Huilukonsertto täynnä tunnetta, draamaa ja retoriikkaa

Carl Philipp Emanuel Bachin (1714-1788) huilukonsertto G-duuri on retoorinen ja dramaattinen. Affektien eli tunnetilojen vaihtelu on salamannopeaa. Oleellinen asia on myös orkesterin ja solistin suhde. Solisti on kuin pääosanesittäjä suuressa näytelmässä, orkesteri kuin draaman kuoro.

Joskus huilu punoo improvisaatiomaisia pitkiä puheitaan, joskus se reagoi äkisti orkesterin välikommentteihin. Välillä huilu pohtii ja empii, mutta lähtee sitten uudestaan liikkeelle kuin uuden idean johdattelemana. Joskus soitto on silkkaa virtuoosipulputusta.

C.Ph.E Bach oli aikansa loistavimpia kosketinsoittajia ja
sukupolvensa tärkeimpiä säveltäjiä. Hänen sävelkielensä edusti ns. Empfindsamer Stiliä eli tunnepitoista tyyliä. Hänellä oli keskeinen vaikutus klassismin kehittymiseen. Bach on eräänlainen silta isänsä Johann Sebastianin myöhäisbarokista Haydnin, Mozartin ja Beethovenin sävelkieleen. Mozartin kerrotaan lausahtaneen: ”Hän on isä, me hänen lapsiaan.”

Carl Philipp Emanuel Bach (1714-1788): Huilukonsertto G-duuri H445

I Allegro di molto
II Largo
III Presto

Rachel Brown, barokkihuilu, ja The Brandenburg Consort, joht. Roy Goodman.

Toimittajana eva Tigerstedt

Lähetä: