Tiistaisin klo 19.03 - 20.30

Pelimanniyhtyeiden Suomen mestareista skotlantilaiseen folkenergiaan

Pelimanniyhtyeiden Nuorten sarjan voittaja Ruska Mäntsälästä. Kuva: Timo Hukkanen. Vas. Milla Kärkkäinen, Sara Janhunen, Samuel Sundström, Pihla Janhunen, Janne Sala, Akseli Laiho ja opettaja Marko Räsänen.

Ti 10.5.2011 klo 19.03

Pelimanniyhtyeet kisasivat viime lauantaina Mäntsälän Sepän Soitossa Suomen mestaruudesta kolmessa eri sarjassa. Ukrainalainen Kralytsia tarjoaa harvinaisen kattauksen maansa vanhaa perinnettä. Nuorten miesten Lau-triolta ei vauhtia ja tunnetta puutu.

Yleisen sarjan voittaja Kopla Saarijärveltä. Kuva: Timo Hukkanen.

Klo 19.03 Pelimannihtyeiden SM-kisan satoa. (Äänitetty Mäntsälän Sepän Soitossa 7.5.).Sepän Soitto on jaettu tänä vuonna kahteen eri ajankohtaan. Pelimanniyhtyeet kisaavat Suomen mestaruudesta jo nyt, eli kuukautta aikasemmin entiseen verrattuna. Itse Sepän Soitto pidetään entiseen tapaan kesäkuun toisena viikonloppuna.

Sm-kisa alkaa lauantaina klo 10.00 ja siihen osallistuu lähes 20 yhtyettä eri puolilta Suomea. Yhtyeet sekä tarkan ohjelman ja muutakin tietoa niin kilpailusta kuin Sepän Soitosta voi lukea tapahtuman nettisivuilta.

Kansanmusiikin illassa kuullaan sarjojen voittajien esityksiä sekä haastatteluita. Laajempi kokonaisuus kisan esityksistä radioidaan Kansanmusiikin illassa 28.6.

www.sepansoitto.fi

Seniorisarjan voittajayhtye Halsbrytarna Helsingistä. Kuva: Timo Hukkanen.

n. klo 19.45 Eurofolk 2010: Ukrainalainen Kralytsia ja Lau-trio Skotlannista. (Äänitetty Rudolstadtissa, Saksasssa 4.7.)

Ukrainalainen Kralytsia vaalii maansa perinnettä tallentamalla sitä vielä elossa olevilta taitajilta. Tallennustyö kattaa laajasti vanhan tapakulttuurin kaikkine piirteineen. Aineistosta yhtye koostaa sitten erilaisia kokonaisuuksia.
Kralytsia perustettiin vuonna Kievin Kansallisen kulttuurin sekä Taiteiden Yliopistossa vuonna 1991.

Lau Skotlannista on kuin korkeaoktaanista bensiiniä ja sydäntäsärkevää kauneutta samassa paketissa. Siinä yksi niistä määritelmistä, joilla trioa on luonnehdittu alan johtavissa julkaisuissa.

Kitaran, harmonikan ja viulun saumaton yhteispeli sekä juureva laulu ammentavat voimansa perinteestä tehden siitä tämän päivän musikkia. Eipä siis ihme, että trio on voittanut jo usempaan kertaan BBB Radio 2:n Folk -palkinnon. Lisäksi Lau on saanut useita muitenkin kunnianosoituksia, kuten esim. Skotalnnin uuden kansanmusiikin vuoden yhtyeen tittelin.

Laun muusikot:

  • Kris Drever, kitara, laulu
  • Martin Green, harmonikka
  • Aidan O'Rourke, viulu

Lähetä:

Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.

Tulevia ohjelmatietoja.

Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.

Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen

Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio

Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat

Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta
Muualla Yle.fi:ssä