Bachia h-mollissa ja D-duurissa

Onko sävellajilla väliä? On, ainakin barokkimusiikissa. Ei ole sattumaa, että Johann Sebastian Bach kirjoitti mittavimman huilusonaattinsa h-mollissa. Teos on laajakaarinen ja tuo mieleen passioajan tunnelman. Cembalon solistinen osuus tuo teokseen polyfoniaa.

Ensiosan musiikki on surumielistä ja kromaattista. Bach käyttää samantyyppisiä sävellyskeinoja kuin Matteuspassion alkukuorossa. Hidas osa tuo lohtua valoisana suvantona. Teoksen päättää rytminen ja virtuoosinen kaksitaitteinen osa, joka etenee väjäämättömästi kohti loppuhuipentumaa.

Johann Sebastian Bach: Sonaatti huilulle ja cemballolle h-molli BWV 1030

I Andante
II Largo e dolce
II Presto – Allegro
Lisa Beznosiuk, huilu, Paul Nicholson, cembalo

Klassikkoparatiisin lopuksi kuullaan vielä Bachin
Orkesterisarja no 3 D-duuri BWV 1068.
Osat ovat
Ouverture, Air, Gavotit I ja II, Bourrée ja Gigue.

Berliinin Akademie für alte Musik esiintyy.