, jonka osat ovat
1. Hambotoccata 2. Kaanon 3. Menuetti ja 4. Finaali.

Kansanmusiikin illan toimittaa Miika Lauriala.

Lähetä:

Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.

Tulevia ohjelmatietoja.

Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.

Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen

Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio

Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat

Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta
Muualla Yle.fi:ssä