yle.fi

 

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03.

Ilta papukaijanomistajan, nerokkaan sisaren ja L.v.B:n seurassa

Joonas Ahonen. Kuva: Ida Nisonen.

To 4.8.2011 klo 19.03

Nerokas Fanny Mendelssohn oli kutakuinkin yhtä lahjakas kuin pikkuveljensä Felix, mutta joutui tyytymään amatöörimuusikon uraan aikansa konventioiden mukaan. Hän sävelsi kuitenkin koko ajan, muun muassa nyt kuultavan Pianotrion d-molli op. 11. L.v.B. taas on Ludwig van Beethoven, jonka "Kummitus"-pianotriosta löytyy sekä aavemaisia tunnelmia että riemukasta virtuoosisuutta. Illan aloittaa Beethovenin opettajan, papukaijanomistaja Joseph Haydnin Sinfonia nro 96 "Ihme", pianotriosovituksena.

Illan konsertin ohjelman on laatinut pianisti Joonas Ahonen, joka myös soittaa Espoon Sellosalin autenttista fortepianoa, Clementi-merkkistä vanhaa soitinta. Se on rakennettu Lontoossa vuonna 1828. Ahosen kanssa musisoivat maamme eturivin vanhan musiikin taitajat viulisti Kreeta-Maria Kentala ja nykyisin Sydneyssä vaikuttava sellisti Timo-Veikko Valve. Onkin kiinnostavaa kuulla, miten klassisromanttinen ohjelmisto soi suolikielin ja nahkavasaroin!

Väliajalla kuulemme Joonas Ahosen mietteitä.

Konsertin toimittaa Eva Tigerstedt.

Joonas Ahonen, fortepiano
Kreeta-Maria Kentala, viulu
Timo-Veikko Valve, sello

Konsertin ohjelma:

Joseph Haydn (sov. Johann Peter Salomon): Sinfonia nro 96 D-duuri "Ihme"
Fanny Mendelssohn-Hensel: Pianotrio op. 11 d-molli
Ludwig van Beethoven: Pianotrio D-duuri op. 70 "Kummitus"

Äänitetty Espoon Sellosalissa 24.2.2011. Uusinta.

Lähetä:

Näitä et levykaupasta löydä! Ainutkertaisia musiikkiesityksiä ja elämyksiä koko kansan konserttisalista.

Konsertteja koti- ja ulkomailta, mm. RSO:n konsertit suorina lähetyksinä.

Keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntaisin klo 19.03. Monet konserteista kuunneltavissa lähetyksen jälkeen netissä.

Lista kaikista Radio 1:n konserteista netissä löytyy täältä.

Kesän 2012 konsertteja

Jälkikoirat
Konsertin jälkilöylyinä lähetettävä keskusteluohjelma, jossa arvioidaan konsertin antia.

Konsertteja - uusimmat kuunneltavat

Konsertteja: Sakari Oramon ylikapellimestarikauden päätöskonsertti
Konsertteja: Tampere Filharmonian konsertti
Konsertteja: Euroradiokonsertissa pianotaiteilija Till Fellner
Konsertteja: Kapellimestari Sakari Oramo - musiikin ytimessä
Konsertteja: Helsinki Spring Light Chamber Music
Konsertteja: Radion sinfoniaorkesterin konsertti