Tiistaisin klo 19.03 - 20.30
Perinnearkkujameista Sommeloon
Amanda Kauranne vie meidät pääkaupunkiseudulla toimivan Perinnearkku ry:n jameihin. Viime syksynä pidetyn. 30. Eurofolkin viimeinen esiintyjä on belgialaiskvartetti Hot Griselda. Kaustisen viimekesäisissä makupaloja nautitaan vielä kerran ennen tämänkesän juhlia. Kainuussa ja Vienan-Karjalassa nautitaan Sommelon riemua torstaista alkaen.
Viime maaliskuussa kootut tunnelmat vievät meidät pelimannijameihin ja tansseihin Helsingin Sanomatalossa sijaitsevaan Painobaariin, jossa klubi on pyörinyt hyvällä menestyksellä jo jonkin aikaa. Klubitoiminta jatkuu taas syksyllä ja ensimmäiset jamit pidetään 6.9. Painobaarissa. Lisätietoja saa yhdistyksen nettisivuilta www.perinnearkku.net.
Ennen syksyä kuitenkin kesäisen Helsingin, tai ainakin Alppipuiston, valtaa 11.7. järjestettävät Puistokarkelot. Klo 13-20 kestävissä koko perheen karkeloissa soittavat Mikko Perkoila ja Puruluu, duo Järvelä ja Virtanen, Suo, Pekko Käppi, Leikarit, Tuulenkantajat ja norjalainen Geitungen. Illan päättää maankuulu Huutokatrilli ja jammailunnälkäiset voivat vielä jäädä jatkojameihin.
'Kaksi flaamilaista ja kaksi hollantilaista sekä kaksi irlantilaista säkkipilliä', Noin alkaa Hot Griselda -yhtyeen esittely Eurofolk -ophjelman käsiohjelmassa. Toki joukoon mahtuu muitakin soittimia, kuten erilaiset huiilut, buzuki sekä kitara. Ryhmän soittotaival alkoi folktanssi-illassa, jossa meininki sujui niin hyvin, että pojat päättivät jatkaa yhteistyötä pysyväisemminkin.
Joukon musiikki edustaa nykykansanmusiikkia, jonka juuret ovat vahvasti perinteisessä ohjelmistossa, vaikka kappaleet ovatkin pääosin omaa tuotantoa.
Kaustisen viimekesän makupaloja, ennen uusien festivaalien alkua tarjoavat mm. Bill Hota & Pulvers, Raimo Nummela ystävineen, Rönsy ja Troka.
Kansanmusiikkijuhla Sommelo on valittu Englannissa julkaistavan Songlines-lehden vertailuissa maailman 25 parhaan maailmanmusiikkitapahtuman joukkoon. Parhaiden festivaalien listalla on myös Kaustinen Folk Music Festival sekä pohjoismaisista festivaaleista mm. Forde Folk Music Festival Norjasta. Viidettä kertaa järjestettävä Sommelo 2010 järjestetään 1.-5.7. Kainuussa ja Vienan Karjalassa.
Lähestyvästä Sommelo -kansanmusiikkijuhlasta ovat studiossa kertomassa festivaalin taiteellinen johtaja Taito Hoffrén sekä Sommelon erityisasiantuntija Riitta Huttunen.
Lähetä:
Konsertteja, äänitteitä ja ajankohtaista asiaa kansanmusiikista.
Kerran kuukaudessa Kansanmusiikin sävel on vapaa -puhelintoivekonsertti. Toimittajana Sirkka Halonen.
Kanteleen kielin -ohjelmasarja
Kansanmusiikin illassa 7.2.2012 alkaen
Kuuntelijoiden toivekonsertti: Sähköposti: yle.kansanmusiikki@yle.fi
Yle Kansanmusiikki, PL 14, 00024 Yleisradio
Toivon aktiivista palautetta ja kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita!
Kansanmusiikkiterveisin,
Sirkka Halonen, YLE Musiikki
puh: (09) 14804353, fax: (09) 1480 2089
email: sirkka.halonen@yle.fi

Kansanmusiikin illan uusimmat kuunneltavat
- Kansanmusiikin ilta: Kansanmusiikin sävel on vapaa 22.05.2012
- Kansanmusiikin ilta: Kanteletaruja, Folkin voimaa ja uusia kansanmusiikkilevyjä
- Kansanmusiikin ilta: Valko-Venäjän kantelekaikuja, kuuntelijatoiveita ja Eurofolkin satoa
- Kansanmusiikin ilta: Vapun riemua, kaukaisia kanteleita ja JuuriJuhlan lumoa
- Kansanmusiikin ilta: Kilpakosijat Oulun kauunginteatterissa Ti 20.3. Klo 19.03 Kansanmusikin illassa
- Kansanmusiikin ilta: Jouluisia kansanmusiikkiterveisiä Euroopasta


